1. JOHDANTO

Suomi ei itsenäisenä valtiona 2000-luvulla suinkaan ole ensimmäistä kertaa pohtimassa yksilöiden ja perheiden asuttamista. Suomi kykeni hoitamaan sotavuosina ja niiden jälkeen yli 400 000 Karjalasta pakomatkalle joutuneen oman maan kansalaisensa asuttamisen uusille kotiseuduilleen.

Vuoden 1940 pika-asutuslaki ja vuoden 1945 maanhankintalaki velvoittivat tuolloin kaikkia Suomen kuntia, seurakuntia sekä yksityisiä maatiloja luovuttamaan maitaan valtiolle, joka puolestaan antoi ne asutettaville karjalaisille, sotainvalideille, sotaleskille ja -orvoille. Tuolloin tavoitteena oli asuttaa noin 430 000 karjalaista.

Sotien jälkeistä lama-aikaa kutsuttiin tuolloin pula-ajaksi. Pula-aika koski aikoinaan kaikkia suomalaisia ja valtion velat sekä maan jälleenrakentaminen kuormittivat tuolloin koko maata. Yhteishenkeä ja talkoohenkeä korostettiin kuten sota-aikanakin. Myös yhteisvastuukeräys käynnistettiin vuonna 1950.

Suomi on viime vuosina kohdannut, tällä kertaa suomalaisille vierasta etnistä alkuperää olevien maahanmuuttajien sopeuttamistehtävän, muihin Euroopan maihin verrattuna suhteellisen myöhään. Sen vuoksi varsinainen ulkomaalaispolitiikkaa koskeva lainsäädäntö on maassamme verrattain nuorta. Maahanmuuttajien kotouttamistoimenpiteet ovat monissa kunnissa edenneet verkkaisesti verrattuna kaupunkeihin, joissa maahanmuuttajien kotouttamisesta on jo useamman vuoden kokemus.

Suomella on oivallinen tilaisuus hyötyä sekä omista aikaisemmista kokemuksistamme että muissa maissa saaduista kokemuksista tulevia maahanmuuttajia koskevissa järjestelyissä. Toisaalta olemme kansainvälisesti katsoen kiintiöpakolaisten vastaanotossa yksi edelläkävijämaita.

Meillä on mahdollisuus tutkia erilaisia vaihtoehtoja ja kehittää niistä parhaiten suomalaiseen yhteiskuntaan, sen arvoihin, lainsäädäntöön ja toimintamalleihin sopivaa maahanmuutto-politiikkaa.

Ensimmäiset pakolaiset tulivat Suomeen vuonna 1973. Suomessa selkiintyi 1980-luvulla ulkomaalaispolitiikan keskeiseksi tavoitteeksi maahanmuuttajien integroiminen suomalaiseen yhteiskuntaan ja jo vuonna 1988 pakolaiset päätettiin sijoittaa vastaanottokeskusten sijasta suoraan kuntiin niin sanotun normaalin asumisen piiriin mahdollisimman pian heidän maahan saapumisensa jälkeen. Suomeen saapuvien pakolaisten sosiaaliturva, kuten asuminen ja toimeentulon turvakin, järjestettiin tuolloin valtioneuvoston päätöksen (202/1987) nojalla.

Suomessa maahanmuuttajia koskevat valtion ja kuntien väliset taloudelliset järjestelyt on vahvistettu valtioneuvoston päätöksissä. Päätöksillä pakolaisten toimeentulon turvaamisesta (537/1988) ja pakolaisten vastaanoton järjestämisestä sekä kulujen korvaamisesta kunnissa (600/1988) järjestettiin pakolaisille ja heihin rinnastetuille henkilöille toimeentuloturva sekä muut tarpeelliset palvelut ja tukitoimet.

Vuonna 1990 käynnistyi myöskin suomalaista syntyperää olevien, joista enemmistö on inkeriläisiä, paluumuutto Suomeen. Niinpä pakolaisten ja oleskeluluvan suojelun tarpeen tai humanitaarisin perustein saaneiden sekä paluumuuttajien määrä nousi voimakkaasti juuri samoihin aikoihin, kun taloudellinen lama kasvatti työttömyyden Suomessa huippulukemiin.

Maahanmuutto- ja pakolaispoliittinen toimikunta asetettiin vuonna 1995. Se antoi mietintönsä vuonna 1997 (Komiteamietintö 1997:5). Mietintö johti hallituksen maahanmuutto- ja pakolaispoliittisen periaateohjelman hyväksymiseen 16.10.1997.

Tämän periaateohjelman lähtökohtana on Suomen maahanmuuttopoliittisen kysymyksen tarkastelu kolmesta toisiinsa liittyvästä näkökulmasta:
1. Suomen kansainvälisten vaikutusmahdollisuuksien,
2. maahantulo- ja turvapaikkapolitiikan sekä
3. maahanmuuttajien yhteiskuntaan integroitumisen eli kotoutumisen kannalta.

Hallituksen ohjelmaan on kirjattu suomalaisen maahanmuuttopolitiikan tavoitteeksi kaikkien maahanmuuttajien - siirtolaisten, paluumuuttajien ja pakolaisten - joustava ja tehokas integroituminen eli kotoutuminen suomalaiseen työelämään ja yhteiskuntaan.

Vaikka Suomen asumisperusteisen sosiaaliturvan johdosta Suomessa asuvat henkilöt jo ovat sosiaaliturvan piirissä, edellytti laman aikainen ja sen jälkeinen tilanne kunnissa kuitenkin aikaisempaa tehokkaampia, ensisijassa työllistymiseen ja koulutukseen liittyviä toimenpiteitä. Niinpä laadittiin maahanmuuttajien kotouttamista edistävä lainsäädäntö. Lain tavoitteena on edistää maahanmuuttajien kotoutumista, tasa-arvoa ja yksilön valinnanvapautta toimenpiteillä, jotka tukevat suomalaisessa yhteiskunnassa tarvittavien keskeisten tietojen ja taitojen saavuttamista. Lain tavoitteena on myös turvata turvapaikanhakijoiden välttämätön toimeentulo ja muu yleinen huolenpito.

Laki koskee kaikkia niitä Suomeen muuttavia henkilöitä, jotka tulevat maahan pysyvässä asumistarkoituksessa ja jotka rekisteröidään jonkin kunnan asukkaiksi (Kotikuntalaki 201/1994). Osa Suomeen muuttavista henkilöistä on ulkomaalaista syntyperää, osa taas on sellaisia syntyperäisiä suomalaisia, jotka palaavat Suomeen asuttuaan välillä jossakin muussa maassa.

Onkin hyvä tässä yhteydessä muistaa, että myös suomalaiset ovat lähteneet Suomesta selviytyäkseen muualla paremmin ja he ovat vielä nykyään suurehko maahanmuuttajaryhmä esimerkiksi Pohjois-Amerikassa ja Ruotsissa.

Suomalainen maahanmuuttajien kotouttamispolitiikka perustuu 1.5.1999 voimaan astuneeseen lakiin (493/1999) ja asetukseen (511/1999) maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta sekä 1.3.2002 voimaan astuneeseen kotouttamislain muutokseen (118/2002) ja sitä seuraavaan asetukseen (156/2002).

Kunnissa toteutettavia kotouttamisohjelmia säätelevät myös valtioneuvoston päätökset (512/1999 ja 1108/1999) pakolaisista ja eräistä muista maahanmuuttajista sekä turva-paikanhakijoiden vastaanoton järjestämisestä aiheutuvien kustannusten korvaamisesta ja valtioneuvoston periaatepäätös (16.10.1997) hallituksen maahanmuutto- ja pakolaispoliit-tisesta ohjelmasta ja valtioneuvoston päätös (512/1999).

Kaikkiaan eri syistä Suomeen vuoteen 2002 mennessä tulleiden maahanmuuttajien määrä oli yhteensä noin 100 000 henkilöä ja Suomi oli vastaanottanut pakolaisia vuoden loppuun noin 20 000 henkilöä ja heitä vastaanottaneita kuntia oli tuolloin noin 140. (Työministeriön www-sivut, http://www.mol.fi/migration).

Jos näitä tietoja verrataan Ruotsin vastaaviin lukuihin, havaitaan, että Ruotsissa turvapaikanhakijoiden ja muiden maahanmuuttajien määrä on moninkertainen Suomeen verrattuna. Ruotsissa oli vuonna 2002 noin miljoona maahanmuuttajaa ja Ruotsin väestöstä maahanmuuttajien määrä oli noin 12 % ja Tukholmassa jopa n. 20 % väestöstä. Yksin Tukholmaan asettui asumaan noin 1600 pakolaista ja heidän omaistaan vuonna 2002, vaikka siellä ei ole tarjota heille edes asuntoja. (Tukholman kaupungin www-sivut, http//www.integration.nu/flykting).

Ruotsissa onkin jo kohdattu ongelmia maahanmuuttajien sijoittumisessa samoille asuinalueille. Esimerkiksi eräässä Tukholman lähiössä, Rinkebyssä, asuu noin 5000 taloutta, joista yli 80 % on maahanmuuttajia. Vuonna 1998 jopa 2700 taloutta sai siellä toimeentulotukea, mutta heidän määränsä on nyt saatu puolitettua, joten tällä hetkellä Rinkebyssä noin 1300 taloutta elää sosiaalietuuksien varassa. Tämä johtuu osaksi siitä, että työtilanne Ruotsissa on parantunut ja osaksi erilaisista maahanmuuttajiin suunnatuista työllistävistä toimenpiteistä. (Työkokous- ja opintomatka Rinkebyhyn 2002).

Suomalainen ratkaisu hajasijoittaa kiintiöpakolaiset eri kuntiin ja kuntien sisällä eri asuin-alueille on jo nyt osoittautunut järkeväksi, koska muutamissa muissa Euroopan maissa pakolaisten sijoittaminen tiiviisti omille asuinalueilleen on tuottanut epätoivottavaa slummiutumistakin. Toisaalta taas pienien pakolaismäärien hajasijoittaminen on johtanut siihen, että pakolaiset kuitenkin etsiytyvät toistensa lähelle ja muuttavat jossain vaiheessa isommille paikkakunnille, muun muassa pääkaupunkiseudulle. Tämä muuttoliike on kuitenkin hallittua ja se tapahtuu yksittäisten maahanmuuttajien omina itsenäisinä ratkaisuina.

Lahden kaupungissa asuu alle 3000 maahanmuuttajaa ja vuosittainen pakolaiskiintiö on 20 henkilöä. Vuonna 1999 valmistuneen Lahden kotouttamisohjelman (s.13) tavoitteena on edistää maahanmuuttajien kotoutumista tukemalla suomen kielen oppimista, koulutusta, työllistymistä ja osallistumista kulttuuri ja vapaa-ajantoimintaan sekä osallistumista ja vaikuttamista maahanmuuttajia koskevien asioiden valmisteluun ja suunnitteluun Kotoutumisen onnistuminen edellyttää maahanmuuttajilta aktiivisuutta kotoutumiseen tarvittavien tietojen ja taitojen hankinnassa. Kaupunki tukee myös maahanmuuttajien oman kielen ja kulttuurin ylläpitämistä mm. tarjoamalla oman äidinkielen opetusta ja tukemalla maahannmuuttajien omaa toimintaa. Lisäksi on tärkeää edistää suvaitsevaisuutta kaupungin palvelutarjonnassa ja asukkaiden keskuudessa. Lahdessa maahanmuuttajien työttömyys on valtakunnallisesti korkea ja kaupungissa on kiinnitetty erityistä huomiota maahanmuuttajien työllistymiskysymyksiin.

Työministeriön tilaston mukaan joulukuussa 2002 Suomessa oli ulkomaalaisia työnhakijoita 24 900, joista työttöminä oli 13 900. Eri kansallisuuksien työttömyysprosenteissa on ollut suuria eroja. Joillakin ryhmillä on erityisen korkea työttömyysprosentti. Vuoden 2002 lopulla esimerkiksi Venäjältä tulleiden työttömyysprosentti oli 42 %, irakilaisten 74 % ja somalien 58 %. (http://mol.fi/migration).

TAULUKKO 1. Ulkomaalaisten työttömyysasteet Suomessa vuosina 1994-2002

Tilastokeskus, Työministeriö

Vuonna 2003 työttömyysasteet olivat työministeriön mukaan hieman muuttuneet, Venäjältä tulleiden työttömyysaste oli 40 %, kun taas Irakista tulleiden pakolaisten työttömyysaste oli 72 %. (http://www.mol.fi/migration).

Työttömyyden alenemiseen on viime vuosina vaikuttanut lisääntynyt työvoiman kysyntä lähinnä palvelu - ja eräillä teollisuuden aloilla. Työnantajat ovat myös aiempaa paremmin alkaneet nähdä maahanmuuttajat työvoimaresurssina. Tätä kehitystä on tukenut maahanmuuttajien ja erityisesti kotoutumissuunnitelmien piirissä olevien ohjaaminen aktiivitoimenpiteisiin sekä erilaiset projektit, joiden piirissä maahanmuuttajia on tuetusti ohjattu työmarkkinoille. (Maahanmuuttajien palvelujen kehittäminen 2003, 9).

Lahdessa on toiminut vuosina 2000 - 2003 LATU maahanmuuttajille -projekti ja se tulee jatkumaan vuoden 2006 loppuun. Projekti tukee osaltaan Lahden kaupungin kotouttamis-ohjelmaa. Hankkeen tavoitteena on maahanmuuttajien työllistymismahdollisuuksien edistäminen ja elämänlaadun parantuminen. Tarkoituksena on myös kokeilla ja kehittää kotouttamisen eri malleja.

2. SUOMEEN MUUTTAA ERILAISIA MAAHANMUUTTAJIA

2.1 Paluumuuttajat

Yleisesti ottaen vain Suomen kansalaisella on ehdoton oikeus kaikissa olosuhteissa palata ulkomailta täysivaltaiseksi kansalaiseksi Suomeen. Vuonna 1990 päädyttiin kuitenkin linjaukseen, jonka mukaisesti inkeriläisten ja muiden suomalaista alkuperää olevien henkilöiden maahanmuutto sallittaisiin paluumuuttona suomalaisen syntyperän perusteella.

Tämän vuonna 1990 alkaneen paluumuuton kriteeriksi riitti alkuun se, että yksi muuttajan isovanhemmista olisi suomalainen; vuodesta 1996 alkaen kriteerinä on edellytetty paluu-muuttajan toisen vanhemman tai kahden isovanhemman suomalaisuutta. Suomalaista syntyperää olevat paluumuuttajat kaikkialta entisen Neuvostoliiton alueilta ovatkin suurin maahanmuuttajaryhmä. Heitä on nyt Suomessa noin 20 000 henkilöä. Vuonna 2002 Lahteen saapui 78 paluumuuttajaa ja heidän perheenjäsentään. (http://mol.fi/migration).

Paluumuuttajilla on yleensä kohtuullinen koulutustaso ja lähes kolmanneksella on jo lähtömaassa suoritettu korkeakoulututkinto. Heidän työllistymistään on viime aikoina edistänyt myös se, että he asuvat pääasiassa suurilla paikkakunnilla, joilla myös työvoiman kysyntä on viime vuosina lisääntynyt.

Lahteen on viime vuosina saapunut myös korkeasti koulutettuja paluumuuttajia. Ongelmana on ollut, että heidän koulutuksensa ei vastaa suomalaista alan koulutusta, joten korkea koulutus ei sinänsä takaa työpaikkaa. Näitä henkilöitä autetaan LATU -projektissa hankkimaan tutkintojen rinnastamispäätöksiä ja käännätetään heille todistuksia. Rinnastamispäätös ei sinänsä takaa pätevyyttä vaan moni henkilö joutuu vielä menemään täydennyskoulutukseen.

Varsinkin lääkäreillä taival työelämään on varsin pitkä ja on ollut ongelmallista löytää heille pakollinen kuuden kuukauden harjoittelupaikka. Projektissa mukana olevista neljästä lääkäristä yksi on vuoden 2003 loppuun mennessä saanut lääkärin ammatinharjoitusluvan Suomessa.

2.2 Kiintiöpakolaiset

Kiintiöpakolaisia vastaan ottamaan on maailmassa sitoutunut vain kymmenkunta valtiota. Suomi on yksi niistä. Suomen pakolaiskiintiö vahvistetaan vuosittain valtion talousarvion yhteydessä. Vuodesta 1989 lähtien Suomen kiintiö oli useita vuosia 500 pakolaista vuodessa. Vuosina 1995 ja 1996 vahvistettiin lisäkiintiö 500 pakolaiselle entisen Jugoslavian alueelta. Kiintiö on ollut viime vuosina 750 pakolaista. Maahanmuuttoasioista vastaavien keskeisten ministeriöiden edustajat päättävät vuosittain siitä, mistä maista ja kohteista kiintiössä otettavat pakolaiset valitaan. (http://www.mol.fi).

Ulkomaalaisvirasto ja työministeriö vastaavat pakolaisten lopullisista valinnoista. Valintaa varten Suomesta lähtee valintadelegaatio haastattelemaan ja valitsemaan tänne tulevat henkilöt. Suojelupoliisi selvittää valittavien henkilöiden turvallisuusnäkökohdat. Pakolaisilta kysellään heidän taustojaan ja pakolaisuuden eri vaiheita. Valinnassa painavat myös inhimilliset syyt. Sairaat ja vammautuneet henkilöt sekä lapsiperheet yritetään saada turvaan väliaikaisesta oleskelupaikastaan. Haastatteluissa selvitetään pakolaisten henkilötiedot, pakolaisuuden syyt ja pakolaisten sopeutumismahdollisuudet suomalaiseen yhteiskuntaan. (http:www.maailmanpakolaistilanne.net).

Kiintiöpakolaiset valitaan henkilöistä, joilla on YK:n pakolaisasiain päävaltuutetun viraston, UNHCR:n (United Nations High Commissioner for Refugees) myöntämä pakolaisen asema eli status.

Pakolainen on YK:n vuoden 1951 pakolaissopimuksen mukaan henkilö, jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteis-kuntaluokkaan kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta. On huomattava, että sota, luonnonkatastrofi tai köyhyys eivät ole YK:n määritelmän mukaisia pakolaisuuden syitä.

Suomessa pakolaisia on vastassa Helsinki-Vantaan lentokentällä Suomen Punaisen Ristin edustajia järjestämässä jatkokuljetuksia. Lahteen sijoitettavia pakolaisia ollaan jo kentällä vastassa. Kiintiöpakolaiset pääsevät suoraan vuokra-asuntoihinsa. Niiden varustelutaso vaihtelee kunnittain. Jossakin voi olla valmiiksi astioita ja joitakin huonekaluja, mutta joskus ensimmäiset yöt uudessa kodissa voidaan viettää lattialla. Lahteen tuleville kiintiöpakolaisille järjestetään asunto ja peruskalusteet kuten sänky, ruokailupöytä ja valaistus, liinavaatteet, ja perusastiasto.

Kiintiöpakolainen saa heti oleskeluluvan. Lupa annetaan ensin vuodeksi, sitten toiseksi vuodeksi ja sen jälkeen se voidaan muuttaa pysyväksi. Kansalaisuutta pakolainen voi hakea, kun on asunut Suomessa laillisesti viisi vuotta.

Suomeen saapui vuonna 2002 lähinnä afganistanilaisia, iranilaisia ja irakilaisia kiintiöpakolaisia 569 henkilöä ja myönteisen päätöksen sai 562 turvapaikanhakijaa sekä perheenyhdistämisen kautta tuli 427 henkilöä. (http://www.mol.fi/migration).

Työministeriön tilaston mukaan Lahti on vastaanottanut vuosina 1992 - 2002 yhteensä 424 pakolaista. Vuonna 2002 Lahteen saapui 27 kiintiöpakolaista, 9 myönteisen päätöksen saanutta turvapaikanhakijaa ja 10 henkilöä tuli perheenyhdistämisen kautta. (http://www.mol.fi/migration). Oleskelulupa oli myönnetty turvapaikanhakijoille joko humanitaarisista tai muista syistä ja henkilöt tulivat vastaanottokeskuksista tai he olivat jo asuneet Lahdessa perhemajoituksessa.

2.3 Turvapaikanhakijat ja oleskeluluvalla turvapaikan saaneet

Turvapaikanhakija on henkilö, joka hakee turvaa vieraasta valtiosta sen vuoksi, että hän on joutunut vainotuksi kotimaassaan jonkin syyn perusteella. Näitä syitä ovat rotu, uskonto, kansallisuus, poliittinen mielipide tai tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuuluminen.

Suomi on allekirjoittaessaan vuonna 1968 Geneven vuonna 1951 solmitun pakolaissopimuksen sitoutunut antamaan turvapaikan tällaisen vainon kohteeksi joutuneelle. Geneven pakolaissopimuksen säännökset sisältyvät myös Suomen ulkomaalaislakiin.

Turvapaikanhakija tulee Suomeen omin avuin, ja hakee turvapaikkaa joko heti rajalla rajaviranomaisilta tai maahan saavuttuaan poliisilta. Turvapaikanhakija saa oleskella Suomessa niin kauan kuin turvapaikkahakemuksen käsittely kestää. Hänellä ei ole oleskelulupaa eikä samoja oikeuksia kuin kiintiöpakolaisilla. Keskimäärin turvapaikan hakeminen kestää puolitoista vuotta, mihin sisältyvät ensimmäisen vaiheen haku ja mahdollinen muutoksenhaku, mikäli ensimmäinen hakemus hylätään.

Turvapaikanhakijat voivat tehdä työtä oltuaan Suomessa kolme kuukautta. Heille opetetaan suomea, mutta vain viisi tai kuusi tuntia viikossa. Jos turvapaikka myönnetään, se tuo turvapaikanhakijalle samanlaisen aseman kuin kiintiöpakolaisella on. Silloin turvapaikan-hakija pääsee myös kotoutettavaksi siihen liittyvine etuineen.

Turvapaikanhakijoita ei pyritä kotouttamaan turvapaikan hakuprosessin aikana, koska he ovat maassa vain väliaikaisesti odottaessaan päätöstä turvapaikkahakemukseensa. Heille turvataan odotusaikana vain välttämätön toimeentulo ja huolenpito.

Oleskeluluvan voi Suomessa oleskeleva ulkomaalainen saada turvapaikan sijasta suojelun tarpeen perusteella silloin, kun häntä uhkaa epäinhimillinen tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu koti- tai asuinmaassaan. Suojeluun perustuvan luvan saaminen on mahdollista myös siinä tapauksessa, että ulkomaalainen ei aseellisen selkkauksen tai ympäristökatastrofin vuoksi voi palata koti- tai asuinmaahansa.

Oleskelulupa voidaan myöntää myös humanitaarisin perustein, jolloin henkilö ei saa pakolaisstatusta eikä myöskään kaikkia samoja oikeuksia kuin pakolaiset. Kansalaisuutta voidaan hakea viiden vuoden kuluttua.

Suomen ulkomaalaisvirasto aloitti maaliskuussa 2001 myös turvapaikanhakijoiden tutkintaan liittyvät turvapaikkakuulustelut. Asteittain lisääntyvä käytäntö alkaa nopeuttaa ja selventää tätä päätöksentekoa. Vuoden 2002 alusta lukien on alaikäisinä ilman huoltajaa tulleiden lasten puhuttelu jo siirtynyt kokonaan Ulkomaalaisviraston erityiselle lapsiin erikoistuneelle ryhmälle.

Verrattuna useisiin muihin länsimaihin Suomeen tulee vuosittain turvapaikan hakijoita varsin vähän. Vuosina 1984 -1989 tulijoita oli kaikkiaan vain 348. 1990-luvulla hakijoiden määrä on vuosittain vaihdellut 800 - 3600 hakijan välillä. Vuonna 2001 Suomesta haki turvapaikkaa 3170 henkilöä 68 eri valtiosta. Vuonna 2001 turvapaikan puolestaan sai yhdeksän henkilöä ja oleskeluluvan suojelun tarpeen tai humanitaarisen syyn perusteella tai muista syistä sai 447 henkilöä. (http://mol.fi/migration).

Viime aikoina turvapaikanhakijoiden lähtömaita ovat olleet Venäjä, Jugoslavian liittotasavalta ja Irak. Vuoden 2002 ensimmäisellä puoliskolla tilanne oli edelleen samankaltainen. Vaikka turvapaikan saaneiden lukumäärä on pieni, näistäkin hakijoista vain noin puolet on saanut viime vuosina luvan jäädä Suomeen. Heille on myönnetty oleskelulupia lähinnä erityisen painavista humanitaarisista syistä, mutta myös suojelun tarpeen perusteella.

Jokaisen hakijan tiedot tarkistetaan ennen päätöksentekoa. Periaatteena on ollut, että turvapaikanhakijan hakemus käsitellään siinä turvalliseksi katsotussa maassa, johon hän ensimmäiseksi saapuu. Ne, jotka eivät saa oleskelulupaa, karkotetaan.

2.4 Maahanmuuttajan status

Suomen maahanmuuttopolitiikassa arvioidaan yksilöllisesti kunkin maahan pyrkivän status. Maahanmuuttajat jaetaan statuksen suhteen ryhmiin A...F (lakimuutos 1.5.2004). LATU -projektiin on otettu maahanmuuttajat ryhmistä A ja D. Lisäksi projektiin osallistui B ryhmästä avioliiton perusteella Suomeen hyväksyttyjä maahanmuuttajia.

Seuraavassa näiden ryhmien statuskriteerit:

A-ryhmä

Tähän ryhmään kuuluvat pysyväisluonteiseen maassa oleskeluun luvan saaneet henkilöt. Kahden vuoden yhtäjaksoisen A-statuksella tapahtuneen maassa oleskelun jälkeen henki-lölle voidaan myöntää pysyvä oleskelulupa.
A.1 Oleskelulupa on myönnetty suomalaisen syntyperän tai muun Suomeen olevan siteen perusteella.
A.2 Oleskelulupa on myönnetty pitkäaikaiseksi arvioidun ammattitaitoisen työvoiman tarpeen johdosta.
A.3 Henkilölle on annettu turvapaikka (UlkL 30 §), oleskelulupa suojelun tarpeen perusteella (UlkL 31 §) tai hänelle on myönnetty oleskelulupa pakolaiskiintiön puitteissa tai muutoin painavasta humanitaarisesta syystä (UlkL 18 § 1 mom. 4 kohta).
A.4 Muu kuin edellä mainittu henkilö, joka oleskelee maassa pysyväisluonteisesti.
A.5 A-ryhmään kuuluvan henkilön tai Suomen kansalaisen perheenjäsen silloin, kun oleskeluluvan myöntäminen perustuu ainoastaan perheenjäsenen maassa oleskeluun.

D-ryhmä

Tähän ryhmään kuuluvat henkilöt, joita ei tilapäisesti voida palauttaa kotimaahansa. Maassa olon tarkoituksen vuoksi henkilölle ei myönnetä pysyvää oleskelulupaa kahden vuoden yhtäjaksoisen D-luvalla tapahtuneen maassa oleskelun jälkeen.

D.1 Oleskelulupa on myönnetty määräaikaista maassa oleskelua varten, koska henkilöä ei voida käännyttää tai karkottaa koti- tai oleskeluvaltion tilanteen johdosta taikka siitä syystä, että kyseessä olevan valtion viranomaiset suhtautuvat kielteisesti henkilön vastaanottamiseen. Mikäli oleskeluluvan myöntämisen edellytykset ovat kahden vuoden yhtäjaksoisen maassa oleskelun jälkeen edelleen olemassa, voidaan uusi oleskelulupa myöntää statuksella A.4.
D.2 Tähän ryhmään kuuluvan henkilön perheenjäsen silloin, kun oleskeluluvan myöntä-minen perustuu ainoastaan perheenjäsenen maassa oleskeluun. Tätä statusta käytetään vain jo maassa oleskelevien perheenjäsenten kohdalla.
Suomen kansalaisuuden voi menettää henkilö, joka on saanut sen hakemuksesta tai ilmoituksesta antamalla vääriä tai harhaanjohtavia tietoja. Lisäksi kansalaisuuden voi menettää, jos henkilö on saanut Suomen kansalaisuuden isän kansalaisuuden perusteella ja isyys kumotaan.

3. MAAHANNMUUTTAJA KOTIUTUU

Suomessa maahanmuutto- ja pakolaisasiat ovat jakaantuneet usean ministeriön kesken. Päävastuu on työ- ja sisäasiainministeriöillä. Sisäasianministeriö hoitaa oleskelulupa-asioita ja työministeriöllä on vastuu pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta ja maahanmuuttajien yhteiskuntaan ja työelämään kotoutumista edistävistä toimenpiteistä. Opetusministeriö ja sen alaisena opetushallitus vastaavat maahanmuuttajien koulutus-asioista. Kunnilla taas on yleisvastuu maahanmuuttajien kotouttamisesta.

3.1 Kotouttamislaki

Kotouttamislain (493/1999) tavoitteena on edistää maahanmuuttajien kotoutumista, tasa-arvoa ja valinnan vapautta toimenpiteillä, jotka tukevat suomalaisessa yhteiskunnassa tarvittavien keskeisten tietojen ja taitojen saavuttamista. Toimenpiteiden avulla pyritään parantamaan maahanmuuttajien taloudellista ja sosiaalista selviytymistä sekä edistämään heidän osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksiaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Samalla on tavoitteena turvata turvapaikanhakijoiden toimeentulo.

3.2 Kotouttamisohjelma

Kotouttamislaissa on säädetty uusia keinoja edistää kotoutumista. Paikallistasolla edellytetään laadittavaksi kunnallinen kotouttamisohjelma. Kunnan tehtävänä on laatia kotouttamisohjelma yhteistyössä työvoimaviranomaisten, muiden viranomaisten sekä kansaneläkelaitoksen kanssa. Ohjelma sisältää maahanmuuttajien kotouttamisen tavoitteet, toimenpiteet, voimavarat ja yhteistyön eri tahojen kanssa.

Kotouttamislain tavoitteena on maahanmuuttajaväestön tavoittaminen paikallistason ohjelmien kautta kotoutumista edistävien toimenpiteiden ja toimintojen piiriin. Samalla vaikutetaan koko yhteiskunnan kehittymiseen monimuotoisemmaksi. Kotouttamislain eduskuntakäsittelyn aikana korostettiin myös sitä, että lakia kunnissa sovellettaessa tulee huolehtia siitä, ettei kotouttamistoimenpiteillä vaaranneta maahanmuuttajien oikeutta omaan kieleen ja kulttuuriin.

Kotouttamislain eduskuntakäsittelyn aikana korostettiin myös sitä, että lakia kunnissa sovellettaessa tulee huolehtia siitä, ettei kotouttamistoimenpiteillä vaaranneta maahanmuuttajien oikeutta omaan kieleen ja kulttuuriin. Kunnan maahanmuuttajia koskevaan ohjelmaan tulee sisällyttää 1.3.2002 voimaan astuneen lain mukaan myös etnisen tasa-arvon ja hyvien etnisten suhteiden edistäminen. Kunnallista kotouttamisohjelmaa laadittaessa on sen vuoksi kuultava mahdollisuuksien mukaan myös maahanmuuttajia, kansalaisjärjestöjä ja muita paikallisia tahoja.

Työministeriö laati kotouttamislain seurannan perusteet lain voimaantulon yhteydessä. Kotouttamisohjelmassa määritellään kunnan ja työvoimatoimiston vastuu seurata eri maahanmuuttajaryhmien asemaa ja elämäntilannetta.

3.3 Kotoutumissuunnitelma

Maahanmuuttajien oikeudet myös muihin yhteiskunnan palveluihin ja etuuksiin määräytyvät myönnetyn oleskeluluvan perusteella. Keskeisiä lakeja eri oikeuksien kannalta ovat kotikuntalaki, sosiaali- ja terveydenhuoltolainsäädäntö ja erityisesti sosiaalihuoltolaki ja toimeentulotukilaki.

Kiintiöpakolaiset ja paluumuuttajat käyvät rekisteröitymässä asuinkuntansa rekisteritoimistossa melko pian maahan tultuaan, koska heillä on oleskelulupa. Turvapaikanhakijat voivat myös merkityttää itsensä väestörekisteriin, kun heille on myönnetty oleskelulupa.

Yksilötason kotoutumissuunnitelma on sopimus, jonka tekemiseen osallistuvat työvoima-viranomainen, kunnan viranomainen ja maahanmuuttaja itse. Eläkeikäisten ja nuorten suunnitelmat tehdään sosiaalitoimistossa.

Maahanmuuttajalla, joka hakee toimeentulotukea tai ilmoittautuu työttömäksi työnhakijaksi, on oikeus kotoutumissuunnitelmaan. Kotoutumissuunnitelma edellyttää, että henkilö on rekisteröity suomalaiseen kuntaan ja hänellä on oleskelulupa. Maahan muuttavalla henkilöllä on siis tärkeää olla kotikunta, sillä vasta asuinkunta on velvollinen järjestämään ja organisoimaan tarvittavaa koulutusta ja palveluja.

Maahanmuuttajalla on oikeus kotoutumissuunnitelmaan ja kunnalla on velvollisuus sen laatimiseen ja toimeenpanoon. Yhdessä tehty suunnitelma sitoo viranomaisia järjestämään ja resurssoimaan suunnitelmassa sovittuja toimenpiteitä. Suunnitelma voidaan tehdä kolmeksi vuodeksi, mutta tehdään yleensä vuodeksi kerrallaan.

Kotoutumissuunnitelmassa voidaan sopia suomen tai ruotsin kielen opiskelun, työvoima-poliittisen aikuiskoulutuksen, työharjoittelun ja muiden niihin rinnastettavien toimenpiteiden järjestämisestä. Kotoutumissuunnitelmaan on sidottu myös taloudellinen tuki maahanmuuttajille, kotoutumistuki. Tämä ei ole uusi etuus, vaan se muodostetaan työmarkkina-tuesta ja toimeentulotuesta. Tuen saaminen edellyttää, että maahanmuuttaja on taloudellisen tuen tarpeessa ja että hän noudattaa kotoutumissuunnitelmaansa.

Suomen tai ruotsin kielen opiskelu on alussa itsestään selvä opiskelukohde kaikille maahanmuuttajille. Ensin voidaan lähteä suomen tai ruotsin kielen opiskelusta, sitten hankkia ammattikoulutusta ja mennä työharjoitteluun ja lopuksi saada apua työllistymisessä.

Lahdessa kotoutumissuunnitelmien teossa on ollut ongelmana se, että maahanmuuttajille ei ole ollut tarjolla kovinkaan paljon eri vaihtoehtoja työvoimapoliittisen koulutuksen lisäksi. Tästä syystä LATU -projektissa on ryhdytty kehittämään kotouttamislain mukaisia rinnastettavia toimenpiteitä.

Yksittäisen maahanmuuttajan kotoutumiskehitys voi kestää useita vuosia, ja se on riippuvainen paitsi maahanmuuttajan yksilöllisistä ominaisuuksista ja mahdollisuuksista, myös häntä ympäröivän yhteiskunnan suhtautumisesta häneen.

Kunta ja työvoimaviranomaiset seuraavat maahanmuuttaneen henkilön kotoutumissuunnitelman etenemistä. Seurannan onnistuminen edellyttää kunnilta täsmällisiä tavoitteita ja konkreettisia kotouttamista edeltäviä toimenpiteitä. Seurannan tulisi olla jatkuvaa.

3.4 Kotoutumiskoulutus

Kotoutumiskoulutuksen tehtävänä on antaa aikuiselle maahanmuuttajalle sellaiset kielelliset, kulttuuriset, yhteiskunnalliset ja elämänhallintaan liittyvät valmiudet, joiden avulla hän pystyy selviytymään jokapäiväisessä elämässä, toimimaan työelämässä, hakeutumaan jatko-opintoihin ja toimimaan suomalaisen yhteiskunnan aktiivisena, tasa-arvoisena ja täysivaltaisena jäsenenä. Koulutuksen tehtävänä on motivoida ja tukea maahanmuuttajaa säilyttämään oma kulttuurinsa.

Kotoutumiskoulutus on tarkoitettu maahanmuuttajille, jotka tarvitsevat työllistymistä edistävää ja tukevaa koulutusta. Opetushallitus (9/2001) on antanut suosituksen aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksesta. Ohjetta voidaan soveltaa työvoimapoliittiseen koulutukseen, kotoutumissuunnitelmaan sisältyviin opintoihin ja maahanmuuttajien oma-ehtoisiin opintoihin.

Kotoutumiskoulutuksen ydin muodostuu kuudesta opintokokonaisuudesta, joiden laajuudet voivat vaihdella seuraavasti: suomen tai ruotsin kieli 26-36 opintoviikkoa, arjen taidot ja elämänhallinta 1-3 ov, yhteiskuntatietous 3-4 ov, kulttuurituntemus 1-3 ov, opiskelu- ja työ-elämävalmiudet 6-7 ov sekä muut valinnaiset opinnot 0-3 opintoviikkoa. Kotoutumiskoulutukseen voi yllä mainittujen lisäksi kuulua luku- ja kirjoitustaidon opintoja, joiden laajuus on 20-30 opintoviikkoa.

4. SOPEUTUMINEN UUTEEN KULTTUURIIN

Jokainen ihmisyksilö on nähtävä omaa elämäänsä suunnittelevana henkilönä. Nuoruudessa ja varhaisaikuisena ihmiselle kehittynyt elämänhallinta vaikuttaa merkittävästi yksilön myöhäisempään elämään. Nuoruudessa muodostuu Nurmen (1992) mukaan kullekin yksilölle häntä itseään koskeva käsitejärjestelmä. Tämän käsitejärjestelmän muodostuminen kunkin kohdalla erilaiseksi korostaa sitä, että kaikki yksilöt suuntaavat elämäänsä omien persoonallisten tavoitteittensa mukaisesti. Yksilön harteille jää näin ollen oman elämänsä mielekkyyden luomistehtävä.

Menneisyys on sen vuoksi aina läsnä ihmisen toiminnoissa. Menneisyyden kokemukset vaikuttavat ihmiseen lukemattomin tavoin ja ne ilmenevät pysyväisluonteisina ajattelutapoina ja asenteina, piilotajunnasta nousevina virhesuorituksina sekä persoonallisuutta hallitsevina piirteinä.

Pakolaisena maahan tulleen edessä on raskas psyykkinen työ. Hänen on sitouduttava vuosia kestävään kehitysprosessiin, jonka aikana hän hankkii itselleen uudessa elämäntilanteessaan välttämättömiä tietoja ja taitoja päästäkseen osallistumaan uuden yhteisönsä toimintaan sen täysivaltaisena ja tasavertaisena jäsenenä.

Menneisyyden kolhujen ja traumojen kanssa sinuiksi pääseminen vaatii suurta ponnistusta, mutta itseymmärrykseen perustuva sisäinen eheys voi tarjota elämälle vankan perustan. Joskus tarvitaan jopa terapiaa, ohjattua pohdiskelua, raskaiden kokemuksien läpikäymiseksi.

Jokainen maahanmuuttaja aloittaa heti tulomaahan saapumisensa jälkeen tämän vaativan psyykkisen prosessin, joka on uuteen yhteiskuntaan sopeutumisen eli onnistuneen integroi- tumisen välttämätön edellytys.

Sopeutumisessa on eri vaiheita, jotka jokainen joutuu käymään lävitse. Tätä prosessia kutsutaan akkulturaatioksi.

4.1 Akkulturaatio

Maastamuutto merkitsee ja on enemmän tai vähemmän pysyvää muuttoa pois alkuperäisiltä asuinsijoilta, ja muuttajalle se merkitsee yleensä välittömän elämänympäristön suurta muutosta niin, että muuttavan yksilön koko elämäntilanne muuttuu.

Maahanmuuttaja kohtaa uudessa asuinmaassaan itselleen uusia rajoituksia asumisessa, työssä, sosiaalisissa, taloudellisissa ja poliittisissa oikeuksissa. Hänen on opittava sopeuttamaan elämänsä uusien rakenteiden ja rajoitusten puutteisiin. Sitä ei ole helppo toteuttaa kotimaasta saaduin taidoin vaan maahanmuuttaja joutuu opettelemaan uutta pitkään ennen kuin hän hallitsee uuden elämäntilanteensa.

Akkulturaation käsitteen loivat antropologit Redfield, Linton ja Herskovitz (1936) kuvaamaan prosessia, jossa eri kulttuureihin kuuluvia yksilöitä sisältävät ryhmät joutuvat sellaiseen jatkuvaan kulttuuriseen ja psykologiseen kosketukseen keskenään, minkä seurauksena alkuperäisten ryhmien kulttuurikaavat muuttuvat. Se merkitsee yksilön tasolla sopeutumista vieraaseen kulttuuriin.

Vaikka tämä sopeutumisprosessi on periaatteessa kaksisuuntainen, sitä käsitellään usein yksisuuntaisesti niin, että tarkastelun kohteena ovat nimenomaan maahanmuuttajat, ei heille uusi tulokulttuuri. LATU -hankkeessa kuitenkin jo projektin henkilökunnasta puolet on maahanmuuttajia, mikä on havaittu projektin edetessä varsin hedelmälliseksi. Hankkeen käytännön toimenpiteitä suunniteltaessa on varmasti vältytty ainakin sellaisilta virheiltä, joihin pelkin suomalaisvoimin ehkä olisi voitu helposti joutua pelkän tietämättömyyden vuoksi.

Akkulturaatiota on tutkittu sekä ryhmätasolla vähemmistöryhmän sopeutumisena ympäröivään kulttuuriin että yksilötasolla, josta akkulturaatioprosessin katsotaan alkavan. Ryhmätason akkulturaatio koskee taloudellisia, sosiaalisia, kulttuurisia ja poliittisia muutoksia, yksilötason muutokset tapahtuvat käyttäytymisessä, arvoissa, asenteissa ja identiteetissä.

Perinteisesti akkulturaation on nähty etenevän suoraviivaisena prosessina siten, että ulkomaalainen omaksuu ensin valtakulttuurin ulkoiset piirteet ja niiden puolesta sopeuduttuaan sisäiset piirteet kuten arvot ja normit. Vasta sisäisesti akkulturoiduttuaan muuttaja voi riittävän hyvin samastua valtaväestöön ja tulla sen osaksi. Yleensä kuitenkaan akkulturaatio ei ole suoraviivainen prosessi kohti kehittyneempää sopeutumista, vaan se kohtaa esteitä ja takautumia. Yksilö voi myös joillakin elämän alueilla olla sopeutunut hyvin, toisilla taas ei lainkaan.

Akkulturaatioon vaikuttavat monet tekijät. Niistä keskeisimpiä on siirtolaisuuden syy siten, että tavoitemuuttajalla katsotaan olevan paremmat edellytykset sopeutua kuin pakkomuuttajalla. Myös maahanmuuttajan iällä on merkitystä siten, että lapset sopeutuvat nopeammin kuin aikuiset. Mitä nuorempana uuteen maahan muuttaa, sitä todennäköisempää ja nopeampaa akkulturoituminen on, koska oman kulttuurin omaksuminen lähtömaassa on tällöin ollut lyhyempi. Mitä pidempään siirtolainen taas on vieraan kulttuurin parissa asunut, sitä sopeutuneempi hän on.

Myös motivaatiolla on merkitystä niin, että täysin sopeutumishaluton akkulturoituu hitaam-min, jos ollenkaan. Tulokkaan sopeutumista helpottaa valtakulttuurin kielen hallinta. Sen avulla hän voi osallistua ympäristönsä sosiaaliseen elämään ja seurata yleisiä tapahtumia. Akkulturaatiota edistää myös, jos valtaväestön ja siirtolaisen etninen etäisyys eli interetninen välimatka on mahdollisimman pieni. Silloin voivat sama uskonto, ihonväri ja samat keskeiset elämänarvot helpottaa sopeutumista.

Akkulturaation vaiheet

Yksilön tasolla voidaan pitkällä aikavälillä tarkastella akkulturaation eri vaiheita: Ensimmäisessä vaiheessa muuttaja tavoittelee yhdenmukaisuutta valtakulttuurin kanssa ja oma kulttuuri jää pienempään arvoon. Toista vaihetta leimaa ristiriitaisuus, valtakulttuuriin suhtaudutaan yhtä kriittisesti kuin omaankin. Siitä saattaa seurata valtakulttuurin vastustaminen ja keskittyminen omaan kulttuuriin. Kolmatta vaihetta leimaa itsetutkiskelu, jolloin maahanmuuttaja suhteuttaa omaa kulttuuriaan valtakulttuuriin.
Viimeisessä vaiheessa maahanmuuttaja näkee molempien kulttuurien hyvät ja huonot puolet ja pystyy arvostamaan molempia.

Tyypillistä sopeutumisprosessille on, että kaikki maahanmuuttajat kokevat sen kaikki tasot ja vaiheet ainakin jonkin asteisina. Berry (1980) on esittänyt yksilötason akkulturaatioteorian, jonka mukaan akkulturaatioprosessi tapahtuu kolmivaiheisesti kontaktin, konfliktin ja adaptaation kautta. Kontakti on edellytys koko prosessille, sillä akkulturaatio voi alkaa vasta, kun yksilö on asettunut uuteen kulttuuriin.

Ensimmäiset kuukaudet maahanmuuttajat kokevat samanlaisina riippumatta siitä, millainen alkustatus heillä on. Ensimmäistä vaihetta kutsutaan kritiikittömän ihastelun kaudeksi, jolloin uusi yhteiskunta ja ihmiset koetaan myönteisessä valossa kaiken ollessa uutta ja erilaista entiseen kotimaahan verrattuna. Tässä vaiheessa siirtolainen ei vielä ajattele omaa sopeutumistaan eikä arvioi asioita objektiivisesti. Sen jälkeen seuraa usean vuoden kestävä aktiivisen sopeutumisen kausi, jolloin siirtolainen haluaa itse aktiivisesti ja tietoisesti sopeutua, ja keskeistä tälle vaiheelle on kielellinen sopeutuminen. Tämän mahdollistamiseksi siirtolainen yleensä alkaa kääntää etnistä lojaliteettiansa valtakulttuurin suuntaan. Yhteistä kaikille tässä vaiheessa on lisääntyvä uuden yhteiskunnan arvosteleminen ja sen vertaaminen vanhaan. Kritiikki kohdistuu aluksi kuitenkin valtakulttuurin ulkoisiin piirteisiin.

Seuraava ja keskeisin vaihe akkulturaatiossa on konflikti eli identiteettikriisin kausi, jonka mukaan määräytyy maahanmuuttajan lopullisen akkulturoitumisen suunta joko integraatioksi tai torjunnaksi. Se on vastakkainen aktiivisen sopeutumisen kaudelle siinä mielessä, että sopeutumisen ei halutakaan enää tapahtuvan kaikista vastustuksista huolimatta, itsekriittisyys lisääntyy. Elämä kahden kulttuurin välillä saattaa synnyttää helposti juurettomuutta, mikä saa monet pohtimaan lopullista jäämistään.

Mikäli konfliktivaihe kääntyy akkulturaatioksi, seuraa objektiivisen sopeutumisen kausi. Se on tilanteen hyväksymisen ja omien arvojen kompromissin kautta tapahtuvaa objektiivista oman itsen ja ympäristön tarkastelua. Entinen kotimaa nähdään arvokkaana kulttuuriperintönä, oman identiteetin tukipylväänä, jota ei ole enää tarvetta liioitellusti korostaa. Uutta kulttuuria arvostetaan, erilaisuus tunnustetaan tosiasiana eikä enää kritiikin kohteena.

Maahanmuuttaja siis hyväksyy valtakulttuurin, mutta pitää omaa etnistä kulttuuriaan sitä parempana, ja etninen identiteetti koetaan henkisenä pääomana ja voimanlähteenä. Integraation onnistumiseen vaikuttaa vastaanottavan maan suvaitsevaisuus.

Epäonnistunut sopeutuminen johtaa eriytymiseen, jolloin maahanmuuttaja eristyy uudesta yhteiskunnasta, suhtautuu siihen vihamielisesti, vaalii oman etnisen taustansa arvo-maailmaa ja pidättäytyy vain "omiensa" parissa.

Kaikkein huonoin akkulturaation tulos on marginalisaatio, jolloin maahanmuuttaja syrjäytyy sekä valtakulttuurista että omasta etnisestä viiteryhmästään. Tämä saattaa johtua yhteiskunnallisesta syrjinnästä, joka estää maahanmuuttajaa toteuttamasta omia suunnitelmiaan.

Akkulturaatiomallit saattavat samallakin henkilöllä vaihdella tilassa ja ajassa, siten että maahanmuuttaja on esimerkiksi työssään täysin sopeutunut, harrastuksissaan integroitunut ja kotonaan separoitunut. Akkulturaatio on myös etenevä prosessi, jossa yksilöt, ryhmät ja yhteiskunnalliset rakenteet ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Esimerkiksi jos maahanmuuttaja ei saa työpaikkaa, hänen elämänsä ja omat hankkeensa keskittyvät enemmän kodin ympärille, ja hän saattaa eristyä muusta yhteiskunnasta helpommin.

Integroituminen rakenteellisella tasolla edellyttää, että maahanmuuttajalle osoitetaan samat oikeudet ja mahdollisuudet osallistumiseen kuin kantaväestölläkin on sekä yhtäläiset mahdollisuudet tyydyttää aineelliset tarpeensa. Maahanmuuttajalla on myös oltava mahdollisuus, mikäli olot sen sallivat, säilyttää kontakti omaan kulttuuriinsa.

Erityisen tärkeitä sopeutumisen etenemiselle ovat siirtolaiselle syntyvät sosiaaliset verkostot. Multikulttuurinen verkosto koostuu paitsi tulomaan kansalaisista, myös muista ulkomaalaisista. Siinä yhdistävä ajattelu perustuu jaettuun ulkomaalaisuuden kokemukseen. Sosiokulttuurinen integraatio edellyttää, että muuttajia ei suljeta uuden kotimaan sosiaalisen verkoston ulkopuolelle.

Mitä enemmän maahanmuuttajan verkostot alkavat muodostua kanta-asukkaista, sitä todennäköisempää on maahanmuuttajan kokonaisvaltainen sosiokulttuurinen sopeutuminen uuteen ympäristöönsä. Ensimmäinen askel sosiokulttuuriseen integraatioon voi olla esimerkiksi avo- tai avioliitto kantaväestöön kuuluvan kanssa.

4.2 Elämänhallinta eli koherenssin tunne

Elämänkulkutyöryhmä (1999) korostaa raportissaan, että jokainen ihminen on itse omaa elämäänsä suunnitteleva yksilö ja muodostaa oman käsitejärjestelmänsä. Tämä käsitejärjestelmä korostaa sitä, että yksilöt suuntaavat elämäänsä persoonallisten tavoitteidensa mukaisesti. Olosuhteista riippumatta yksilön omille harteille jää kuitenkin oman elämänsä mielekkyyden luomisen tehtävä.

Elämänpolitiikka on uusi käsite yhteiskuntatieteissä, kirjoittavat Roos ja Hoikkala (1998). Käsitteen taustalla määritelmiä, jotka liittyvät ihmiseen yksilöllisyyteen, valinnan vapauteen ja elämän tilanteiden pohdintaan. Elämänpoliitikan voi myös sanoa olevan eräänlainen kehys tai kokoava periaate useimmalle elämän alueille ja käsitteille, muun muassa yksilön elämänhallinnalle ja tulevaisuuteen suuntautumiselle. Elämänpolitiikalla on siis tekemistä minän, identiteetin, itsearvioinnin, elämänkulun, hyvinvoinnin ja oman elämäntyylin kanssa.

Elämänhallintaa on kuvailtu useissa teorioissa erilaisin käsittein. Aaron Antonovsky (1985) on tunnettu koherenssin tunteen eli elämänhallinnan tunteen teorian kehittäjänä: Koherenssin tunne on tapa ymmärtää omaa elämäänsä ja havainnoida maailmaa ja se kertoo siitä, kuinka ymmärrettävänä, hallittavana ja merkityksellisenä yksilö kokee oman elämänsä tapahtumat.

Antonovsky on alun perin määritellyt koherenssin tunteen sellaiseksi yleiseksi suuntautuneisuudeksi, joka ilmaisee, missä määrin yksilöllä on kokonaisvaltainen ja pysyvä, joskin tiettyyn tasoon vaihteluita sietävä luottamus siihen, että yksilön sisäinen ja ulkoinen ympäristö ovat ennustettavissa ja että suurella todennäköisyydellä asiat järjestyvät niin hyvin kuin kohtuudella on odotettavissa.

Antonovsky (1985) määrittelee koherenssin tunteen seuraavasti:

Koherenssin tunne on yleinen elämänasenne, joka ilmaisee, missä määrin yksilöllä on kokonaisvaltainen ja pysyvä; samalla dynaaminen luottamus siihen, että 1) elämän kuluessa yksilön sisäisestä ja ulkoisesta ympäristöstä tulevat ärsykkeet ovat jäsentyneitä, ennustettavissa ja ymmärrettäviä;
2) yksilöllä on käytettävissään voimavaroja ärsykkeiden asettamien vaatimuksien kohtaamiseen;
3) nämä vaatimukset ovat haasteita, jotka ovat sitoutumisen ja panostamisen arvoisia.

Yksilön hyvinvoinnille on siis elämänhallinnan teorian mukaan oleellista, että hän kokee kykenevänsä vaikuttamaan omaan elämäänsä jollakin tavalla, että lähellä on ihmisiä ja asioita, joihin hän voi luottaa. Koherenssin määritelmä korostaa yksilön elämän ennustettavuutta ja yleistä optimistista odotusta tulevaisuudelta.

Vahva koherenssi ylläpitää yksilön terveyttä ja hyvinvointia yllä työssä ja elämässä yleensä. Heikko koherenssi taas altistaa yksilön stressitekijöiden patogeenisille terveysvaikutuksille. Antonovskyn teorian mukaan yksilö etsii aina lähipiiristään ja yhteiskunnasta löytyviä voimavaroja. Koherenssin tunteen teoriassa huomioidaan myös millä tavalla perinteisesti yksilöllisinä pidetyt ominaisuudet kytkeytyvät lopulta myös yhteiskunnallisiin kehyksiin.

On tärkeätä, että ihmiset voivat tuntea pystyvänsä vaikuttamaan elämänsä kannalta keskeisiin asioihin, jotta yksilön sisäiset ja ulkoiset voimavarat palvelisivat mahdollisimman hyvin hänen päämääriänsä. Kyse on siitä, että yksilö löytäisi yhteisössä ja yhteiskunnassa oman paikkaansa, jossa on hyvä elää.

Maahanmuuttajan sopeutumista suomalaiseen kulttuuriin edistäisi merkittävästi se, että hänen itsetuntoaan ja optimismiaan ylläpitävä koherenssin tunne voitaisiin tietoisesti luoda ja säilyttää se kaikissa niissä toimenpiteissä, joita kotouttamisen eri vaiheissa hänen kanssaan suunnitellaan ja toteutetaan.

4.3 Kulttuurin oppiminen

Akkulturaatio on uuden kulttuurin tiedostamista ja jopa sen tietoista opettelua. Kulttuurin katsotaan sisältävän ne arvot, käsitykset, esteettiset standardit, kielelliset ilmaisut, ajattelun muodot, käyttäytymisnormit ja kommunikaatiotyylit, jotka ryhmä ihmisiä on kehittänyt varmistaakseen selviytymisensä tietyssä fyysisessä ja inhimillisessä ympäristössä.

Yhteisön, kansakunnan kulttuuri opitaan yleensä lapsena normaalin kehityksen osana. Kulttuurin voi myös opetella tietoisesti, mutta se edellyttää vastavuoroisuutta opeteltavan kulttuurin kanssa eli käytännössä elämistä kyseisessä kulttuurissa. Juuri tähän tilanteeseen Suomeen muuttavat maahanmuuttajat ovat joko joutuneet tai halunneetkin.

Pelkät kontaktit vieraan kulttuurin kanssa eivät kuitenkaan kehitä yksilölle kulttuurien välistä tietoisuutta, vaan henkilöllä pitää myös olla valmiuksia toisen kulttuurin kunnioittamiseen ja hyväksymiseen sekä tilaisuuksia osallistua sen toimintaan.

Jos motivaatio oppia kulttuuri puuttuu, ei pelkkä eläminen uudessa kulttuurissa kuitenkaan takaa oppimista. Oppimista edeltää yleensä kulttuurien välisten erojen tiedostaminen. Uutta kulttuuria opiskelevan tulisi löytää yhteisiä piirteitä kaikkien kokemiensa kulttuurien väliltä ja siten ymmärtää erilaisia tapoja käsitellä yhteisöllisiä ja yhteisiä asioita erilaisissa yhteiskunnissa.

Hanvey (1979) on kuvannut prosessia, jolla uuden kulttuurin tiedostaminen etenee ja syvenee. Ensimmäisen vaiheen pinnallinen tietoisuus vieraan kulttuurin hyvin ilmeisistä omista piirteistä on peräisin turismista, kirjallisuudesta ja aikakauslehdistä. Tätä tietoa tulkitaan eksoottiseksi, omituiseksi ja uskomattomaksi.

Seuraavan tason tietoisuus merkittävistä ja aluksi vain aavistuksenomaisista kulttuuri-piirteistä, jotka eroavat selvästi omasta, edellyttää jo pitempiaikaista oleskelua vieraassa kulttuurissa. Tämä vieläkin pinnalliseksi jäävä tieto kootaan oleskelun aikana koetuista kulttuurien välisistä konfliktitilanteista ja toinen kulttuuri tulkitaan usein järjettömäksi, turhauttavaksi ja tavoiltaan uskomattomaksi.
Samantapaisia tuntemuksia koetaan sopeutumisprosessissa molemmin puolin, niin maahanmuuttaja kuin vastaanottajakin ovat toisinaan ymmällä.

Tästä seuraava vaihe on edellä esitettyjen kokemusten älyllinen analyysi, jolloin toisen kulttuurin arviointi muuttuu tietoon perustuvaksi ja uskottavaksi. Selkein tietoisuuden taso toisen kulttuurin ominaispiirteistä saavutetaan elämällä toisessa kulttuurissa sen täysi-valtaisena jäsenenä, jolloin tulkinta on sekä uskottavaa että omaan kokemukseen perustuvaa. Tällä tasolla ajatteleva henkilö kykenee näkemään myös oman kulttuurinsa vieraan silmin.

Eri kulttuurien välisten erojen ja yhtäläisyyksien oppimisprosessia voidaan kuvata myös henkilön kypsymisenä etnosentrismistä eli oman kulttuurin keskeisyydestä etnorelatiivisuuteen eli erilaisten etnisten ryhmien välisten erojen suhteellisuuden ymmärtämiseen. Kypsyminen ymmärrykseen tapahtuu, kun opitaan näkemään vieraiden kulttuurien edustajien maailmankuviin liittyviä eroja.

Suomalainen toimenhaltija tai työnantaja vastaanottavana henkilönä on varsin harvoin hänkään vielä perehtynyt tällä tasolla maahanmuuttajien taustakulttuureihin. Monet yllätykset ja kommellukset ovat myös LATU -projektissa opettaneet projektin työntekijöille, ettei mitään pidä tarkistamatta pitää itsestäänselvyytenä vuorovaikutuksessa toisesta kulttuurista tulevan henkilön kanssa.

Hoopes (1981) esittää, kuinka kulttuurien välinen oppiminen etenee etnosentrismistä kohti bi- tai multikulturalismia. Etnosentristi pitää omaa kulttuuriaan muita parempana ja tekee selvät rajat meihin ja muihin. Ensimmäinen askel kohti multikulturalismia on muiden yhteisöjen kulttuuristen toimintamuotojen tiedostaminen, josta on helppo edetä vieraiden ryhmien ominaisuuksien erittelyyn ja siihen ymmärrykseen, että inhimillinen kulttuuri on monitahoinen kokonaisuus, jota voi ymmärtää paremmin järjellä kuin tunteella.

Seuraavassa vaiheessa vieras kulttuuri hyväksytäänkin vertaamalla sitä omaan ja kulttuurien keskinäisiä eroavaisuuksia kunnioitetaan, jonka jälkeen toisen kulttuurin vahvat ja heikot puolet tunnistetaan ja sen hyväksi koettuja erityisaspekteja arvostetaan. Tästä seuraa vieraan kulttuurin hyödyllisiltä tuntuvien asenteiden ja käyttäytymistapojen valikoiva tiedostamaton tai tiedostettu omaksuminen, joka johtaa vähitellen uuteen kulttuuriin mukautumiseen ja siihen sulautumiseen.

Maahanmuuttajan sopeutumista helpottaa, jos vastaanottavan kulttuurin edustajat ymmärtävät, että sopeutumisprosessi on eri kulttuurien väliseen keskinäiseen vuorovaikutukseen perustuva ilmiö, jossa mukautumista voidaan odottaa myös vastaanottavan kulttuurin edustajilta.

Mukautumisvaiheessa henkilö mukauttaa ensin omaa käyttäytymistään siten, että hän pystyy toimimaan ristiriidatta uudessa kulttuurissa, hän kykenee harjoittamaan eräänlaista roolileikkiä. Multikulturalismi saavutetaan silloin, kun henkilö myös ymmärtää kulttuurien välisen kommunikaation ja ihmissuhteiden perusteet siinä ja soveltaa oppimaansa tuloksekkaasti kohtaamiinsa uusiin kulttuuri-ilmiöihin.
Oman kulttuurin tavat tuntuvat jokaisesta aina helposti oikeammilta, koska ne ovat tuttuja ja sisäistettyjä. Toisaalta uusien tapojen opettelu antaa objektiivisemman näkökannan myös kotimaahan, ja uuden asuinmaan tavat alkavat vähitellen tuntua tutuilta ja jotkut jopa paremmiltakin. Etäisyys lisää objektiivisuutta ja kriittisyyttä, vaikka omista kulttuurisista "silmälaseista" voikin olla vaikeaa ja tuskin on välttämätöntäkään kokonaan luopua; kaiken näkee vielä pitkään muuton jälkeen oman kulttuurinsa lähtökohdista käsin suodattuneena.

Vieraassa kulttuurissa eläminen on tasapainoilua vanhan ja uuden välillä. Sopeutuminen ei tapahdu hetkessä ja sitä voi myös opetella. Mitä avoimemmin ja kritiikittömämmin aluksi uskaltaa suhtautua uusiin asioihin, sitä helpompaa sopeutuminen maahanmuuttajalle on. On epäilemättä perusteltua ajatella, että alkusopeutumisen ja koettujen traumojen käsittelyn vaatima psyykkinen työ voi viedä pitkäksi aikaa monen maahanmuuttajan koko psyykkisen energian eikä hänellä aluksi näytä olevan voimavaroja tehokkaaseen opiskeluun.

Varsinkin kielellinen ulkopuolisuuden tunne voi aluksi olla maahanmuuttajalle hyvin ahdistavaa ja turhauttavaa, kun mitään sanottua tai luettua ei ymmärrä eikä itseään saa ilmaistuksi. LATU -hankkeessa on kuitenkin havaittu, että vaikka jonkun yksilön alku-ongelmiin voi mennä useampi vuosikin, niin kunhan maahanmuuttaja on oman sopeutumisprosessinsa käynyt läpi, hän saattaa innostua kokonaan uuden motivaation kannustamana vaativampiinkin opintoihin.

4.4 Kielitaito sopeutumisen välineenä

Suoriutumiseen edes arkielämän tilanteista ei pelkkä kielitaito riitä, vaan lisäksi olisi hallittava tärkeimmät kieleen ja käyttäytymiseen liittyvät näkymättömät koodit. Akkulturaatioon kuuluu näiden sääntöjen oppiminen.

Vieraaseen kulttuuriin sopeutumisessa kielellisesti ei välttämättä riitä, että osaa kielen säännöt ja puhuu sitä sujuvasti. Kaikissa kielissä on sellaisia kulttuuriskielellisiä nyansseja, joita kulttuuriin kuulumaton ei voi tietää ja jotka hän oppii, jos oppii, vain elämällä kielen kulttuurissa.

Vierasta kieltä opetellessamme me opimme sanaston ja kieliopin säännöt, mutta puhuessamme tätä kieltä noudatamme useimmiten kuitenkin oman kielemme ja kulttuurimme viestintänormeja.

4.5 Uuden tiedon rakentuminen ja säätely

Maahanmuuttaja joutuu luopumaan perheestään, ystävistään, naapureistaan, seurakunnastaan, kodistaan, työstään, ruoastaan, tavoistaan, yhteiskunnallisista rooleistaan, statuksestaan, kielestään, kotimaastaan, kulttuuristaan ja koulutuksestaan.

KUVIO 1. Uuden tiedon rakentuminen ja säätely

Kun tutkitaan tarkemmin, mitä itselleen vieraaseen kulttuuriin muuttava henkilö on jättänyt taakseen, ja mitä hänen siis on opiskeltava uudelleen, voidaan asiaa tarkastella Alexanderin et al. (1991) kuvion avulla.

Ilman kieltä vieraassa kulttuurissa jo pelkästään kodin ulkopuolisten arkipäivän rutiinien hoitaminen voi olla turhauttavaa ja hankalaa. Kielen osaamattomuus saattaa kaiken muun ohella aiheuttaa eristäytyneisyyden tunnetta ja tuottaa jopa vihamielisyyttäkin uutta asuinmaata kohtaan. Kielitaidon opiskelu edes sellaiselle tasolle, jolla jokapäiväisten asioiden hoito sujuu ongelmitta, avaa ovet laajemmalle kulttuuriselle sopeutumiselle. Onkin sen vuoksi järkevää aloittaa suomenkieleen perehdyttäminen mahdollisimman varhain.

Jokaisen yksilön kulttuurillinen tieto perustuu sekä hiljaiselle tiedolle että kaikkea ympäröivälle sosiokulttuuriselle tiedolle. Tieto ei ole samaa kuin informaatio, joka on irrallista, toimintoihin sitoutumatonta asiatietoa. Sitä on yleensä jaettu niille, jotka erillisiä tietoja tarvitsevat. Irrallisen informaation omaksumiseen tarvitaan kuitenkin merkityksen kokemus ja henkilökohtainen sitoutuminen.

Kaiken yksilön omaksuman tiedon pohjalla on hiljainen tieto, jossa jaettu ja eksplikoitu tieto sekoittuu yksilön ainutlaatuisiin kokemuksiin. Näin tiedolla on aina kaksi ulottuvuutta, kohdennettu tieto eli tietämisen kohde (knowledge) ja hiljainen tieto välineenä tuon kohteen käsittelyyn (knowing). Hiljainen tieto on syvällisesti kiinnittynyt yksilön toimintaan ja kokemuksiin sekä hänen arvoihinsa ja tunteisiinsa. Hiljaisen tiedon haltuun ottamisen keinot ovat pitkälti mallioppimisen keinoja: jäljittelyä, identifioimista ja tekemällä oppimista siinä kulttuurissa, missä yksilö on varttunut.

Kun tarkastellaan, mitä maahanmuuttajalta edellytetään integroitumisen onnistumiseksi, havaitaan, että hän on menettänyt lähes kokonaan aiemmin omaksumansa sosiokulttuurisen tiedon ja omaan osaamiseensa, esimerkiksi oman ammattinsa harjoittamiseen liittyvän hiljaisen tiedon. Hänen osaamisensa eivät uudessa yhteiskunnassa aluksi liity juuri mihinkään hänelle relevanttiin toimintaan, ellei sitä hänelle tulokulttuurissa erikseen osoiteta.

Maahanmuuttajan entinen osaaminen ja tieto voivat kokonaan olla tulomaassa vailla niitä merkityksiä, jotka omassa kulttuurissa antoivat hänelle sen yksilön identiteetin, joka hän tiesi olevansa. Maahanmuuttaja, varsinkin hyvin erilaisesta kulttuurista tuleva, voi kokea itsensä helposti täysin kykenemättömäksi, hän on kuin lapsi jälleen. Ne aikuisen osaamiset, jotka aikaisemmin antoivat hänelle statuksen, mahdollistivat itsenäisen elämän ja aseman yhteisössä, eivät toimi enää.

Onkin itsetunnon säilymisen kannalta erityisen merkittävää, että maahanmuuttajan vastaanottamisessa otetaan huomioon hänen lähtöstatuksensa ja pyritään löytämään hänelle sopivia keinoja selviytyä uudessa ympäristössään.

Nonaka ja Takeuchi (1995) jakavat tiedon kahteen eri tyyppiin: hiljainen tieto ja eksplisiittinen eli täsmätieto. Näistä edellistä he pitävät huomattavasti tärkeämpänä, jälkimmäisen edustaessa vain "jäävuoren huippua" kaiken käytettävissä olevan tiedon määrässä. Kun täsmätieto voidaan ilmaista numeroina ja sanoina, hiljainen tieto taas on henkilökohtaista, hankalasti muotoiltavissa ja vaikeaa kommunikoida. Se pohjautuu henkilön omaan toimintaan ja kokemuksiin, ihanteisiin, arvoihin ja tunteisiin. Niihin pelkkään selviytymiseen tähtäävä ohjaus harvoin kykenee antamaan merkityksellistä lisää.

Hiljaisen tiedon Nonaka ja Takeuchi (1995) jakavat edelleen hiljaisen tiedon tekniseen ulottuvuuteen, jota vastaa käsite "taitotieto" esim. käsityöläisen ammattitaito, ja kognitiiviseen ulottuvuuteen, joka muodostuu henkilön omista mentaalisista malleista, arvoista, ja uskomuksista. Juuri hiljaisen tiedon subjektiivinen ja intuitiivinen luonne tekee sen vaikeaksi proses-soida. On hankalaa käsitellä maahanmuuttajan osaamista systemaattisella tai loogisella tasolla silloin, kun ohjaajalla ei ole riittävää tietämystä maahanmuuttajan lähtökulttuurista eikä erityisesti yksilön tason osaamisesta lähtökulttuurissa. Jotta hiljaista tietoa voisi ohjata ja käyttää, se täytyisi pystyä muuntamaan molempien ymmärtämiksi käsitteiksi ja sanoiksi. Kun Suomessa maahanmuuttajien koulutus on toistaiseksi sisältänyt melkein yksin-omaan suomen kielen opetusta; ja erityisesti, jos aluksi jopa useamman vuoden ajan, kaikkia maahanmuuttajia on käsitelty samalla tavalla ohjattavana ryhmänä, yksilölliset hiljaisen tiedon osaamiset ovat ehkä jääneet kokonaan huomiotta.

Sosiokulttuurinen tieto

Sosialisaatio on kokemusten jakamisprosessi. Oppimisessa jaettavat kokemukset ovat mentaalisia malleja, ajattelun malleja ja strategioita sekä teknisiä taitoja. Hiljaista tietoa voidaan hankkia suoraan toisilta ilman kieltä havainnoimalla, matkimalla ja harjoittelemalla taitoja. Tähän tarvitaan kuitenkin kasvokkain tapahtuvia jaettuja kokemuksia, jotta oppiva henkilö voisi ymmärtää ja eläytyä ohjaava henkilön ajatteluprosessiin.

Tässä prosessissa hiljainen tieto muunnetaan täsmätiedoksi metaforien, analogioiden, käsitteiden, hypoteesien ja ajattelumallien muodossa. Vygotskyn (1980) oppimisteoreettisen käsityksen mukaisesti ihmisen oppiminen on perustavanlaatuisesti omassa kulttuurissa muodostuneiden tietojen, taitojen ja ajattelutapojen omaksumista.

Nämä osaamiset välittyvät yksilölle sosiaalisen vuorovaikutuksen sekä kulttuurille ominaisiin toimintoihin osallistumisen ja kulttuuriperinteeseen kuuluvien välineiden käytön avulla. Tästä kielellisestä ja kehityspsykologisesta ajattelusta on saanut alkunsa oppimisen sosiokulttuurinen teoria. Oppiminen nähdään siinä kulttuurisesti muotoutuneiden ajattelutapojen välittämisenä, jonka keskeisenä tekniikkana on lapsen ja aikuisen tai oppilaan ja tietämyksessään edistyneemmän ohjaajan välinen vuorovaikutus.

Tämän vuorovaikutuksen kautta yksilöt sosiaalistuvat kulttuuriin ja tulevat osalliseksi kulttuurin tarjoamista älyllisistä välineistä. Tämän ajattelutavan mukaisesti tiedot ja ajattelun muodot esiintyvät ensin yksilöiden välisessä vuorovaikutuksessa ja ne voivat vasta tämän jälkeen sisäistyä yksilön mielen sisäisiksi ominaisuuksiksi. Esimerkiksi kirjoittaminen on eräs tapa siirtää hiljainen tieto artikuloiduksi tiedoksi.

Kaikki maahanmuuttajat eivät ole kuitenkaan omaksuneet länsimaista tiedonkäsitystä ja -käsittelyä lukemalla ja kirjoittamalla. Vygotskyn keskeinen sanoma oli siinä, että yksilön psykologisen kehityksen ymmärtämisen ja onnistuvan ohjaamisen välttämätön edellytys on ymmärtää sitä sosiaalisten suhteiden systeemiä, jossa yksilö on elänyt ja kehittynyt.

Henkisten toimintojen kulttuurista ja sosiaalista alkuperää on korostettu kulttuuri-antropologian ja kulttuurisosiologian tutkijoiden keskuudessa, mutta sillä on pitkät perinteensä myös oppimisen ja kehityksen psykologisessa tutkimuksessa. Tämä suhteiden systeemi itsessään on sukupolvesta sukupolveen tapahtuneen kehityksen tulosta. Jokainen oppiva ihmisyksilö sijoittuu historiallisen kehityskulun tiettyyn vaiheeseen ja hän ikään kuin perii aikaisempien sukupolvien kokemuksen.

Tässä kohtaa maahanmuuttajan ohjaaja keskeisimmän ongelmansa; hänellä on useimmiten vain vähän ymmärrystä siitä, millaisin ajattelun mallein hänen toisesta kulttuurista tuleva opiskelijansa on varustettu. Niinpä monet oman suomalaisen kulttuurimme itsestäänselvyydet voivat merkitä tulokkaalle täysin käsittämättömiä vihjeitä. Opiskelija ja ohjaaja puhuvat helposti toistensa ohitse. Ohjaaminenkin pysyttelee hyvin pinnallisella ja konkreettisella tasolla. Ohjaajan ja oppilaan välinen vuorovaikutus on sekin varsin muodollista. Ohjattua oppimiskokemusta ei Feuersteinin (1980) mukaan tällöin oppijalle synny ja oppiminen jää vähäiseksi. Olisikin pyrittävä löytämään opetuksessa sellainen yhteinen kokemusmaailma, jossa sekä ohjaaja että oppija ymmärtäisivät toisiansa. Se edellyttää sitä, että molempien tiedonkäsittelyn tavat nostetaan vuorovaikutustilanteessa kummallekin tietoisiksi ja kielellisessä kommunikaatiossa havaittaviksi.

Suomalainen tiedonkäsittelyn kulttuuri saattaa jäädä tulokkaalle aluksi aivan näkymättömäksi; rahaa saadaan muoviliuskalla seinästä, ihmiset noudattavat kellon eivätkä auringon mukaista aikataulua ja kaikissa toiminnoissa on taustalla monimutkainen kirjoitettu säännöstö. Sitä ei voi saada selville ilman ohjausta tai kielitaitoa.

Hyvin erilaisesta kulttuurista tulevan tulokkaan olisi selviytyäkseen opittava ensiksi länsimainen abstraktilla tasolla toimiva tiedonkäsittely. Nämä informaation prosessointitaidot on maahanmuuttajalle erikseen ohjattava, jotta hän pystyisi käsittelemään länsimaisella tavalla esitettyä tietoa. LATU -maahanmuuttajille hankkeessa tämä tarve on otetta huomioon erityisesti niiden maahanmuuttajien kohdalla, joilla on joko suppea koulutus tai se kokonaan puuttuu. On painotettu nimenomaan oppimisvalmiuksien ohjaamista suomenkielen opettamisen rinnalla. Harjoitusohjelmana on käytetty Feuersteinin (1980) laatimaa maahanmuuttajille tarkoitettua oppimistaitojen harjoitusohjelmaa Instrumental Enrichment (Liite 1).

Projektin räätälöidyn, yksilöllisen suunnitelman avulla on jokaiselle osallistujalle pyritty luomaan tunne oman elämänsä hallinnasta. Jokaiselle on etsitty parhaat mahdolliset vaihtoehdot tulevaisuuden kannalta. Projektihenkilökunta on ollut kannustamassa osallistujia myös ottamaan vaativiakin haasteita. Tunne oman elämänsä hallinnasta merkitsee hyvää itsetuntoa ja luottamusta siihen, että on myös kykenevä oppimaan uutta.

4.6 Käsitys itsestä oppijana

Itsetuntoa on se, kuinka paljon hyviä ominaisuuksia ihminen itsessään näkee. Itsetunto on hyvä silloin kun ihmisen minäkäsityksessä ovat voitolla positiiviset ominaisuudet, ja huono silloin kun negatiivisten ominaisuuksien määrä on suurempi kuin positiivisten, määrittelee Keltikangas-Järvinen (1994).

Hyvän itsetunnon omaavan ihmisen minäkuva on totuudenmukainen. Hyvien ominaisuuksiensa lisäksi hän havaitsee ja tietää myös heikkoutensa. Hyvä itsetunto tarkoittaa ihmisen rehellisyyttä huonojenkin puoliensa suhteen, ilman että niiden toteaminen vie hänen itsekunnioitustaan.

Samalla se kuitenkin merkitsee pyrkimystä päästä huonoista piirteistä eroon. Keltikangas-Järvinen (1994) jatkaa: Itsetunnon suojaaminen etsimällä syitä ulkopuolelta ei merkitse tosiasioiden kieltämistä eikä oman vastuun kiistämistä. Ihminen kykenee tarpeen mukaan näkemään, kuinka asiat etenivät. Itsetunnon suojaamisessa on kyse hetkellisestä tapahtumasta, siitä että heikkenevää itsetuntoa tuetaan epäonnistumisen jälkeen.

Itsetunnoltaan vahva selittää onnistumisen omaksi ansiokseen. Epäonnistumisen hän selittää tilanteesta johtuneeksi sattumaksi, eikä katso sen olevan mitenkään yhteydessä osaamattomuuteensa. Epäonnistuminen ei siis aiheuta vaaraa hänen itsetunnolleen.

Itsetunnoltaan heikko toimii juuri päinvastoin. Epäonnistumisen hän näkee omaksi syykseen ja katsoo sen osoittavan hänen huonouttaan. Onnistumisen hän taas selittää ulkoisista tekijöistä, kuten hyvästä onnesta, suotuisasta tilanteesta tai pelkästään sattumasta johtuvaksi.

Optimistinen elämänasenne
Omaksutulla selitysmallilla on valtava vaikutus ihmisen elämään. Sen ansiosta hän saattaa masentua mitättömästä epäonnistumisesta tai kohdata tyynesti suurenkin murhenäytelmän. Asenne voi estää häntä saavuttamasta päämääriään tai auttaa häntä jopa ylittämään itsensä. Ihmisen omaksuma selitysmalli vaikuttaa siihen, miten muut hänet kokevat, ja tekee lähimmäisistä joko vastustajia tai yhteistyökumppaneita. Se vaikuttaa myös fyysiseen terveyteen, toteaa Seligman (1992).

Selitysmalli kehittyy lapsuudessa. Silloin muodostunut optimistinen tai pessimistinen elämänasenne on hyvin perustavaa laatua. Uudet tappiot tai voitot suodattuvat sen läpi, siitä muodostuu perussuunta ihmisen ajattelulle. On tärkeää tietää, mikä on omaksutun selitysmallin alkujuuri, mitkä sen seuraukset ovat elämässä ja miten sitä voi muuttaa, mikäli se vahingoittaa ihmistä Seligman (1992) toteaa. On olemassa runsaasti tietoa siitä, että esimerkiksi silloin, kun ihminen on masentunut, hänen aivoissaan tapahtuu fysiologisia oppimista haittaavia muutoksia.

Yhteiskunta, jossa elämme palvoo yksilöä. Se suhtautuu yksilön iloihin ja suruihin, voittoihin ja tappioihin ennennäkemättömän vakavasti. Yhteiskuntamme antaa yksilölle suuremman vallan kuin koskaan ennen, vallan muuttaa itseään ja kehittää ajattelu-tapojaan. Tämä on itsehallinnan aikakausi. Ihmisen itseys on paisunut jopa niin mahtavaksi, että yksilön avuttomuutta pidetään hoitoa vaativana tilana.(Seligman 1992).

Jokainen on oman onnensa seppä; Suomessa on jokaisen itse toimittava. Jos jotakin tarvitsee, on itse haettava apua, kukaan ei tule sitä tarjoamaan. On vaikea kuvitella, miten yksinäisiksi ja avuttomiksi itsensä kokevat ne maahanmuuttajat, jotka tulevat jäsenistään huolehtivista perheisiin ja sukuihin orientoituneista yhteiskunnista. Kasvava individualismi tai yhteisyyden väheneminen riittäisivät kumpikin yksinään lisäämään maahanmuuttajan alttiutta masennukselle. Seligmanin (1992) tulkinnan mukaan näiden kahden ilmiön yhtaikainen esiintyminen on syynä siihen, että länsimainen yhteiskunta kärsii nykyään suoranaisesta masennusepidemiasta. Masennuksen toimintamekanismina toimii opittu avuttomuus.

Kun epäonnistumme jossakin, tunnemme avuttomuutta ja masennusta ainakin hetkelli-sesti. Emme ryhdy yhtä innostuneesti uusiin toimiin kuin tavallisesti, tai emme aina edes yritä tehdä mitään uutta. Jos sitten kuitenkin yritämme, emme jaksa ponnistella kovinkaan sitkeästi. Tämä selitysmalli vaikuttaa suuresti opitun avuttomuuden muodostumiseen. Optimistit taas toipuvat hetkellisestä avuttomuudesta välittömästi. Heille tappio on haaste, pelkkä viivytys tiellä. He pitävät tappiotaan hetkellisenä, erityistapauksena eivätkä suinkaan yleisesti koko elämäänsä koskevana trendinä, jatkaa Seligman (1992).

Seligmanin teoria ennustaa selvästi, että ne jotka menestyvät opinnoissaan, eivät aina välttämättä ole kaikkein lahjakkaimpia. Voitto menee niille riittävän lahjakkaille ihmisille, jotka ovat samalla myös optimisteja. Riippumatta lahjakkuustestien tuloksista saamme kerran toisensa jälkeen havaita, että pessimistit putoavat "mahdollisen" tasonsa ala-puolelle, ja optimistit taas ylittävät sen, toteaa Seligman (1992).

Tästä seuraa ajatus, että mahdollisuuksilla ei ole paljonkaan merkitystä, jos optimistinen asenne puuttuu. Entäpä, jos aikaisemmat elämänkokemukset ovat jo luoneet maahanmuuttajalle kovin huonon käsityksen itsestään? Tämä käsitys on korjattavissa, sillä nykyisen tietämyksen valossa ihminen voi oppia uutta missä ikävaiheessa tahansa.

Suomalainen tutkija Jari-Erik Nurmi (2001) on laatinut mittarin, CAST-testin, ja kehitellyt sitä yhdessä muiden kanssa. Testin avulla voidaan arvioida mm. millainen käsitys aikuisopiskelijalla on itsestään oppijana. Ajatuksena on, että huono käsitys itsestä on korjattavissa ja siten voidaan luoda optimistisempia odotuksia tulevaisuuden suhteen. Tätä mittaria on kokeiltu LATU -hankkeessa.

Arveltiin, että mittarin avulla löydettäisiin sellaiset maahanmuuttajat, joiden kohdalla olisi erityinen tukeminen olisi tarpeen. Mittarin avulla voidaan löytää yksilön ajattelu- ja toimintastrategioita, joista osa johtaa selviytymiseen, mutta osa ilman apua mahdollisesti jopa syrjäytymiseen. Attribuutiostrategiat tyypiteltyinä ovat seuraavat:

Selviytymistä ennustavat strategiat:

1. Optimistinen strategia
Tämä lähestymistapa liittyy hyvään menestymiseen sekä tehtäväkeskeisissä että sosiaalisissa tilanteissa. Henkilö on orientoitunut suoriutumaan tehtävistään, hänen tapansa ajatella onnistumista tai epäonnistumista tukee itsetuntoa. Hänellä ei ole epäonnistumisen pelkoja.

2. Defensiivis-pessimistinen strategia
Tämän näkökulman omaava henkilö stressaantuu helposti, hän yrittää yli voimiensa, koska hän pelkää epäonnistuvansa. Tehtävistä suoriutumiseen liittyy ahdistuneisuutta eikä tämän tyylin omaksunut opiskelija luota omiin kykyihinsä.

Epäonnistumista ennustavat strategiat:

3. Itseä vahingoittava strategia
Epäonnistumisen pelko johtaa tässä orientaatiossa siihen, että henkilö ei enää suuntaudukaan tehtävän suorittamiseen vaan keskittyy pelkästään itsetuntonsa ylläpitämiseen. Itseävahingoittava tästä strategiatyylistä tulee sen vuoksi, että oppijana tällainen henkilö epäonnistumisen pelossaan torjuu lähes kaikki uudet tilanteet eikä edes ryhdy tarjottuihin opiskelutehtäviin saati suostu ohjattavaksi.

4. Opittu avuttomuus-strategia
Tämä orientaatio johtaa toimintakyvyttömyyteen. Henkilö, joka on oppinut avuttomaksi, on passiivinen ja masentunut. Hän pelkää epäonnistumista siinä määrin, että on kokonaan menettänyt oman aktiivisuutensa. Hän toimii vain ulkoisten ohjeiden, käskyjen ja kieltojen, mukaisesti.

5. Epäonnistumisansa-strategia
Epäonnistumisansassa katsotaan henkilön olevan, kun hän on toistuvasti syrjäytynyt yhteisöistä ja kokenut monia vastoinkäymisiä. Ilman erityistä ulkopuolista tukea on yksilön erittäin vaikea itse nousta epäonnistumisansasta.

6. Tukeutuva strategia
Henkilö, joka voimakkaasti tarvitsee tukea erityisesti elämän muutos- ja kriisitilanteissa, on erittäin heikosti orientoitunut itsenäiseen toimintaan ja muihin tehtäviinsä. Hän näyttää tarvitsevan jatkuvasti toisten tukea.

7. Depressiivinen strategia
Depressiivisen orientaation omaksunut henkilö on hyvin toimintakyvytön. Hän on passiivinen ja sosiaalisesti vetäytyvä. Hänellä ei ole keinoja tukea itsetuntoaan.

Nurmen laatimaa mittaria kokeiltiinkin muutamilla ryhmillä ja yksilöllisesti. Näytti siltä, että sillä voitaisiin saada selville, millainen orientaatio maahanmuuttajalla on. Aivan sellaisenaan käytettynä tämä arviointi ei vielä tuottanut monenkaan kohdalla toivottua tietoa.

Mittaria on ilmeisesti täydennettävä siihen sopivalla haastattelulla, koska pelkkänä tietokoneelle kirjoitettuna mittarina käytettynä, tulkinkin avulla, arviointi saattaa sisältää joillekin sellaisille maahanmuuttajille, joilla ei toistaiseksi ole käsitystä länsimaisesta opiskelusta, kovin paljon vieraita käsitteitä. Ja toisaalta taas, mikäli tämä ymmärrys maahanmuuttajalla olisikin ollut, saattoi myös käydä niin, että mittarin kysymykset käsitettiin sellaisiksi, joihin olisi järkevintä vastata kohteliaan myönteisesti.

Kun kuitenkin on todettu, että aikuisenakin on mahdollista muuttaa käsitystä itsestään ja omista toimintaedellytyksistään, tämä lähestymistapa näyttää lupaavalta.

LATU -hankkeessa voitiin varsin vaikeasta, jopa psykoottiseksi arvioidusta lähes varmasti epäonnistumiseen johtavasta tilanteesta sopivin ohjaamiskeinoin auttaa nuorta pakolaismiestä selviytymään ja sopeutumaan.

Olkoon hänen nimensä Hassan.

Hassan joutui Suomeen tultuaan lähes suoraan psykiatrisen sairaalan suljetulle osastolle. Hänen pakolaishistoriansa oli järkyttävä, joten edellytyksiä selvitäkään ehjin mielin ei ollut. Hän sai vahvat psyykenlääkkeet, jotka pitivät hänet tasaisena.

Vaikka psykiatri ei juurikaan uskonut, että Hassan hyötyisi mistään opetuksesta, hänet kuitenkin ohjattiin korjaavaan opetukseen. Siinä harjoitusohjelmana käytettiin aluksi Instrumental Enrichment-ohjelmaa. Ohjelma toimii myös suomenkielen opetuksen pohjana. Opetuksessa käytettiin aluksi vajavaisia englantia ja suomea.

Kävi ilmi, että Hassan oli lääkityksen hidastamanakin varsin nopeaoppinen, joten IE-ohjelman lisäksi ryhdyttiin yhdessä tutkimaan, miten hän oppisi matematiikkaa. Matematiikan opinnoissa ohjaajaa odotti yllätys, aihe aiheelta Hassan muistikin matematiikan kurssia niin pitkälle, että saatettiin tuonnempana todeta hänen opiskelleen lähtömaassaan suomalaisen opetussuunnitelman mukaisesti arvioituna lukion tasoisesti matematiikkaa. Todistuksia hänellä ei ollut.

Tämä havainto vihjasi siihen, että Hassanilla olisi lukiotasoisia opintoja myös muissa oppiaineissa. Niinpä tutkittiin, miten hän voisi suorittaa peruskoulun päättötodistuksen päästäkseen ammattikouluun. Suomenkielen opintojen tehostamiseksi Hassanille lainattiin tietokone kotiin.

Peruskoulun yläasteen oppiaineista tulikin Hassanin suomenkielen opintojen perusta ja kahdeksalla oppiaineella Hassan sai peruskoulun päättökirjan. Hän läpäisi myös vaaditun suomenkielen tutkinnon. Mitä muuhun sopeutumiseen tulee, Hassan solmi avioliiton nuoren kurdinaisen kanssa, sai lapsen ja perhe muutti lähemmäksi sukuaan Suomessa. Modernina aviopuolisona Hassan on tällä hetkellä koti-isänä hoitamassa lastaan ja nyt on vaimon vuoro opiskella.

Hassanin tapaus on ollut LATU -projektissa osoitus siitä, että inhimillinen oppimiskyky on aikaisemmin arvioitua suurempi ja aivojen toiminta muovautumisalttiimpaa kuin ennen on oletettu. Aiemmin on jopa jätetty opettamatta, kuntouttamatta tai keskeytetty kuntoutus, kun on arveltu, ettei aivojen toimintahäiriöihin, niiden vaurioihin tai yksilön opiskeluedellytyksiin juurikaan enää aikuisiällä voida vaikuttaa.

Optimismia aikuisen oppimiseen

Nykyinen neurologinen perustutkimus on kuitenkin osoittanut, että aivojen muovautumiskyky antaa huomattavasti optimistisempia optioita kuntoutukseen ja korjaavaan opetukseen silloinkin, kun on kysymyksessä virheellisesti toimivien tai puutteellisten hermostollisten yhteyksien palauttaminen, vaurioituneiden toimintojen uudelleen oppiminen tai niiden kiertämismahdollisuuksien etsiminen. Kun tällainen korjaava opetus nykyisin on mahdollista, miksi ei aikuinen, nuorempana vähemmän opiskellut henkilö, voisi hyvinkin oppia itselleen aivan uusia asioita?

Ihmisen tiedon prosessointia on viime aikoina tutkittu runsaasti ja nykyisin ollaan vahvasti sitä mieltä, että lähes kaikkiin toiminnallisiin kytköksiin ajattelun ja oppimisen prosesseissa voidaan tietoisesti vaikuttaa. Kun on lupa ajatella, että aivojen neurologisen muovautuvuuden pohjalla toimivien ajattelutaitojen rakenteiden muovautuminen on avoin muutokselle missä olosuhteissa hyvänsä, voidaan opetuksessa ja kuntoutuksessa omaksua varsin optimistinen oppimiskäsitys.

Kuntoutus ja oppiminen voidaan nähdä samassa aivojen muovautuvuusmahdollisuuksien antamassa viitekehyksessä eikä sen vuoksi ole koskaan turhaa ryhtyä korjaamaan puutteellisia oppimisedellytyksiä, luomaan uusia oppimisvalmiuksia tai kuntouttamaan vaurioituneita toimintoja. Jos on ohjattava täysin erilaisesta kulttuurista tulevalle henkilölle hänelle uudet informaation prosessoinnin taidot, on sekin useimmiten mahdollista.

Tätäkin on kokeiltu LATU -projektin korjaavassa opetuksessa:

Esimerkkihenkilö tästä on lapsesta saakka kuuro pakolaisnainen Saya. Hän oli tullessaan Suomeen noin kolmikymmenvuotias täysin kouluja käymätön henkilö. Kuurous oli hänen kotiseudullaan katsottu kiroukseksi, joten mitään kuntouttavia toimenpiteitä ei oltu edes kokeiltu. Hän oli elänyt maaseudulla kotonaan kahden muun kuuron sisaruksensa kanssa. Yhdessä nämä nuoret aikuiset olivat keksineet perheen sisäisen viittomakielen. Myöhemmin sisarukset totesivat, että oman kielen ymmärtämistä oli lisäksi häirinnyt se, ettei naisten keskuudessa kotioloissakaan voinut nähdä puhujan suuta, jotta olisi oppinut kuurolle niin tärkeän huulioluvun. Naisten oli pidettävä huntua, joka peitti suun, vain silmät näkyivät. Saya sisaruksineen tuli mukaan korjaavaan opetukseen. Psykologi arvioi länsimaisilla kulttuurivapailla mittareillaan näiden kuurojen aikuisten oppimisedellytykset. Testit eivät tietenkään toimineet, ensin olisi pitänyt ymmärtää vaikkapa mittarin toimintasuunta ja luoda testattaville jonkinlainen käsitys johdonmukaisesta kuvioajattelusta.

Joka tapauksessa Saya osoittautui nopeasti oivaltavaksi henkilöksi. Yliopiston psykologian professori kuitenkin vakuutti optimistisille ohjaajille, että niinkin varttuneelle kuurolle henkilölle on turha ryhtyä enää opettamaan lukemista ja kirjoittamista. Siitä ei olisi mitään hyötyä. Kun jotakin oli kuitenkin tehtävä, lähdettiin suomenkielen mukaisesta viittomakielestä. Saya oppi nopeasti ja kuurot pakolaiset löysivät nopeasti uusia tuttavuuksia suomalaisista kuuroista.

Kello piti ensin ymmärtää, että tietäisi, milloin olisi tultava kouluun. Linja-autojen aikataulut olivat seuraava askel. Numerot olivatkin akateemisen uran ensimmäiset symbolit. Matematiikka opittiin, peruslaskutavat ja myös laskimen käyttö. Jopa siinä määrin, että oli ilo käydä vaatealennusmyynneissä laskemassa, miten edullisesti sieltä vaatetta alennuksella saisi. Aikaa ja kärsivällisyyttä tarvittiin molemmin puolin, mutta samanlainen LATU kuljettiin kuin muidenkin maahanmuuttajien kohdalla. Opittiin lukemaan ja kirjoittamaan. Oltiin työharjoittelussa, käytiin itsenäisesti ostoksilla ja jopa rauhallisena ajankohtana katsomassa vanhoja vanhempia Bagdadin lähellä.

Sayan sopeutumisprosessi kesti vuosia, välillä oli intensiivisempiä opiskelukausia, välillä hän huolehti sukulaisten kotitalousasioista. Tällä hetkellä Saya on naimisissa suomalaisen kuulovammaisen miehen kanssa. Hän tarvitsi ehdottomasti mielestään ajokortin ja hankki sen huolimatta puolisonsa estelyistä. Työkokeilupaikan Saya myös hankki itse itselleen, taitavana kotitaloustyöntekijänä hän sai sen ravintolan siistijänä.

Ajattelu ja oppiminen ovat riippuvaisia kahdesta eri tekijästä; pohjan älyllisille toiminnoille luo syntymässä saatu geneettinen, luonnollinen kyky prosessoida tietoa; toinen osatekijä muodostuu kokemuspohjaisista, opituista havaitsemisen, ajattelun ja ongelmanratkaisun prosessointitaidoista.

Perimän luomaan kykytasoon on vaikea suoraan vaikuttaa, mutta luontainen älyllinen kyvykkyys yksin ei kuitenkaan riitä tehokkaaseen ymmärtämiseen, ajattelemiseen, oppimiseen ja ongelman ratkaisuun. Oppiminen on monimutkainen prosessi, joka perustuu yksilön ulkomaailmasta saamiin havaintoihin, vaikutteisiin, oivalluksiin, omaan päättelyyn, käytännön kokemuksiin ja kaiken kootun informaation pohjalta toteutuvaan oppijan uudelleen suuntautumiseen.

Kognitiivisten taitojen riittämätön hallinta voi johtaa epäonnistumiseen oppimisessa ja puutteelliset informaation prosessointitaidot näyttävät toisinaan jopa kätkevän oppijan luontaisen lahjakkuuden.

Ajattelun taidot eli kognitiiviset prosessit

Voidakseen oppia taitavaksi oppijaksi, ongelmanratkaisijaksi ja informaation käyttäjäksi on peruskyvyiltään lahjakkaankin oppijan opittava kognitiivisen prosessoinnin, ajattelun taidot. Ne on hänelle opetettava. Inhimillisiä tiedon prosessointitaitoja voidaan huomat-tavastikin kehittää, kuten Sayan tapaus edellä osoittaa.

Tietty määrä ajattelun perusprosesseja yhdistyy lisäksi määrättyihin tunnetekijöihin, motivaatioon ja asenteellisiin tekijöihin. Ymmärtämällä ajattelun perusprosessit ja ohjaamalla ajattelua oikein voidaan oppijalle muodostaa sellaisia kognitiivisia perustoimintoja, jotka ovat tarpeellisia tehokkaalle ja systemaattiselle informaation prosessoinnille.

Kun erilaisesta kulttuurista tulevan oppijan oppimisedellytyksiä arvioidaan, vain harvoin arvioijalla on käytettävissä riittävän luotettavia mittareita. Niinpä maahanmuuttajalapsi peruskoulun oppilaana siirretään kovin helposti mukautettuun opetukseen, kun perinteinen oppimistaitojen arviointimenettely ei tuo esille oppilaan potentiaalisia vahvuuksia.

Maahanmuuttajat tulevat vastaisuudessa todennäköisesti muodostamaan osan Suomen työvoimareserviä. Tulokkaiden opetuksen sisältö ja laatu tulisikin arvioida ja järjestää niin, ettei tätä reserviä hukata epäsensitiivisen oppimisedellytysten arvioinnin ja kaavamaisen opetuksen vuoksi.

Onnistuvassa opetuksessa on aina keskeistä lähteä siitä, mitä oppija jo osaa. Maahanmuuttajien opetuksessa tässä onkin keskeinen ongelma. Se, mitä oppija tulohetkellä osaa, ei olekaan relevanttia ja arvostettua suomalaisessa opiskelu- ja työkulttuurissa.

LATU -projektissa on oppimisen ongelmia helpotettu ohjaamalla korjaavassa opetuksessa vähän opetusta saaneiden maahanmuuttajien oppimisvalmiuksia kansainvälisestikin tunnetulla Instrumental Enrichment -ohjelmalla. Tämän IE-opetusohjelman didaktiikka perustuu ohjaavaan opetustyyliin, jonka avulla saadaan opetustilanteessa haltuun analogisen ajattelun avulla myös maahanmuuttajan omaa kulttuurikokemusta.

Pelkkää suomenkieltä opettavat suomalaiset ohjaajat pystyvät vain ani harvoin käyttämään opetuksessaan hyväkseen maahanmuuttajan omaa osaamista. Pulassa ollaan erityisesti toisinaan sen vuoksi, että käsite "maahanmuuttajat" on opiskelutaustaltaan ja opiskeluvalmiuksiltaan mahdollisimman heterogeeninen ryhmä.

Suomalainen opetusjärjestelmä ei toistaiseksi ole riittävästi perehdyttänyt opettajia ymmärtämään niitä keskeisiä eri kulttuurin erityisominaisuuksia, joita Suomeen tulevat maahanmuuttajat edustavat. Opetusviranomaisilla tulisi olla tarjota riittävästi aineistoa maahanmuuttajien opettajien perehdyttämiseen.

Pelkkä erilaisuuden hyväksyminen ja suvaitsevaisuus eivät riitä tehokkaan opetuksen pohjaksi, ohjaajan on tiedettävä enemmän opetettavan lähtökulttuurista ja osattava ohjaava opetustyyli. Tämä on välttämätöntä sen vuoksi, että käsitteellinen tietämys ja oppimisen keskeiset taidot lepäävät jokaisen opiskelijan oman hiljaisen ja sosiokulttuurisen tiedon varassa.

Ellei niitä voida tai osata ottaa ohjauksessa huomioon, saattaa maahanmuuttajan saama ohjaus toisinaan jäädä kovin pinnalliseksi. Tulokkaan on tällöin lähes mahdotonta sitoutua itselleen vieraan kulttuurin opintoihin, koska hän ei voi ilman kulttuurierojen analogista vertailua ymmärtää, mikä suomalaisessa kulttuurissa olisi yhtä arvokasta kuin hänen omassa kulttuurissaan.

Erityisesti eri uskontokuntia edustavista kulttuureista tulevien maahanmuuttajien arvomaailman ymmärtäminen helpottaisi niin kielenopettajien kuin eri laitosten työntekijöidenkin kanssakäymistä maahanmuuttajien kanssa niin opetuksessa kuin virastoissakin.

5. LATU MAAHANMUUTTAJILLE -PROJEKTIN HANKEKUVAUS

5.1 Hankkeen tausta ja tarve

Lahdessa on vuodesta 1995 asti toiminut maahanmuuttajatyötä tekevien viranomaisten verkostotyöryhmä, jossa ovat edustettuina kaikki keskeiset maahanmuuttajatyötä tekevät tahot. Työryhmässä oli jo pitkään etsitty ratkaisumallia erityisesti nuorten sekä vajaatyökykyisten maahanmuuttajien syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja työllistyvyyden edistämiseksi. Lahdessa päädyttiin ESR -rahoituksen hakemiseen, koska kaupungin omat resurssit ongelman ratkaisuun eivät olleet riittävät.

1.5.1999 voimaan tullut laki maahanmuuttajien kotouttamisesta määrittelee kotouttamisen kunnan tehtäväksi. LATU -projekti tukee osaltaan syksyllä 1999 valmistunutta Lahden kaupungin maahanmuuttajien kotouttamisohjelmaa.

Lahdessa asui väestörekisterikeskuksen mukaan 31.12.1999 kaikkiaan 2 206 ulko-maalaista. Suurimmat ulkomaalaisryhmät olivat venäläiset 943, irakilaiset 236 ja virolaiset 230. Maahanmuuttajien määrä oli kasvanut Lahdessa valtakunnallisesti verrattuna nopeammin kuin muualla Suomessa.

Maahanmuuttajien työttömyysaste koko maassa oli vuonna 1998 työministeriön arvion mukaan 40,8 %. Työttömyysasteissa on huomattavaa vaihtelua kansalaisryhmittäin ja huonoin tilanne on pakolaisilla. Vuoden 1998 aikana Lahden työvoimatoimistossa oli 939 ulkomaalaista työnhakijaa, joista työttömiä vuoden aikana oli 854 henkilöä. Työttömyys Lahdessa oli jo pitkään ollut maan keskimääräistä tasoa vaikeampi, mikä heijastui myös maahanmuuttajien työllisyystilanteeseen.

LATU -hankkeen ideointi aloitettiin verkostotyöryhmässä keväällä 1999. Vuoden 2000 alkupuolella hankkeen kohderyhmästä tehtiin sosiaalitoimen maahanmuuttajapalveluissa kartoitus, jossa selvitettiin vuoden 1990 jälkeen Lahteen muuttaneiden nuorten ja vajaatyökykyisten maahanmuuttajien määriä. Työvoimaviranomaisilta kerättiin tietoa kohderyhmän työllisyydestä ja lisäksi käytettiin yleisiä tilastotietoja Lahdessa asuvien ulkomaalaisten lukumäärästä.

5.2 Projektin rahoitus ja organisointi

Projekti kuuluu Euroopan sosiaalirahaston Tavoite 3 -ohjelman toimintalinjaan 2: Tasa-arvon ja yhtäläisten mahdollisuuksien edistäminen työelämässä ja toimenpidekokonaisuuteen 3: Heikossa työmarkkina-asemassa olevien ryhmien tukeminen.

Hanke on Lahden kaupungin sosiaali- ja terveysviraston hallinnoima ja osittain Euroopan sosiaalirahaston rahoittama. Hankkeen muita rahoittajia Lahden kaupungin ja ESR:n lisäksi ovat Hämeen työvoima- ja elinkeinokeskus, Lahden seurakuntayhtymä, Tiedonpuu ry, Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrinen säätiö ja muutamat yksityiset yritykset. Projektin kokonaiskustannuksiksi hyväksyttiin 1 121 130 euroa ajalle 1.10.2000 - 31.12.2003.

Hanke toimii sosiaalitoimen erityispalvelujen alaisuudessa. Henkilökuntaan kuuluvat projektipäällikkö ja projektiassistentti. Lisäksi hankkeessa on kaksi maahanmuuttaja-taustaista projektityöntekijää, jotka ovat samalla sekä asiantuntijoita että osa projektin kohderyhmää. Toinen heistä on pakolaistaustainen ja toinen inkerinsuomalainen paluumuuttaja. Tässä on haluttu saada heti alusta alkaen projektiin mukaan sellaista asiantuntemusta, jonka avulla voitaisiin hankkeen suunnitelmissa jo ottaa huomioon maahanmuuttajien oma kokemus.
LATU -hankkeen ohjausryhmän tehtävänä on tukea projektin johtamista, seurata ja valvoa hankkeen edistymistä, arvioida sen tuloksia ja edistää tulosten hyödyntämistä. Projektin ohjausryhmään kuuluvat eri sidosryhmien edustajat.

Ohjausryhmän puheenjohtajana on Lahden kaupungin sosiaalitoimen erityispalvelujen sosiaalipäällikkö ja ryhmän jäseniksi kutsuttiin edustus seuraavista instituutioista ja yhteisöistä:

• Lahden kaupunki: EU-koordinaattori, työvoima-asiamies, maahanmuuttaja-palvelujen sekä nuorisotoimen edustajat
  
• Hämeen TE-keskuksen edustaja
  
• Päijät-Hämeen työvoimatoimiston edustaja
  
• Lahden seurakuntayhtymän edustaja
  
• Päijät-Hämeen koulutuskonsernin edustaja
  
• Tiedonpuu ry:n edustaja
  
• Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrisen säätiön edustaja
  
• Harjulan Setlementti ry:n edustaja
  
• Kauppakamarin edustaja
  
• Paluumuuttajien edustaja
  
• Pakolaisten edustaja
  
• LATU -projektin projektipäällikkö
  
• LATU -projektin projektiassistentti, joka toimii myös ohjausryhmän sihteerinä

5.3 Hankkeen kohderyhmä ja projektin laadulliset tavoitteet

Projektin varsinaisena kohderyhmänä ovat Lahden alueen maahanmuuttajat, joista erityisesti nuoret, pakolaiset ja paluumuuttajat, vajaatyökykyiset henkilöt sekä erityisessä syrjäytymisvaarassa olevat maahanmuuttajat. Lisäksi alueellisen toiminnan kohderyhmänä olivat Liipolan asuinalueen maahanmuuttajat.

Kohderyhmä on valikoitunut pääasiallisesti työvoimaviranomaisten, sosiaaliviraston maahanmuuttajapalvelujen, muiden maahanmuuttajatyötä tekevien viranomaisten sekä maahanmuuttajien oman tiedonkulun kautta. Projektista kiinnostuneet henkilöt ovat voineet myös ottaa suoraan yhteyttä projektin työntekijöihin. LATU -projektin henkilöstö on suorittanut hankkeeseen tulleiden maahanmuuttajien lopullisen valinnan konsultoiden tarvittaessa eri yhteistyötahoja. Rinnastettaviin toimenpiteisiin valinta on tehty yhdessä työvoimaviranomaisten ja kouluttajien kanssa.

Hankkeen muita hyödynsaajia ovat olleet myös varsinaisen kohderyhmän lähipiiri, perheet, muut maahanmuuttajatyötä tekevät viranomaistahot, hankkeeseen mukaan lähteneet yritykset ja yhteisöt, sekä vaikutusmahdollisuuksien lisääntymisen myötä kaikki muutkin Lahdessa asuvat maahanmuuttajat.

LATU -hankkeen laadullisina tavoitteina on ollut:

1. parantaa maahanmuuttajien työllistymismahdollisuuksia
2. luoda / kehittää kotouttamislaissa mainittuja rinnastettavia toimenpiteitä
3. edistää syrjäytymisvaarassa olevien maahanmuuttajien mahdollisuuksia omaehtoiseen selviytymiseen ja elämänhallintaan
4. kehittää asuinaluekohtaista työmuotoa maahanmuuttajien kotoutumisen edistämiseksi
5. lisätä maahanmuuttajien osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia
6. kehittää verkostoyhteistyötä (kumppanuus, kansainvälinen yhteistyö)
7. kehittää uusia, pysyviä tukimuotoja ja toimintamalleja kohderyhmän aktiivitilan saavuttamiseksi.

5.4 Projektin odotetut välittömät tulokset

Projektisuunnitelmaa tehdessä sille asetettiin tavoitteeksi seuraavanlaiset tarkemmin yksilöidyt laadulliset välittömät tulokset:

• Kaikkien projektiin osallistuneiden henkilöiden työllistymismahdollisuudet ovat parantuneet, kun työllistymisen esteitä on poistettu kuntoutuksen, työkokeilun, tukityöllistämisen ja / tai koulutuksen avulla.
• Kaikki projektiin osallistuneet ovat projektin päättymisen jälkeen aktiivitilassa.
• Projektin työttömänä aloittaneista sijoittuu 25 % työhön avoimille työmarkki-noille ja 30 % koulutukseen.
• Henkilöä, joka ei sijoitu työhön tai koulutukseen, ohjataan ja tuetaan aktiiviseen elämäntapaan, mikä lisää osallistujan elämänhallintaa ja elämisen laatua sekä vähentää syrjäytymistä.
• LATU -projektissa on luotu kotouttamislaissa mainittuja rinnastettavia toimenpiteitä.
• Projektiaikana on kehitetty malli vajaakuntoisten maahanmuuttajien kotouttamiseen.
• Liipolan alueella on kehitetty asuinaluekohtaista työmuotoa maahanmuuttajien kotoutumisen edistämiseksi.
• Maahanmuuttajatyötä tekevien viranomaisten verkostoyhteistyötä on kehitetty niin, että tehokkaasti käytetään hyödyksi eri tahojen, myös maahanmuuttajien omaa erityisosaamista.

5.5 Projektin osa-alueet

Hankkeen tavoitteiden toteuttamiseksi suunniteltu työ on jaettu osa-alueisiin, joita on viisi:

1. Projektiin valittujen henkilöiden yksilöllinen neuvonta, testaus, ohjaus ja koulutus
2. Asuinaluekohtaisen toiminnan kehittäminen
3. Verkostotyön kehittäminen
4. Yhdistystoiminnan kehittäminen
5. Tutkimus

5.5.1 Projektiin valittujen henkilöiden yksilöllinen neuvonta, ohjaus ja koulutus

Projektiin valittiin ne maahanmuuttajat, joiden arveltiin eniten hyötyvän projektin toimenpiteistä. Osallistujien kanssa laadittiin jokaiselle henkilökohtainen suunnitelma kunkin työllistymismahdollisuuksien edistämiseksi. Työllistymismahdollisuuksien tutkiminen ja sen toteuttamiseksi laadittu suunnitelma saattoi yksilötasolla sisältää seuraavia projektin järjestämiä toimenpiteitä:

• alkuhaastattelu
• neuvonta ja ohjaus
• fyysisten/psyykkisten/sosiaalisten työllistymisesteiden kartoitus ja korjaaminen
• kuntoutus
• kuntouttava ja korjaava opetus
• suomen kielen opinnot
• työharjoittelu ja työkokeilu
• tukityöllistäminen
• työhön ohjaus
• koulutus
• muut aktivoivat toimenpiteet

Lisäksi maahanmuuttajia voitiin ohjata myös muihin kuin projektin järjestämiin toimenpiteisiin (kuntoutus, koulutus, työ). Suunnitelma laadittiin jokaisen osallistujan kanssa yksilöllisten tarpeiden perusteella niin, että muihin toimenpiteisiin voitiin yhdistää kieliopintoja. Suunnitelman välitarkistus tehtiin tarvittaessa tai ainakin kuuden kuukauden kuluttua, jolloin tehtiin mahdolliset muutokset ja tarkennukset.

Henkilökohtaisten suunnitelmien lisäksi luotiin kotouttamislaissa mainittuja rinnastettavia toimenpiteitä yhteistyössä mm. työvoimaviranomaisten kanssa sekä kehitettiin mallia vajaakuntoisten maahanmuuttajien kotouttamisen tehostamiseksi.

5.5.2 Asuinaluekohtaisen toiminnan kehittäminen

Liipolan asuinalueella kehitettiin asuinaluekohtaista työmuotoa maahanmuuttajien kotoutumisen edistämiseksi. Maahanmuuttajien kotoutumista omalle asuinalueelle edistettiin yhdyskuntatyön keinoin sekä kehittämällä tukiverkostotoimintaa. Tähän alueelliseen toimintaan osallistuville ei tehty henkilökohtaisia suunnitelmia.

Alueelliset asukastuvat, päiväkodit ja koulut tarjosivat maahanmuuttajille mielekkään tekemisen mahdollisuuksia ja työharjoittelupaikkoja kerhojen ohjaajina sekä edistivät aktiivista elämäntapaa. Suomen kielen kerhomuotoista opetusta kehiteltiin. Erityisessä syrjäytymisvaarassa olevia maahanmuuttajia tuettiin järjestämällä teemapäiviä ja kerhotoimintaa.

5.5.3 Verkostotyön kehittäminen

Maahanmuuttajatyötä tekevien viranomaisten verkostomaista yhteistyötä kehitettiin koulutuksen avulla. Verkostoyhteistyötä päätettiin kehittää myös siten, että käytettäisiin maahanmuuttajien omaa erityisosaamista kotoutumisen edistämiseksi. Verkostotyöhön pyrittiin ottamaan mukaan myös alueen yrityksiä. Yhteistyötä tehtiin myös kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Tässä tulivat kysymykseen yhteydet Pietarin kaupunkiin ja muihin lähialueisiin sekä osallistuminen kansainvälisiin seminaareihin.

5.5.4 Yhdistystoiminnan kehittäminen

Maahanmuuttajia tuettiin uusien yhdistysten perustamisessa ja opastettiin erilaisten rahoitusmahdollisuuksien käyttämiseen; esimerkiksi työllistämisessä yhdistelmätuen käyttö. Lisäksi heitä ohjattiin mukaan jo olemassa olevaan yhdistystoimintaan. Oletuksena tässä oli, että yhdistystoiminta lisäisi osaltaan kohderyhmän kokemaa osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia. Myös vastuuta kohderyhmää koskevien asioiden suunnittelusta ja toteutuksesta voitaisiin myöhemmin siirtää yhdistyksen kautta enemmän maahanmuuttajille itselleen.

5.5.5 Tutkimus

LATU maahanmuuttajille -projektista päätettiin tehdä tutkimusta, jota käytettäisiin projektin ohjaamiseen sekä sen vaikuttavuuden arviointiin. Seurantatiedot kerättiin pääasiassa haastattelemalla. Tietojen keräämisessä käytettiin apuna Lahden ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan laitoksen opiskelijoiden tekemiä selvityksiä. Lisäksi osallistujilta, työnantajilta ja yhteistyötahoilta kerättiin palautteita, joista saatua tietoa käytettiin toiminnan kehittämiseen.

5.6 Aikataulu ja toteutussuunnitelma

LATU -projekti aloitettiin vuoden 2000 lokakuussa. Tavoitteena oli toteuttaa hanke kolmivuotisena 1. 10. 2000 - 31.12. 2003 välisenä aikana. Projektille päätettiin hakea jatkorahoitusta vuonna 2002 ja tämä hakemus jätettiin maaliskuussa 2003. Hanke saikin myönteisen päätöksen ja niinpä projekti jatkuu aina 31.12.2006 saakka.

Tässä käsillä oleva raportti onkin hankekokonaisuuden väliraportti. Sen antamia tuloksia voidaan nyt käyttää jatkohankkeen suunnittelussa. Saatu lisäaika on monissa hankkeen osatoiminnoissa merkittävä tulosten arvioinnin kannalta.

5.7 Hankkeeseen osallistuminen

Projektisuunnitelmassa asetettiin toimenpidekohtaisesti tiettyjä määrällisiä tavoitteita. Suunnitelman mukaan vuoden 2003 loppuun mennessä projektissa olisi tullut olla 202 osallistujaa, joista alueellisessa toiminnassa olisi 30 osallistujaa ja 172 osallistujaa, joille suunniteltiin tehtäväksi henkilökohtainen suunnitelma.

Niiden maahanmuuttajien, joille tehtäisiin henkilökohtainen suunnitelma, olisi suunnitelman mukaisesti pitänyt sijoittua työllistymistä edistäviin toimenpiteisiin seuraavasti:

• Tukityöllistäminen: 51 osallistujaa
• Rinnastettava toimenpide: 47 osallistujaa
• Työkokeilu: 20 osallistujaa
• Työllistymisesteiden kartoitus ja korjaaminen: 35 osallistujaa
• Muut aktivoivat toimenpiteet: 42 osallistujaa

Verkostotyötä oli määrä kehittää järjestämällä kehittämispäiviä sekä pienempiä kokouksia. Lyhytkestoiseen toimintaan arvioitiin osallistuvan 250 henkilöä. Maahanmuuttajien omaa yhdistystoimintaa päätettiin kehittää neuvonnan avulla. Tutkimuksen on tarkoitus jatkua koko projektin ajan.

6. PROJEKTIN TOTEUTUS

6.1 Projektihenkilökunta ja eri tahojen yhteistyö projektissa

Projektin henkilöstö ja tehtävät:

• Projektipäällikkö 1.10.2000 - 31.12.2003: Hallinnolliset tehtävät, koulutus, asiakastyö, verkostotyön kehittäminen

• Projektiassistentti 1.10. 2000 - 31. 12. 2003: Toimistotyö, asiakastyö, tiedotus, alueellisen toiminnan kehittäminen

• Projektityöntekijä 2.1.2001 - 31.12.2003: Maahanmuuttajataustainen, kulttuurin tuntemus, kieliavustajana toimiminen, asiakastyö, yhdistystoiminnan edistäminen, muutettiin oppisopimuskoulutukseksi vuoden 2003 alusta

• Projektityöntekijä 2.1.2001 - 31.12.2003: Maahanmuuttajataustainen, kulttuurin tuntemus, kieliavustajana toimiminen, asiakastyö, yhdistystoiminnan edistäminen, muutettiin oppisopimuskoulutukseksi vuoden 2003 alusta

• Kaksi osa-aikaista kerhonohjaajaa

Projektipäällikkö ja -projektiassistentti olivat suunnittelemassa projektia, mikä on ollut erittäin hyödyllistä projektin toteutuksessa. Maahanmuuttajataustaiset projektityöntekijät tulivat mukaan projektin toteutukseen jo projektin alkuvaiheessa. Tärkeätä oli myös, että yhteistyötahot olivat mukana suunnittelemassa projektin toimintaa.

Yhteistyötä on tehty koko projektin toiminnan ajan ja tullaan vastaisuudessakin tekemään kaikkien maahanmuuttajien parissa työskentelevien viranomaisten ja järjestöjen, maahanmuuttajien sekä yritysten kanssa. Projektia ei olisi voitu toteuttaa ilman tiivistä verkostoyhteistyötä eri tahojen kanssa.

Tärkeimmät yhteistyökumppanit ja/tai toteuttajatahot ovat olleet Lahden kaupungin sosiaalitoimen erityispalvelujen maahanmuuttajapalvelut, Päijät-Hämeen työvoimatoimisto sekä Lahden kaupungin kanslian työvoima-asiamiehen yksikkö.

Jo projektin suunnitteluvaiheessa mukana olleet yhteistyötahot on mainittu jo edellä. Niiden välinen työnjako on muodostunut seuraavaksi: Lahden seurakuntayhtymä (teema-päivät, projektityöntekijöiden työnohjaus, kerhotoiminta), Tiedonpuu ry (kuntouttava ja korjaava opetus, työllistymisesteiden kartoitus, projektin tutkimus), Koulutuskeskus Salpaus / Kansainvälistymisopinnot (rinnastettavaan toimenpiteeseen liittyvä koulutus) Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrinen säätiö (psykiatrinen fysioterapia, verkostotyön kehittämispäivä), Harjulan Setlementti ry (työharjoittelu, -kokeilu, suomen kielen kurssit), Lahden Inkerinsuomalaiset r.y. (teemapäivät), Kestävän Kulutuksen Keskus / Patina (työharjoittelu, -kokeilu) , Lahden kaupungin nuorisotoimi / Multi-Culti ja LAMK / sosiaali- ja terveysalan laitos.

Näiden toimijoiden lisäksi myös monien yritysten kanssa on tehty tiivistä yhteistyötä. Projektiin osallistujat ovat suorittaneet LATU -kursseihin liittyviä työharjoitteluja sekä työkokeilujaksoja kaikkiaan 22 eri yrityksessä vuosien 2001 - 2003 aikana. Lisäksi näihin yrityksiin on ollut palkattuna osallistujia työllistämistuella. Yritysyhteistyötä tullaan edelleen kehittämään vastaisuudessa ja yrityksille laaditaan oma projektiesite.

6.2 Projektin kohderyhmä

Hankkeen maahanmuuttajista koottu kohderyhmä on valikoitunut suunnitelman mukaisesti pääasiallisesti työvoimaviranomaisten, sosiaali- ja terveysviraston maahanmuuttajapalvelujen sekä maahanmuuttajatyötä tekevien muiden viranomaisten kautta sekä maahanmuuttajien oman tiedottamisen kautta.

TAULUKKO 2. LATU maahanmuuttajille -projektin asiakkaat

Projektissa aloittaneet henkilöt edustivat 25 eri kansallisuutta seuraavasti: ent. Neuvostoliitto 45% (88 henkilöä), Irak 28% (55), Turkki (9), Iran (7), Viro (5), Kosovo (5), Bosnia (3), Thaimaa (3), Eritrea (3), USA (2), Unkari (2), muut (14): Brasilia, Espanja, Etelä-Afrikka, Etiopia, Ghana, Libanon, Marokko, Nigeria, Peru, Ranska, Sri Lanka, Syyria, Tansania ja Tunisia.

Projektin aloitti 31.12.2003 mennessä 196 henkilöä. Aloittaneista 162 henkilöä oli työttö-minä. Osallistujien lukumäärän kokonaistavoitteesta oli 31.12.2003 mennessä toteutunut 96 %. Heistä 38 osallistujaa oli alle 25-vuotiaita, 106 osallistujaa oli 25-39-vuotiaita ja 40 vuotta täyttäneitä oli 52 henkilöä. Osallistujista enemmistö, 127, oli naisia.

Projektin varsinaiseksi kohderyhmäksi oli hakemusvaiheessa määritelty nuoret, 17 - 30-vuotiaat maahanmuuttajat. Projektin etenemisen myötä kävi ilmi, että myös varttuneemmat maahanmuuttajat hyötyisivät projektista. Ohjausryhmässä päätettiinkin vuonna 2001, että osallistujiksi voidaan valita myös yli 30-vuotiaita maahanmuuttajia, mutta painopiste tullaan säilyttämään nuorissa maahanmuuttajissa.

Projektin henkilöstö on suorittanut osallistujien lopullisen valinnan konsultoiden tarvittaessa yhteistyötahoja. Rinnastettavan toimenpiteen osallistujat on valittu yhteistyössä työvoimatoimiston ja kouluttajan kanssa. Työnantajat puolestaan ovat tehneet lopullisen valinnan työllistämistuella palkattujen henkilöiden kohdalla.

LATU -projektissa on ollut asiakaslähtöinen ja ohjauksellinen työote. Ohjausta ja neuvontaa on annettu kaikille projektin osallistujille. Henkilökohtainen suunnitelma on laadittu yhteistyössä osallistujan kanssa, minkä jälkeen on yhdessä mietitty, mikä toimenpide kulloinkin olisi sopivin.

Henkilö on voitu myös ohjata muihin kuin projektin järjestämiin toimenpiteisiin, esimerkiksi työvoimapoliittiseen koulutukseen. Yksittäinen maahanmuuttaja voi olla projektin osallistujana koko hankkeen toiminnan ajan.

Henkilökohtaisia suunnitelmia tehtiin 165 osallistujalle. Osallistujat ohjautuivat eri toimenpiteisiin seuraavan taulukon osoittamalla tavalla:

TAULUKKO 3. LATU -projektin tavoitteet ja toteutuminen yksilöllisesti tarkasteltuna

Projektissa saavutettiin suurin osa sille asetetuista tavoitteista. Osa prosenttiluvuista "ylittää" 100 % laskettuna asetetuista tavoitteista.

Taulukossa työllistyneiden ja koulutukseen sijoittuneiden tavoite on laskettu prosentteina lopettaneiden ja keskeyttäneiden määrästä.

6.3 Työllistymiseen tähtäävät toimenpiteet

Projektin tavoitteena on maahanmuuttajien työllistymismahdollisuuksien edistäminen ja yksilön elämänlaadun parantuminen. Toimenpiteitä ja hankkeen eri osa-alueita suunniteltaessa otettiin kuitenkin myös huomioon, että osa maahanmuuttajista tulee luultavasti jäämään kokonaan työmarkkinoiden ulkopuolelle.

Projektissa työntekijöillä on paikallisten työmarkkinoiden ja verkostojen tuntemus. Tavoitteena on auttaa maahanmuuttajia pääsemään työmarkkinoille eri toimenpiteiden avulla. Forsanderin (2002, 222) mukaan hyvinvointivaltion toimenpiteiden merkitys maahanmuuttajien työllistämisessä on kolmitahoinen: 1.inhimillisen pääoman parantaminen kielenopetuksella ja ammattikoulutuksella
2.kulttuurisen pääoman parantaminen tutustuttamalla tulokas suomalaiseen työelämään ja sen normeihin ja siinä vallitseviin kulttuurisiin malleihin
3.työmarkkinoille johtavan kynnyksen madaltaminen tarjoamalla maahanmuuttajille mahdollisuuksia kartuttaa kontakteja ja luoda suhteita työmarkkinoille

Eri toimenpiteiden ja ohjauksen ja neuvonnan avulla on ollut tarkoitus tukea osallistujia luomaan itselleen "LATU" työelämään tai ainakin parempaan elämänhallintaan.

6.3.1 Työllistymisesteiden kartoitus ja korjaaminen

Projektissa aloittaneille laadittiin henkilökohtainen suunnitelma, jonka yhteydessä tehtiin työllistymisesteiden kartoitus. Suunnitelman laatimisessa on aina huomioitu sen toteuttamiskelpoisuus ja realistisuus. Henkilöiden kohdalla kartoitettiin fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset elämänhallintaan ja työllistymiseen liittyvät esteet. Kartoituksen jälkeen henkilölle valittiin tutkimushetkellä sopivin toimenpide tai tarvittaessa hänet ohjattiin lääkärille, työkyvyn arviointiin tai kuntoutukseen.

Työhallinnossa ammatilliseen kuntoutukseen kuuluviksi palveluiksi katsotaan sellaiset palvelut, joita henkilöt tarvitsevat soveltuvan ammatin, työn tai koulutuksen suunnittelussa sekä sopivaan työhön sijoittumisessa. Näitä palveluja ovat ammatinvalinnanohjaus, työhönsijoittumisen neuvonta, työvoimakoulutus ja ryhmäpalvelut. Niihin liittyviä tukitoimenpiteitä voivat olla erilaiset lääkärintutkimukset, kuntoutustutkimukset, työ- ja koulutuskokeilut ja työhön valmennus. ( http://www.mol.fi/tyonhakijapalvelut).

LATU -projektissa vajaakuntoisena tai työrajoitteisena pidettiin henkilöä, jonka mahdollisuudet saada sopivaa työtä, säilyttää työnsä tai edetä työssään ovat huomattavasti vähentyneet vamman, sairauden tai vajavuuden takia. Maahanmuuttajien kohdalla myös luku- ja kirjoitustaidottomuus tekee henkilöstä käytännöllisesti katsoen vajaakuntoisen suomalaisilla työmarkkinoilla. Myös peruskoulun päättötodistuksen puuttuminen on esteenä työllistymiselle.

Osallistujien joukossa on ollut myös erityisen vaikeasti työllistyviä maahanmuuttajia. Heitä ovat nuoret, pakolaisnaiset ja vajaatyökykyiset maahanmuuttajat. Heille on projektissa pyritty luomaan omia erityisiä toimenpiteitä, kuten maahanmuuttajanaisten ryhmä ja verkostotyöryhmä, jossa käsitellään maahanmuuttajanuorten asioita.

Projektissa on käytetty sen yhteistyötahojen toteuttamina toimenpiteinä psykiatrista fysioterapiaa, kuntouttavaa ja korjaavaa opetusta. Muilta osin osallistujat on ohjattu tarpeen mukaan normaalipalveluihin, kuten terveyskeskuslääkärille tai keskussairaalaan työkyvyn kartoitukseen.

Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrinen säätiö tuottaa fysioterapiaa, joka tukee henkilön kuntoutumista ja arjesta selviytymistä. Fysioterapian avulla tuetaan asiakkaan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia sekä toimintakykyä oman kehon tunnistamisen ja hyväksymisen kautta. Projektin osallistujista osa on sellaisia pakolaisia, jotka ovat joutuneet kokemaan hyvinkin traumaattisia tilanteita. Hankkeessa on mukana myös muita maahanmuuttajia, joilla on yksilöllistä terapiaa vaativia ongelmia. Projektissa on kokeiltu sekä yksilö- että ryhmäterapiaa. Ryhmäterapia on ollut ehkä vieras kokemus pakolaisnaisille, mistä syystä tämän kuntoutusosuuden osallistujamäärä jäi pieneksi.

Sen sijaan yksilöterapian osallistujat ovat kokeneet hyvänä ja saaneet siitä apua ongelmiinsa. On havaittu, että muutamat henkilöt ovat avautuneet fysioterapian aikana puhumaan ongelmista, joista ovat muualla vaienneet. Psykiatrista fysioterapiaa annettiin kaikkiaan kuudelle henkilölle.

Kuntouttavaa ja korjaavaa opetusta on järjestetty Tiedonpuu ry:llä. Opetus tapahtuu Instrumental Enrichment -menetelmällä sekä ohjattuna opetuksena. Tulokset ovat olleet hyviä. Kuntoutusta on annettu 20 henkilölle sekä ryhmä- että yksilökuntoutuksena. Yksilöllinen korjaava opetus saattaa olla kallista, mutta yhdenkin maahanmuuttajan kohdalla kustannukset nousevat vielä suuremmiksi, jos henkilö osallistuu useille suomenkielen opetuksen tasokursseille ilman että suomen kielen taito juuri lainkaan paranee ja viranomaiset joutuvat sen vuoksi käyttämään jatkuvasti tulkkipalveluita.

Kuntouttavaan ja korjaavaan opetukseen on ohjattu henkilöitä, joilla on oppimisvaikeuksia, kehitysvamma, mielenterveysongelmia tai heillä on kotimaastaan vähän koulutusta tai ei laisinkaan. Suurin osa heistä oli Suomeen tullessaan luku- ja kirjoitustaidottomia.

Vajaakuntoisten maahanmuuttajien kohdalla voidaan todeta, että kuntoutusta suunniteltaessa ongelmaksi on muodostunut se, että heille oli vain harvoin myönnetty Kelan vammaisille tarkoitettuja etuuksia tai että he olivat jo saaneet kielteisen eläkepäätöksen. Uuden lain maahanmuuttajan erityistuesta (1192/2002) myötä osalla on nyt mahdollisuus hakea erityistukea.

Projektissa tullaankin kehittämään tiiviimpää yhteistyötä sekä kansaneläkelaitoksen että työvoimatoimiston erityistyövoimaneuvojien kanssa. Vajaakuntoisten maahanmuuttajien kotouttamisen malli on projektin tässä vaiheessa vielä kehittelyasteella.

Vammaisia maahanmuuttajia ei muutenkaan ole Suomessa huomioitu erityisryhmänä. huolimatta siitä, että pakolaisia valittaessa eräänä valintakriteerinä on ollut tukea vaikeimmissa tilanteissa olleita maahanmuuttajia. Koskelan (2003, 26) mukaan vammaisia maahanmuuttajia ei ole huomioitu omana ryhmänään palveluiden suunnittelussa, eikä heidän tilannettaan ole kartoitettu. Vammaiset maahanmuuttajat ovat erityisessä vaarassa syrjäytyä ja heille pitäisi turvata palvelujen saatavuus, koska se edistäisi myös heidän kotoutumistaan.

6.3.2 Rinnastettavat toimenpiteet

Kotouttamislaissa (493/1999) mainittuja työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin rinnastettavia toimenpiteitä on kehitetty yhteistyössä työvoimahallinnon ja muiden tahojen kanssa. Rinnastettavien toimenpiteiden määrä Lahdessa on kolminkertaistunut vuoden 2003 aikana.

Asetuksen (1469/2001) mukaan kotoutumista edistävää rinnastettavaa toimenpidettä pidetään työvoimapoliittisena aikuiskoulutuksena, jos vähintään puolet sen ajasta on opiskelua tai siitä aiheutuvia tehtäviä. Muita työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin rinnastettavia toimenpiteitä pidetään työharjoitteluna tai työelämävalmennuksena.
LATU -projektissa järjestettiin vuoden 2003 loppuun mennessä kolme työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen rinnastettavaa toimenpidettä, LATU -kurssia. Kotoutumiskoulutusten pituus oli viidestä kuuteen kuukautta. LATU -projektin rinnastettava koulutus erosi tavallisesta työvoimapoliittisesta koulutuksesta siten, että opiskelijat olivat lähes koko koulutuksen ajan viikoittain kaksi päivää työharjoittelussa. Suomen kielen, yhteiskuntatietouden, tietojenkäsittelyn ja työelämätietouden opetuksesta vastasi Koulutuskeskus Salpauksen Kansainvälistymisopinnot kolmena päivänä viikossa.

Projektin henkilökunta puolestaan hankki työharjoittelupaikat ja ohjasi työharjoittelua. Työharjoittelupaikat pyrittiin saamaan mahdollisimman läheltä henkilön kotimaassa hankittua koulutusta ja ammattia tai toivomuksen mukaan. Tehtävässä onnistuttiin useimpien kohdalla, mutta toki oli muutamia pettymyksiäkin. Työharjoittelupaikkojen hankintaa hankaloitti se, että kaikki osallistujat olivat olleet Suomessa vasta alle kolme vuotta.

Opetuksen sisällössä ei ole pitäydytty tasokurssivaatimuksissa, vaan se mukautettiin kunkin kurssin kohdalla opiskelijoiden tasoon. Ongelmana oli, että kaikilla kursseilla opiskelijoiden lähtötaso oli kovin vaihteleva, vaikka ryhmien heterogeenisyyttä yritettiin tasoittaakin alkutestien avulla.

Opiskelijoilta saatujen palautteiden perusteella myös maahanmuuttajat itse kokivat suurimmaksi ongelmaksi samalla kurssilla opiskelevien maahanmuuttajien kielitaidon eritasoisuuden. He olivat kuitenkin pääsääntöisesti tyytyväisiä kurssiin ja kokemuksiinsa työharjoittelusta. Työharjoittelupaikoilta saatu palaute oli myös positiivista. Joissain paikoissa työharjoittelijan puutteellinen kielitaito tosin koettiin ongelmaksi.

Palautetta kerättiin myös yhteistyötahoilta. Tasokursseihin verrattuna LATU -kurssien etuna on se, että sisällön on voinut suunnitella vapaammin. Opiskelijat ovat sijoittuneet hyvin työelämään ja jatko-opintoihin. Osa kurssilaisista on oppinut lyhyessä ajassa hyvin tehokkaasti suomen kieltä.

Rinnastettavaan toimenpiteeseen (LATU -kursseille) vuosina 2001 -2003 osallistuneista 49 henkilöstä 24 ei enää ole projektin asiakkaana. Siihenhän LATU -projekti pyrkikin. Näistä oman latunsa löytäneistä 15 on työllistynyt avoimille markkinoille, yksi on työllistynyt yhdistelmätuella ja 8 henkilöä on sijoittunut ammatilliseen koulutukseen. Projektin asiakkaana jatkaa edelleen 25 henkilöä. Heistäkin suurin osa on työvoimapoliittisessa koulutuksessa tai ammatilliseen koulutukseen valmentavassa koulutuksessa. Muutama osanottaja on äitiyslomalla.

Eräs osallistuja kertoo:
Kotimaani on Sri Lanka. Muutin Suomeen vuonna 1999. Olen naimisissa suomalaisen miehen kanssa. Opiskelin aluksi suomen kieltä työvoimatoimiston järjestämillä kursseilla (taso 1 ja taso 2). Sen jälkeen tulin opiskelemaan LATU - projektiin. Sain kotiin kirjeen, jossa kerrottiin projektista. En tiennyt silloin LATU - projektista mitään. Kiinnostuin projektista ja tapasin LATU - projektin päällikön. Hän kertoi minulle henkilökohtaisesti projektista. Kiinnostuin projektista, koska halusin mennä työharjoitteluun ja opiskella lisää suomen kieltä. En ollut aikaisemmin ollut suomalaisessa työpaikassa.

Olen ollut työharjoittelussa kukkatukussa. Pidän työstäni, työkaverit ovat tosi mukavia ja ystävällisiä. Jos en osaa jotain, voin kysyä ja he auttavat minua. Olen tyytyväinen LATU - projektiin. On hyvä opiskella kieltä ja olla työssä yhtä aikaa.

Toisen maahanmuuttajan kokemuksia:
Muutimme Petroskoista Suomeen kesällä vuonna 2000. Heti kun olimme muuttaneet Suomeen, aloimme opiskella kieltä suomen kielen kerhossa. Opiskelimme kieltä puoli vuotta. Emme päässeet työvoimatoimiston järjestämille suomen kielen kursseille.

Helmikuussa vuonna 2001 saimme kirjeen, jossa kerrottiin LATU - projektista. Olimme haastattelussa ja aloitimme opiskelun projektissa maaliskuussa. Olen työharjoittelussa Diakonialaitoksen palvelukodissa. Vaikka työni on raskasta, olen tyytyväinen harjoitteluun. Työharjoittelu on samalla ollut kieliharjoittelua.

Vanhukset puhuvat kirjakieltä, jota minä ymmärrän hyvin. Työkaverit puhuvat puhekieltä, siksi olen oppinut paljon puhekieltä. Kaikki ovat puhuneet kanssani mielihyvin. Kielikurssilla sain hyvän suomen kielen pohjan, jota olen parantanut työpaikallani. Hyvä että minulla oli niin hyvä työharjoittelupaikka ja hyvät opettajat kurssilla.

Kolmannen kokemuksia:
Olin työharjoittelussa Harjulamainoksessa. Opin suomalaisen työelämän perusteet. Olen ollut työssä Petroskoissa sähkömiehenä rautatieasemalla. Huomasin että Suomessa työ on paljon teknisempää kuin Venäjällä. On hyvä opiskella kielikurssilla alkeet. Työpaikalla työkaverini ovat korjanneet kielivirheitäni, mikä minusta on hyvä asia.

Minusta ei ole mielekästä opiskella kieltä vain oppikirjoista, käytännössä oppii paljon enemmän. Olen tyytyväinen, koska sain tehdä työpaikalla paljon työtä itsenäisesti. Olen myöskin ystävystynyt työkaverini kanssa, minusta se on paras tapa tutustua suomalaiseen elämään.

Kaikkien kurssilla olevien kanssa tehtiin jo ennen kurssin loppumista jatkosuunnitelma, mikä varmasti paransi heidän sijoittumistaan jatkotoimenpiteisiin. Näitä tuloksia arvioitaessa tulee muistaa, että kaikki osallistujat olivat LATU -koulutuksen loputtua asuneet Suomessa vasta alle kolme vuotta. Johtopäätöksenä voitaneen kuitenkin jo todeta, että varhainen koulutukseen pääsy, yksilöllinen ohjaus ja neuvonta, projektihenkilöstön tuki ja koulutuksen kautta saadut työelämäkontaktit edesauttavat ja nopeuttavat kotoutumisprosessia sekä työllistymistä.

LATU -projektissa räätälöitiin ensimmäinen henkilökohtainen rinnastettava toimenpide syksyllä 2002. Henkilö opiskeli ensin suomen kieltä useassa eri paikassa ja ohjasi kuivakukkakerhoja kolmessa eri toimipisteessä. Ongelmaksi osoittautui, että koska henkilöllä oli enemmän kuin yksi työharjoittelupaikka, toimenpidettä ei työhallinnon rekisteröintitavasta johtuen voitu rinnastaa työharjoitteluun. Toimenpide voitiin kuitenkin toteuttaa työvoimapoliittiseen koulutukseen rinnastettavana toimenpiteenä.

LATU -projekti toteutti vuonna 2003 yhteistyössä OVI AUKI -projektin ja Yli-Marolan 4H -kotieläinpihan kanssa yksilöllisesti räätälöidyn rinnastettavan viisi kuukautta kestäneen toimenpiteen. Tämän toimenpiteen aikana jouduttiin selvittelemään perusteellisesti myös vakuutusasioita ja kävi ilmi, että nämäkään käytännöt eivät ole vielä löytäneet toimivaa muotoa uudesta lainsäädännöstä huolimatta.

Suomalainen perustarpeista huolehtiva lainsäädäntö ei toistaiseksi ole juurikaan ottanut huomioon sellaisia erityisiä olosuhteita ja niistä seuraavia rinnastustarpeita, joita pakolaiset ja maahanmuuttajat eri insituutioiden haasteiksi tuovat. LATU -hankkeessa ilmi tulleiden joustotarpeiden edelleen kehittäminen toimivaksi maahanmuuttajan kotoutumismalliksi näyttää edellyttävän toiminnallisia muutosohjeita kuntoutuksen (KELA), opetustoimen (työvoimatoimisto, opetushallinto) ja terveydenhuollon toiminnoissa.
Projektin aikana on myös kiinnitetty erityistä huomiota luku- ja kirjoitustaidottomien maahanmuuttajien koulutukseen. Kotouttamislain mukaan heille turvataan ainoastaan luku- ja kirjoitustaito suomen tai ruotsin kielellä. Suomalaisille työmarkkinoille työllistyminen on vaikeaa pelkän luku- ja kirjoitustaidon hallitseville. Projektissa päätettiin aloittaa kokeiluluontoisesti koulutus rinnastettavana toimenpiteenä muutamalle ilman peruskoulun päättötodistusta olevalle maahanmuuttajalle.

Tämä pienryhmä aloitti elokuussa 2003 ja siinä oli aluksi viisi kolmea eri kansallisuutta edustanutta henkilöä. Oppimisvalmiuksien parannuttua opetettiin suomen kielen lisäksi matematiikkaa kuntouttavan ja korjaavan opetuksen menetelmillä. Harjoituksia tehtiin myös tietokoneella, joten myös ATK-taidot paranivat. Keväällä 2004 on tarkoitus ottaa myös muita peruskoulun oppiaineita opetusohjelmaan.

Yksi opiskelijoista keskeytti kahden viikon jälkeen, koska hän työllistyi yksityisperheeseen. Hänen tilalleen saatiin uusi opiskelija. Toinen opiskelija siirtyi joulukuussa yrittäjä-koulutukseen ja hän perustaa tammikuussa 2004 oman yrityksen. Kolmas opiskelija ei jatka enää ryhmässä keväällä 2004. Ryhmässä on jäljellä kaksi opiskelijaa, molemmat nuoria, pakolaistaustaisia. Heillä on hyvä opiskelumotivaatio ja halu oppia uusia asioita.

Maahanmuuttajien kotoutumisessa toivotaan heidän omaa aktiivisuuttaan ja lain mukaan myös maahanmuuttaja voi koota itselleen rinnastettavan toimenpiteen. Toistaiseksi lahtelaiset maahanmuuttajat eivät ole tässä kovin hyvin onnistuneet, mutta toisaalta niiden kokoaminen on välillä tuntunut hankalalta projektin suomalaisillekin työntekijöille.

6.3.3 Työkokeilu

Ammatinvalinnanohjauksen työkokeilulla tuetaan ammatinvalinnanohjauksen ja projektien asiakkaiden ammatillista suunnittelua tai työhönsijoittumista. Työkokeilun toteuttamisesta ja tavoitteista on sovittu ammatinvalinnanpsykologin kanssa. Työkokeilussa tehtiin tiivistä yhteistyötä työvoimatoimiston kanssa. Useimmat projektin osallistujat ovat menossa ensimmäistä kertaa suomalaisille työmarkkinoille ja monella on myös edessä ammatinvaihto, mistä syystä työkokeilu otettiin yhdeksi projektin työvälineeksi.

Työkokeiluun osallistui 23 henkilöä. Työkokeilun avulla ajateltiin saatavan osallistujia helpommin yksityiselle sektorille. Näin on osittain käynytkin, ehkä siitä syystä, että se teettää vähemmän paperitöitä työpaikalle ja on muutenkin säännöiltään joustavampi kuin työharjoittelu.

Yksityisen sektorin työkokeilut ovat joissakin tapauksissa johtaneet odotettuun tukityöllistämiseen tai työllistymiseen. Lahden kaupungin eri yksiköissä työkokeilussa olleet henkilöt on jakson jälkeen useimmiten pystytty työllistämään työllistämistuella samaan työpaikkaan. Huolimatta siitä, sijoittuiko henkilö työkokeilujakson jälkeen työelämään, koulutukseen tai jäi edelleen työttömäksi, työkokeilussa olleet henkilöt saivat arvokasta työkokemusta ja kokivat työkokeilujakson mielekkääksi.

6.3.4 Oppisopimuskoulutus

Oppisopimuskoulutus soveltuu kaikenikäisille ja se perustuu määräaikaiseen työsuhteeseen. Koulutus sisältää työssä oppimista työpaikalla ja tietopuolista oppimista oppilaitoksessa. Oppisopimuskoulutus on joustava, yksilöllinen ja samalla käytännöllinen koulutusmuoto. Se soveltuu sen vuoksi erinomaisesti kokeiluprojektin osaksi.

Tammikuussa 2003 aloitettiin projektityöntekijöiden asioimistulkin oppisopimuskoulutus. Oppisopimuskoulutusta valvoo Lahden oppisopimuskeskus. Käytännön koulutuksesta vastaa LATU -projekti ja tietopuolisesta koulutuksesta Helsingin yliopiston Aikuiskoulutuskeskuksen Kouvolan yksikkö. Tämä oppisopimuskoulutus on ensimmäinen asioimistulkin ammattitutkintoon johtava oppisopimuskoulutus Lahden alueella. Molemmat LATU -projektin maahanmuuttajataustaiset työntekijät osallistuivat koulutukseen.

Koulutus oli suunniteltu kestämään vain 2003 vuoden loppuun, mutta käytäntö osoitti, että opiskelijat tarvitsivat puolen vuoden lisäkoulutuksen, joten koulutuksen pituudeksi tulee lopulta puolitoista vuotta. Oppisopimuskoulutus jatkuu kesäkuun 2004 loppuun. Oppisopimuskoulutus on ollut koulutuskokeilu, josta on tähän mennessä saatu hyviä kokemuksia. Projektityöntekijöille tullaan järjestämään näyttökokeet toukokuussa 2004.

6.3.5 Tukityöllistäminen

Työnhakija pyritään työllistämään työvoimapalvelujen avulla joko avoimeen työpaikkaan tai koulutukseen. Jos työnhakija ei yksilöllisillä toimenpiteillä työllisty, työvoimatoimisto voi myöntää työnantajalle työttömän palkkakustannuksiin työllistämistukea. Tuki myönnetään työsopimussuhteessa tehtävään työhön tai oppisopimuskoulutukseen. (http://www.mol.fi)

Lahdessa työmarkkinoille pääsy on korkean työttömyyden ja sisääntuloammattien puuttuessa vielä vaikeampaa kuin monella muulla paikkakunnalla. Tukityöllistäminen otettiin mukaan projektiin yhtenä menetelmänä saada maahanmuuttajia sijoittumaan työmarkkinoille. Tukityöllistämisasioissa tehtiin erittäin tiivistä yhteistyötä sekä työvoimatoimiston että kaupungin työvoima-asiamiehen ja yksikön muun henkilökunnan kanssa.

Maahanmuuttajia on työllistynyt LATU -projektin kautta sekä Lahden kaupungille että yksityiselle sektorille. Työnantajien kynnys työllistää maahanmuuttaja on selvästi matalampi silloin, kun työantaja saa ensin tukea maahanmuuttajan työllistämiseen. Maahanmuuttajien työllistyminen yksityiselle sektorille ei ole näiden tukitoimenpiteiden avullakaan ollut helppoa.

Kokonaisuutena voidaan todeta, että sekä kaupungin että yksityisen sektorin tukityöllistämispaikat ovat antaneet maahanmuuttajille työkokemusta ja auttaneet heitä perehtymään suomalaiseen työelämään. Huolimatta siitä, että vaikka kaupungin työsuhteet ovat olleet määräaikaisia, niistä saatu kokemus on ollut maahanmuuttajille arvokasta ja heistä moni on päässyt tukijakson jälkeen työhön muualle tai hakeutunut ammatilliseen koulutukseen.

Lahden kaupungille tukityöllistetyistä projektin lopettaneista kuusi henkilöä on päässyt avoimille työmarkkinoille, yksi töihin yhdistelmätuella ja kuusi henkilöä on hakeutunut ammatilliseen koulutukseen työllistämisjakson jälkeen. Yksityiselle sektorille työllistetyistä kaikki projektin lopettaneet kahdeksan henkilöä ovat sijoittuneet työhön avoimille markkinoille. Onnistunut tukityöllistäminen on siten selkeästi parantanut maahanmuuttajien työllistymismahdollisuuksia.

Tukityöllistämisjaksot toteutettiin hankkeen alussa kuuden kuukauden jaksoissa, mikä ei ollut hyvä tukityöllistettävän eikä työnantajan kannalta. Myöhemmin siirryttiin kymmenen kuukauden jaksoihin. Myönnettyjen tukien määrä on vaihdellut tapauskohtaisesti. Kaupungille tuen määrä on ollut vakio. Yksityiselle sektorille tehtyjen työsopimusten ei ole tarvinnut olla toistaiseksi voimassaolevia, jolloin työsuhde on ollut osa palvelukokonaisuutta. Tämä on joidenkin kohdalla helpottanut työsuhteen solmimista.

LATU -hankkeessa on havaittu, että maahanmuuttajien työllistymistä yksityiselle sektorille voitaisiin helpottaa joustamalla tukityöllistämiseen liittyvissä säännöksissä. Tukityöllistämisjakso voisi olla aina kymmenen kuukauden pituinen ja työllistämistuki voisi olla nykyistä suurempi.

Seuraavassa erään LATU -osallistujan tarina. Hän oli ensin LATU -kurssilla ja sen kautta työharjoittelussa yrityksessä. Kurssin jälkeen hänet työllistettiin työllistämistuella samaan yritykseen kymmeneksi kuukaudeksi, minkä jälkeen hän sai yrityksessä työpaikan.

Maahanmuuttajan oma kuvaus:
Olen kotoisin Marokosta ja olen naimisissa suomalaisen naisen kanssa ja meillä on pieni poikavauva. Tulin Suomeen heinäkuussa vuonna 2000. Alussa oli vaikeaa, enhän puhunut kuin muutaman sanan suomea. Hain työvoimatoimiston kautta monta kertaa suomen kielen kurssille, mutta minua ei koskaan hyväksytty. Sitten sain tietää LATU - projektista, johon pääsin mukaan.

Suomen kielen taitoni parantui ja samalla sain työharjoittelussa työkokemusta. Itse asiassa sain töitä harjoittelun jälkeen. Olen tyytyväinen kurssin tarjontaan, opin paljon Suomen historiasta ja kulttuurista. On hienoa, että LATU - projekti auttaa maahanmuuttajia.

6.3.6 Muut aktivoivat toimenpiteet

Projektissa on järjestetty suomen kielen kursseja yhteistyössä Harjulan kansalaisopiston kanssa muina aktioivina toimenpiteinä. Eräällä kursseista keskityttiin suomen kielen kirjoittamiseen, koska oli todettu, että monella jo pitkäänkin Suomessa asuneella maahanmuuttajalla on vaikeuksia suomen kielen kirjoittamisessa. Kurssit järjestettiin yhteistyössä siten, että Harjula haki kurssiin muuta rahoitusta ja projekti maksoi osallistujamaksut ja rekrytoi osallistujat.

Projekti järjesti erään maahanmuuttajan omasta aloitteesta kokeiluna vasta maahantulleille pakolaisille ATK-kurssin. Kurssi oli kurdinkielinen ja sitä ohjasi maahanmuuttaja. Kurssi oli onnistunut ja osa kurssilaisista on myöhemmin hakeutunut projektin kototutumiskoulutukseen.

6.4 Osallistujien sijoittuminen ja toimenpiteiden tulokset

Henkilökohtainen suunnitelma eli 'LATU', on 31.12.2003 mennessä tehty kaikkiaan 165 osallistujalle, jotka ovat sijoittuneet toimenpiteisiin seuraavan taulukon mukaisesti.

TAULUKKO 4. LATU -projektin osallistujien sijoittuminen eri toimenpiteisiin

Henkilö voi osallistua useisiin projektin järjestämiin toimenpiteisiin, minkä vuoksi toimenpiteiden yhteenlaskettu osallistujamäärä on suurempi kuin laadittujen LATU -suunnitelmien kokonaismäärä.

TAULUKKO 5. LATU -projektin keskeyttäneet maahanmuuttajat

Projektissa keskeyttäneiksi katsotaan sellaiset henkilöt, jotka ovat lopettaneet projektissa ennen kuin ovat suorittaneet henkilökohtaisessa suunnitelmassa heille suunnitellut toimenpiteet loppuun. Keskeyttäminen ei suinkaan aina tarkoita hankkeen kannalta epäonnistumista, koska keskeyttäneiksi on kirjattu myöskin ne henkilöt, jotka ovat jo työllistyneet projektin järjestämän toimenpiteen aikana. Keskeyttäneeksi on laskettu myös henkilöt, jotka ovat muuttaneet toiselle paikkakunnalle tai saaneet myönteisen eläkepäätöksen.

TAULUKKO 6. LATU -projektin loppuun suorittaneet maahanmuuttajat

Projektin loppuun suorittaneita ovat sellaiset henkilöt, jotka ovat käyneet läpi projektissa kaikki heille suunnitellut toimenpiteet tai työllistyneet avoimille työmarkkinoille. Heitä ovat myös ne henkilöt, jotka ovat työllistyneet muilla kuin projektin tukityöhön varatuilla määrärahoilla ja jotka eivät enää tarvitse projektin tukitoimenpiteitä. Tähän ryhmään kuuluvat myös ne henkilöt, jotka ovat aloittaneet sellaisen ammatillisen koulutuksen, joka päättyy 31.12.2003 jälkeen.

Projektin lopettaneista ja keskeyttäneistä 39 henkilöä työllistyi avoimille markkinoille, viisi osallistujaa työllistyi muulla kuin projektin työllistämistuella ja 19 henkilöä aloitti koulutuksen. Projektissa muusta syystä keskeyttäneeksi tai lopettaneeksi raportoitiin 10 osallistujaa. Muita syitä olivat muutto toiselle paikkakunnalle tai henkilö oli saanut myönteisen eläkepäätöksen.

Projektin 31.12.2003 mennessä lopettaneet ja keskeyttäneet osallistujat olivat sijoittuneet seuraavasti:

Projektin tavoitteet ylittyivät projektin tässä vaiheessa, mutta täytyy huomioida, että prosentit on laskettu lopettaneiden ja keskeyttäneiden lukumääristä, eikä projektin työttömänä aloittaneiden lukumäärästä.

6.5 Alueellinen toiminta

Alueellisen toiminnan kohteena on ollut Liipolan kaupunginosa. Liipola valittiin siksi, että alueella asuu keskimääräistä enemmän maahanmuuttajia kuin Lahden kaupungin muilla alueilla. Liipolassa oli jo projektin alkaessa paljon yhteistyötä eri tahojen kesken ja niin olleen hyvät puitteet kehitellä lisää toimintaa maahanmuuttajille. Lisäksi alueeen maahanmuuttajat olivat tuttuja toiselle projektin työntekijälle, joka oli jo ennen projektin alkua vetänyt maahanmuuttajatyöryhmää Liipolan alueella.

Alueellisen toiminnan tavoitteiksi oli projektisuunnitelmassa määritelty Edistää syrjäytymisvaarassa olevien maahanmuuttajien mahdollisuuksia omaehtoiseen selviytymiseen ja elämänhallintaan Kehittää malli asuinaluekohtaiseksi työmuodoksi maahanmuuttajien kotoutumisen edistämiseksi Lisätä maahanmuuttajien osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia

Liipolassa on kokoontunut maahanmuuttajatyöryhmä. Liipolan työryhmässä ovat mukana kaikki keskeisimmät asuinalueella toimivat tahot, kuten OVI AUKI -projektin, koulujen, kirjaston, nuoriso- ja sosiaalitoimen, päiväkotien, seurakunnan, Liipolan sosiaaliset yrittäjät ry:n, SPR:n Kotopolku - ja NNKY:n Mamutyttö -projektin sekä maahanmuuttajapalvelujen että Posidelki -ryhmän edustajat. Ryhmä on kokoontunut noin kuuden viikon välein Liipolan asukastuvalla.

Suunnitelma Liipolan toimintojen laajentamiseksi aloitettiin alueella jo käytössä kokeiltujen toimintojen varaan. Seurakunta tuli mukaan projektiin ja Liipolaan perustettiin jo heti projektin alkuvaiheessa yhteistyössä Lahden seurakuntayhtymän maahanmuuttajatyöntekijän kanssa pakolaisnaisten kerho. Kerho toimi ensin seurakunnan tiloissa, mutta siirtyi myöhemmin Liipolan asukastuvalle. Kerhossa on alusta alkaen toiminut yksi seurakunnan ohjaaja ja yksi projektin palkkaama ohjaaja, joka on ollut sosiaalialan opiskelija.

Kerhotoimintaan on osallistunut vuosina 2000 - 2003 kaikkiaan 38 naista. Naiset ovat olleet joko työttöminä tai tulleet toimeen lastenhoidon tuella ja olleet kotona pienten lastensa kanssa. Kerhoon voitiin ottaa lapset mukaan ja siellä harjoiteltiin suomen kieltä, tehtiin samalla käsitöitä tai valmistettiin ruokaa. Naiset saivat kerhonohjaajilta myös ohjausta ja neuvontaa erilaisissa käytännön asioissa. Naiset olivat aktivoituneita ja osallistuvat myös muuhun toimintaan. Useat kävivät välillä kielikursseilla ja yksi naisista oli työkokeilussa ja toinen pääsi töihin.

Kokemukset naisten toiminnasta Liipolassa ovat olleet hyviä ja alussa ilmenneiden ongelmien jälkeen naisten kerho on lähtenyt hyvin käyntiin. Vuoden 2003 elokuussa Bir Gül -kerho siirtyi Liipolan asukastuvalta suurempiin tiloihin Päijänteenkadulle. Kerhotoimintaa jatketaan vuonna 2004.

Alueellisen toiminnan muotona järjestettiin myös muuta toimintaa, kuten retkiä. Projekti järjesti myös tiedotus- ja teemapäiviä useille maahanmuuttajaryhmille. Esimerkiksi vuonna 2001 järjestettiin pakolaismiehille luontoretki Asikkalaan Päijänne-Instituuttiin ja vuonna 2002 sekä pakolaismiehille että -naisille yhteinen pilkkiretki Siikaniemen leirikeskukseen.

Lahdessa aloitti vuonna 2002 toinen Lahden kaupungin ESR -projekti, OVI AUKI, joka toimii myös Liipolan alueella ja heidän tavoitteenaan on asukastoiminnan kehittäminen. Syksyllä 2002 järjestettiin yhteistyössä ensimmäinen Kulttuurit kohtaavat - tapahtuma Liipolan koululla. Tätä tapahtumaa olivat järjestämässä ja toteuttamassa kaikki kaupunginosan maahanmuuttajatyön toimijat. Mukana oli myös paljon maahanmuuttajien omia ryhmiä. Projektin alueellisen toiminnan määrällisenä tavoitteena oli, että ajalla 1.10.2000 - 31.12.2003 kerhotoiminnassa aloittaisi ainakin 30 uutta osallistujaa. Osallistujien määrällä mitattuna tavoite kuitenkin ylitettiin. Kerhotoiminnassa aloitti kaikkiaan 38 henkilöä. Lisäksi alueelliseen toimintaan osallistui kaiken kaikkiaan 276 sellaista henkilöä, joita ei lasketa projektissa aloittaneiksi vaan projektin järjestämään lyhytkestoiseen toimintaan osallistuneiksi.

Seuraavaan taulukkoon on koottu alueelliseen toimintaan ajalla 1.10.2000 - 31.12.2003 osallistuneet henkilöt.

TAULUKKO 7. Liipolan alueellinen toiminta

Asuinaluekohtaiseen työhön maahanmuuttajien kotoutumisen edistämiseksi on raportin laatimisen aikoihin kehitetty mallia Liipolan asuinalueella vuosina 2000 - 2003. Liipolan alueellisessa toimintakokeilussa on huomattu, että maahanmuuttajien itsensä saaminen mukaan aluetyön kehittämiseen on erityisen tärkeää. Jotta toiminta onnistuisi erityisesti siten, että maahanmuuttajat itse osallistuvat kehittämistyöhön, on otettava huomioon myös naisten osuus.

Kun maahanmuuttajatyötä Suomessa nykyisin tehdään uutena toimintana niin monen eri suomalaisen viranomaisen virallisen työn osana, olisi lyhytkestoisissa projekteissa huomioitava myös muiden maahanmuuttajatyötä tekevien viranomaisten asiantuntemus alueella, jotta mitään kertyneitä kokemuksia ei hukattaisi.

Liipolan toiminnasta on nyt saatu hyviä tuloksia, alueen maahanmuuttajat ovat aktiivisesti mukana oman asuinalueensa kehittämistyössä ja heidät myös otetaan huomioon suunnitelmia laadittaessa. LATU -projekti on onnistunut tässä hankkeen tavoitteessa. Projektissa on nyt kehitetty toimintamalli, joka voitaisiin liittää osaksi yleisesti suunniteltavaa aluetyön mallia.

Liipolan mallin kehittämisessä on hyviksi havaittu seuraavat toiminnot:

1)Alueelliset maahanmuuttajatyöryhmät

Liipolan alueella on jo useita vuosia toiminut maahanmuuttaja-asioiden alueellinen työryhmä, jossa ovat edustettuina paitsi maahanmuuttajat itse, myös monia alueen viranomaisia (koulut, päiväkodit, sosiaali- ja terveysasema, kirjasto, nuorisotoimi jne.) sekä Lahden seurakuntayhtymä että kolmannen sektorin toimijoita (NNKY, SPR).

Työryhmän toiminnan tavoitteena on tiedottaa maahanmuuttamiseen liittyvistä asioista, lisätä maahanmuuttajien omia vaikutusmahdollisuuksia sekä edistää maahanmuuttajien kotoutumista omalle asuinalueelleen.

2)Maahanmuuttajien alkuvaiheen opastus

Lahden kaupungin maahanmuuttajapalvelut on yhteistyössä eri tahojen kanssa kehittänyt pakolaisten ja paluumuuttajien asumaan asettumisen alkuvaiheen opastusta siten, että yhteistyötä tehdään myös taloyhtiöiden, isännöitsijöiden ja muiden tahojen kanssa. Kokemukset näistä toiminnoista ovat olleet hyviä ja yhteistyön kehittämistä jatketaan edelleen.

Mallin siirrettävyyttä muille asuinalueille oli tarkoitus testata vuosina 2002 ja 2003 yhteistyössä alueiden asukastilojen kanssa, mutta uudet alueet eivät saaneet jatkoa omalle rahoitukselleen ja ajatuksesta luovuttiin.

Liipolan mallissa eri projektien ja toimijoiden vaikutuksia on mahdotonta erotella toisistaan, mutta voidaan todeta, että yhteisen kehittämistyön tuloksena maahanmuuttajien oma aktiivisuus asuinalueella on selvästi lisääntynyt. Liipolassa kokoontuu nykyisin kymmenkunta maahanmuuttajien omaa ryhmää ja maahanmuuttajien vaikutusmahdollisuudet ovat lisääntyneet. Tämä LATU -projektin toimintamalli saatiin valmiiksi ja se voi jatkaa sellaisenaan Liipolassa.

Mallin siirtäminen muille asuinalueille ei tuottane erityisiä ongelmia, koska LATU -hanke perusti aluetoimintakokeilunsa jo olemassa olevien instituutioiden toimintojen varaan. Tarvitaan vain verkostoitumista eri toimijoiden välille.

6.6 Verkostotyön kehittäminen

Verkostoituminen tarkoittaa sitä, että eri ryhmien edustajat kokoontuvat yhteen pohtimaan kaikkia tahoja koskevaa samaa teemaa, tässä tapauksessa maahanmuuttajia koskevia toimenpiteitä. Verkostoyhteistyössä saman pöydän ääreen istuminen mahdollistaa sen, että asioiden käsittely on joustavampaa ja monipuolisempaa kuin yhden toimijan voisi olla. Jokaisen ääni saadaan kuuluviin, eikä tiedonsiirrossa eri tahojen välillä tule niin helposti ongelmia.

LATU -projektisuunnitelmassa tavoitteiksi oli toimijaverkon kehittämiseksi asetettu seuraavat tavoitteet:

• Kehittää verkostoyhteistyötä ( kumppanuus ) eri toimijoiden välillä
• Kehittää uusia, pysyviä tukimuotoja ja toimintamalleja eri toimijoiden toimintojen kohderyhmän (maahanmuuttajat) aktiivitilan saavuttamiseksi

Toimijat tuntevat yhteistyön kautta hyvin toisensa ja voivat näin keskustella yksityiskohdistakin avoimemmin. Vuorovaikutuksellisuus saman teeman parissa työskennellessä tuo paremmin esiin uudet ideat ja kehitysehdotukset. Siinä, mihin yhden ihmisen kekseliäisyys loppuu, voi toinen jatkaa, sillä eri tahojen ja viranomaisten näkökulmat ovat yleensä yllättävän ja keskenään virkistävänkin erilaisia.

LATU maahanmuuttajille -projektin toiminta pohjautuu erittäin laajaan verkostoyhteistyöhön. Yhteistyötä on projektin aikana ollut noin sadan eri tahon kanssa. Työtä on tehty maahanmuuttajien eli projektin asiakkaiden, heidän kanssaan toimivien viranomaisten ja järjestöjen sekä yritysten kanssa.

Myös projektin oman toiminnan suunnitteluun ja tiedotukseen on käytetty verkostoyhteistyötä. Verkostoitumista käytetään projektissa sujuvasti aina kuhunkin tarkoitukseen erikseen räätälöiden. Jotkut yhteistyökumppanit ovat säilyneet osana verkkoa projektin suunnitteluvaiheesta asti. Toiset taas ovat tulleet mukaan matkan varrella, ja toisia taas on jäänyt jossakin toiminnan vaiheessa pois.

LATU maahanmuuttajille -projekti on panostanut verkostotyön kehittämiseen järjestämällä useita verkostotyön kehittämispäiviä yhteistyökumppaneilleen. Verkostoitumista on myös käytetty voimavarana muun muassa kokoamalla työryhmiä pohtimaan ja ratkaisemaan erilaisia maahanmuuttajiin liittyviä asioita ja ongelmia. Projektin koolle kutsumana on projektin aikana kokoontunut säännöllisesti kolme teemallista työryhmää: Liipolan maahanmuuttajatyöryhmä, maahanmuuttajanuorten parissa työtä tekevien verkostoryhmä ja maahanmuuttajien asumista tukeva työryhmä. Kaikkien näiden työryhmien toiminta on todettu merkitykselliseksi myös vastaisuudessa.

Maahanmuuttajanuorten asiat on eräs tärkeä osa-alue nuorten sopeutumisessa ja verkottuminen koulun, poliisin, nuoriso- ja sosiaalitoimen kanssa on koettu hyväksi toimintamalliksi. Maahanmuuttajien asuminen-työryhmässä ovat mukana sosiaalitoimen pakolaisohjaaja, sosiaalityöntekijä, paluumuuttopuolen edustaja, Lahden Talojen ja VVO:n edustajat. Työryhmän eräänä tarkoituksena on rakentaa siltaa kantaväestön ja maahanmuuttajien välillä asumisasioissa ja opastaa maahanmuuttajia suomalaiseen asumiseen liittyvissä asioissa. Kaikissa edellä mainituissa työryhmissä on myös mukana maahanmuuttajia.

Verkostotyön kehittämispäiviä on projektin aikana järjestetty kaksi kertaa vuodessa. Suurin osa kehittämispäivistä on järjestetty yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Kehittämispäivät ovat olleet joko koulutustilaisuuksia tai niihin on liittynyt muutakin toimintaa.

Ensimmäinen verkostotyön kehittämispäivä järjestettiin toukokuussa 2001 yhteistyössä Lahden seudun kumppanuus-hankkeen kanssa. Saatujen hyvien kokemusten perusteella seuraava kehittämispäivä järjestettiin marraskuussa 2001.

Keväällä 2002 LATU -projekti järjesti oman verkostotyön kehittämispäivänsä, jonka teemana oli vieraan kulttuurin kohtaaminen työtilanteessa. Syksyllä 2002 järjestettiin yhteistyössä kaikkien alueella toimivien tahojen kanssa Liipolan koululla tapahtuma Kulttuurit kohtaavat. Syksyn 2003 kehittämispäivä "Elämänlaatua etsimässä" järjestettiin yhteistyössä Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrisen säätiön kanssa.

Yhteistyössä Hämeen TE-keskuksen kanssa järjestettiin keskustelutilaisuus maahanmuuttajien omaehtoisesta koulutuksesta 2.4.2003 sekä Kotoutuminen -koulutuspäivä pidettiin Jyväskylässä 14.11.2003.

Kehittämispäivä "Samanlaisuus ja erilaisuus sanoissa ja teoissa" toteutettiin yhteistyössä SEIS -projektin ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Kehittämispäivien suunnittelutyöryhmä jatkaa toimintaansa vuonna 2004.

Kaikki kehittämispäivät ja muut tilaisuudet ovat olleet avoimia ja osallistujille maksuttomia. Kehittämispäiviin osallistuneilta on kerätty palautteet, joiden mukaan päivät on koettu tarpeellisiksi. Verkostoyhteistyötä tullaan kehittämään siten, että käytetään hyödyksi eri tahojen, myös maahanmuuttajien omaa, erityisosaamista kotoutumisen edistämiseksi. Verkostotyön kehittämispäiviä tullaan jatkamaan LATU maahanmuuttajille -projektin toimesta kaksi kertaa vuodessa. Projekti järjestää lisäksi kaksi kertaa vuodessa suunnittelu- ja tiedotuskokouksia sidosryhmilleen.

Yhteistyötä on tehty myös oppilaitosten kanssa. LATU -projektissa on suorittanut opiskeluun liittyvän työharjoittelujakson useita sosionomi-opiskelijoita Lahden ammattikorkeakoulusta. Projektin henkilöstö on luennoinut maahanmuuttajiin liittyvistä asioista eri oppilaitosten opiskelijaryhmille (Lahden ammattikorkeakoulu, Pajulahden Liikuntaopisto, Sosiaali- ja terveysalan oppilaitos). Projektin työntekijöitä on pyydetty myös asiantuntijoiksi eri tilaisuuksiin kertomaan maahanmuuttajiin liittyvistä asioista.

TAULUKKO 8. Yleisökoulutukseen osallistuneiden henkilöiden määrät

Verkostotyön kehittämiselle ei oltu asetettu määrällisiä tavoitteita, mutta tavoitteena oli, että projektin järjestämiin tiedotus- ja muihin lyhytkestoisiin tilaisuuksiin osallistuisi ajalla 1.10.2000 - 31.12.2003 vähintään 250 henkilöä. Tämä tavoite ylitettiin. Tilaisuuksiin osallistui kaikkiaan 1 381 henkilöä.

Seuraavaan taulukkoon on koottu kaikki projektin järjestämään lyhytkestoiseen toimintaan osallistuneet henkilöt.

TAULUKKO 9. Lyhytkestoiseen toimintaan osallistuneiden henkilöiden määrät

Näyttää siltä, että tiedon tarve koetaan Lahdessa suurena. Se viittaa siihen, että halukkuutta tukea maahanmuuttajien sopeutumista olisi "hiljaisena tarpeena" eri toimijoissa. Ilmeistä on, että tähän tarpeeseen tulee vastaisuudessa edelleen vahvemmin varustautua laatimalla aineistoa yleiseen jakeluun.

Lisäksi LATU -projekti kartoittaa mahdollisuuksia järjestää pienempiä koulutuksia teemoittain, paikallisia asiantuntijaresursseja hyödyntäen.

6.7 Yhdistystoiminnan kehittäminen

Yhdistystoiminnan kehittämisen tavoitteena oli projektisuunnitelman mukaan

• Lisätä maahanmuuttajien osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia
• Kehittää uusia, pysyviä tukimuotoja ja toimintamalleja kohderyhmän aktiivitilan saavuttamiseksi

Toiminnalle ei oltu asetettu määrällisiä tavoitteita, eli tavoitteena ei ollut mahdollisimman monen maahanmuuttajayhdistyksen perustaminen. Projektin ei myöskään ollut määrä tukea yhdistyksiä taloudellisesti.

Lahdessa toimi käytännössä vain muutama maahanmuuttajien oma yhdistys, joista yksi joutui lakkauttamaan toimintansa taloudellisista ja henkilöresurssisyistä. LATU -projektista on lähinnä annettu neuvontaa ja ohjausta jo olemassa oleville yhdistyksille sekä autettu erilaisissa käytännön asioissa. Lisäksi maahanmuuttajia on ohjattu mukaan jo olemassa olevaan yhdistystoimintaan. Tavoitteena on ollut, että vastuuta kohderyhmää koskevien asioiden suunnittelusta ja toteutuksesta voitaisiin myöhemmin siirtää enemmän maahanmuuttajille itselleen.

Syksyllä 2002 yhteistyössä OVI AUKI - ja Kotikaupunkini -projektien sekä Lähiön sosiaaliset yrittäjät -hankkeen kanssa aloitetun "Minäkö vaikuttaja?" -koulutuksen tavoitteena oli asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen. Kevään 2003 aikana toteutettiin koulutuksen jatkotyöskentelynä viisi eri tilaisuutta, joista LATU -projektin vastuulla oli tutustumismatka Eduskuntataloon.

Projekti on myös tehnyt yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa. Esimerkkejä tästä yhteistyöstä:
1. LATU -projektin toteuttamiseen osallistuneet organisaatiot:

• Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrinen säätiö (psykiatrinen fysioterapia)
• Tiedonpuu ry (osallistujien koulutus, työharjoittelu, tutkimus)
• Harjulan setlementti (suomen kielen kirjoittamisen kurssi)

• Lahden monitaideyhdistys
• SPR (Kotopolku -projektin työntekijän ohjaus)
• Al-Mostafa ry

• Lahden Seudun Työttömät ry. (yhdistelmätukityöllistäminen ym.)
• Lahden Diakoniasäätiö (työllistäminen)
• NNKY:n Mamutyttö -projekti (maahanmuuttajanuorten työryhmä)
• Lahden Seudun Nuorisoasunnot ry. (maahanmuuttajien asuminen -työryhmä)

Yhdistymistoiminnan kehittäminen osoittautui ongelmalliseksi, koska Lahdessa on toistaiseksi asunut vain vähän maahanmuuttajia ja hekin vasta lyhyen ajan. Myös resurssi-henkilöiden puute vaikutti asiaan. Lisäksi Lahdessa maahanmuuttajayhdistysten toiminnan ylläpito on osoittautunut ongelmalliseksi erityisesti rahoituslähteiden niukkuuden vuoksi. Lahden kaupungin vuoden 2002 talousarviossa leikkaukset kohdistuivat mm. yhdistystoimintaan. (Lahden kaupungin maahanmuuttajien kotouttamisohjelman seurantaraportti).

Näyttäisi kuitenkin siltä, että maahanmuuttajien omia yhdistyksiä tullaan perustamaan silloin, kun siihen on olemassa tarve. Yhdistystoiminnan kehittämistä ei tulla LATU -projektissa jatkamaan omana osa-alueenaan vuonna 2004, vaan maahanmuuttajien vaikuttamismahdollisuuksia pyritään parantamaan koulutuksen avulla ja yhdistystoiminnan resurssihenkilöitä tukemalla.

6.8 Osallistujien seuranta

Projektin tärkeimmät yhteistyötahot arvioivat projektin ensimmäistä vaihetta suunnittelu- ja tiedotuskokouksessa marraskuussa 2003. Arviointitulokset olivat pääasiallisesti myönteisiä. Tulevassa toiminnassa otetaan huomioon yhteistyötahojen kommentit.

Kuntoutusta ja korjaavaa opetusta sekä rinnastettavassa toimenpiteessä olevan pienryhmän opetusta on seurattu henkilökohtaisin käynnein sekä tulkin avulla opiskelijoita haastatellen. Jokaiselle opiskelijalle on laadittu henkilökohtainen opetussuunnitelma. Suunnitelma on yksilökohtainen ja mukautettu vastaamaan henkilön kykyjä. Suunnitelmaa on muutettu tarpeen mukaan. Projektipäällikkö osallistui opiskelijoiden henkilökohtaisten opetussuunnitelmien tarkistamiseen. Opiskelijoilla oli myös itsellään mahdollisuus vaikuttaa opintojensa kulkuun antamalla palautetta joko opettajille tai ottamalla yhteyttä projektipäällikköön.

Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatriselta säätiöltä on saatu kirjalliset palautteet psykiatrisesta fysioterapiasta. Palautteiden johtopäätöksenä voitaneen todeta, että maahanmuuttajien kuntoutuksessa yksilöterapia toimii paremmin kuin ryhmäterapia.

Rinnastettaviin toimenpiteisiin osallistuneiden henkilöiden koulutusta seurattiin viikoittain ja opiskelijat saattoivat halutessaan olla yhteydessä projektin työntekijöihin koska tahansa. LATU -projektin henkilökunta ohjasi LATU -kursseihin liittyvää osallistujien työharjoittelua, mm. käynneillä työharjoittelupaikoilla. Kaikille projektin rinnastettaviin toimenpiteisiin osallistuneille tehtiin palautekysely koulutuksen lopussa. Vastausprosentti oli lähes sata. Saatua palautetta käytetään toimenpiteen kehittämiseen edelleen.

Työllistämistuella työllistetyt ja heidän esimiehensä olivat tietoisia siitä, että he voivat tarvittaessa ottaa yhteyttä projektin työntekijöihin. Tukityöllistämispaikkoihin oltiin yhteydessä työllistämisjakson aikana ja jakson jälkeen lähetettiin työnantajille palautekysely.

Tukityöllistetyiltä on kerätty palautetta suullisesti. Saatu palaute on ollut enimmäkseen myönteistä. Projektissa ei ole voitu kaikkien tukityöllistettävien kohdalla toteuttaa kymmenen kuukauden tukityöllistämisjaksoa, minkä kuudeksi kuukaudeksi työllistyneet henkilöt ovat kokeneet negatiivisena asiana. Saatu palaute on huomioitu jatkosuunnittelussa mahdollisuuksien mukaan.

Jokaisen projektin varsinaiseen kohderyhmään kuuluvan osallistujan kanssa on laadittu henkilökohtainen suunnitelma työllistymismahdollisuuksien edistämiseksi. Suunnitelman toteutumista seurattiin ja viimeistään silloin, kun osallistuja päätti jonkin toimenpiteen, tehtiin suunnitelman välitarkistus. Vuoden 2003 aikana tarkistettiin 131 henkilön suunnitelmat.

LATU -projektin lopettaneille ja keskeyttäneille lähetettiin palautekysely lokakuussa 2003. Kyselyjä lähetettiin 50 kappaletta, joista neljä palautui väärän osoitteen vuoksi. Vastauksia saatiin 17 kappaletta. Vastausprosentti oli tässä 34 %. Pieni vastausprosentti voinee selittyä sillä, että kyselyt eivät olleet anonyymejä. Jatkossa tulee harkita, lähetetäänkö palautelomake nimettömänä. Seitsemän osallistujaa koki projektin vaikuttaneen hänen nykyiseen tilanteeseensa suuressa määrin ja kymmenen mielestä projektilla oli jonkin verran vaikutusta. Osallistujien mielipiteet eivät aina vastanneet projektityöntekijöiden arviota. Vuonna 2003 kerättyjen palautteiden yhteismäärä oli 62 kappaletta ja vastausprosentti oli 52 %. Aina ei voitu olla varmoja, miten selvillä maahanmuuttaja oli siitä, että hän sai palvelunsa juuri LATU -projektilta.

Lisäksi vuonna 2003 lähetettiin kysely niille työpaikoille, jotka eivät olleet aikaisemmin vastanneet palautekyselyyn. Työnantajille on projektin aikana lähetetty 51 palautelomaketta. Kyselyyn vastasi 34 työnantajaa. Vastausprosentti on 67 %. Palautetta kerättiin myös työpaikkakäynneillä.

Palaute oli pääsääntöisesti myönteistä. Työnantajilta ja tutkijalta saadun palautteen perusteella näyttäisi siltä, että sekä työharjoittelijoiden, työkokeilijoiden ja tukityöllistettävien ohjaamiseen että työnantajien neuvontaan ja ohjaukseen tulisi kiinnittää vielä enemmän huomiota. Toimijat tarvitsevat lisää tietoa, ja tiedon määrän kasvu vähentää ennakkoluuloja ja alentaa työnantajien kynnystä työllistää maahanmuuttajia.

7. PROJEKTIN LAADULLISET TULOKSET

Projektiin osallistuneiden maahanmuuttajien työllistymismahdollisuudet ovat parantuneet, kun esteet heidän työllistymiselleen on kartoitettu ja yhdessä projektin työntekijöiden kanssa on laadittu realistinen työllistymiseen tähtäävä suunnitelma. Lisäksi osallistujien suomen kielen taito on parantunut ja he ovat saaneet kokemusta suomalaisesta työelämästä sekä kontakteja työnantajiin, mitkä seikat myös parantavat mahdollisuuksia työllistyä.

Kotona pienten lasten kanssa oleville äideille on järjestetty kerhotoimintaa sekä teemapäiviä. Lisäksi vajaakuntoisille henkilöille on järjestetty kuntouttavaa ja korjaavaa opetusta sekä psykiatrista fysioterapiaa. Projektiin osallistuneiden syrjäytymisvaarassa olevien maahanmuuttajien mahdollisuudet omaehtoiseen selviytymiseen ja elämänhallintaan ovat parantuneet. Näiden henkilöiden kohdalla projektin tavoitteena ei ole ollutkaan välitön työllistyminen.

Liipolassa on kokoontunut LATU -projektin koolle kutsumana alueellinen maahanmuut-tajatyöryhmä, joka on koottu alueen viranomaisista, maahanmuuttajista ja kolmannen sektorin toimijoista. Työryhmän merkitys kehittämistyössä on ollut suuri ja sen toimintaa jatketaan vuonna 2004.

Uusien, pysyvien tukimuotojen ja toimintamallien kehittämistä kohderyhmän aktiivitilan saavuttamiseksi tehdään koko projektin ajan ja tavoitteen toteutumista arvioidaan projektin päättyessä vuoden 2006 lopussa.

8. KANSAINVÄLINEN YHTEISTYÖ

Keväällä 2001 projektipäällikkö ja -assistentti osallistuivat Hämeen TE-keskuksen järjestämälle työkokousmatkalle Tallinnaan, jossa tutustuttiin mm. Integration Foundation-säätiön toimintaan. Syksyllä 2001 toteutettiin yhteistyössä Hämeen TE-keskuksen kanssa työkokousmatka Pietariin. Sen tarkoituksena oli tutustua paluumuuttajien lähtötilanteeseen, valmennukseen ja paluumuuttoprosessiin.

Vuonna 2002 LATU -projekti järjesti työkokous- ja opintomatkan Tukholmaan. Opintomatkan pääkohde oli Rinkebyn Työkeskus (Arbetscentrum), jonka toiminnassa on yhdistetty työkyvyn arviointi, työharjoittelu, työnvälitys, yhteydet yrityksiin sekä yrityskohtainen koulutus. Matkalle osallistui projektin tärkeimpiä yhteistyökumppaneita ja sen tavoitteena oli Ruotsissa kehitettyihin hyviin käytäntöihin tutustuminen Rinkebyn alueella, jonka 16 000 asukkaasta yli 80 % on maahanmuuttajia.

LATU -projekti osallistui SPR:n Hämeen piirin Kotopolku -projektin järjestämän Pietarin työkokousmatkan suunnitteluun ja toteutukseen 10. - 12.9.2003. Matkan tarkoituksena oli tutustua niihin toimenpiteisiin, joihin Pietarissa oli Suomen ulkomaalaislakiin tulleiden muutosten johdosta ryhdytty. Samalla perehdyttiin Suomen työministeriön vuosina 1999 - 2003 toteuttaman inkerinsuomalaisten tukiprojektin tuloksiin vierailemalla Hatsinaan perustetussa Monitoimikeskuksessa.

Tietoa kotimaisesta ja kansainvälisestä tutkimuksesta on koottu myös projektin tutkimuksen teoriaosuudessa. Kokoamalla tietoja muiden maiden kokemuksista on ehkä voitu välttää joitakin potentiaalisia karikoita LATU -hankkeessa.

9. JULKISUUS JA TIEDOTTAMINEN

LATU -projektista on tiedotettu monella eri tavalla. Hankkeen kohderyhmälle, maahanmuuttajille, yhteistyökumppaneille sekä muille viranomaisille tiedottaminen on tapahtunut henkilökohtaisilla yhteydenotoilla ja yhteistyötahojen kautta. Lisäksi projektia on käyty esittelemässä mm. pakolaisten ja paluumuuttajien INFO -tilaisuuksissa.

Projekti on järjestänyt myös useita tiedotustilaisuuksia. Esimerkiksi vuoden 2003 aikana järjestettiin neljä tilaisuutta: kaksi tiedotus- ja suunnittelukokousta projektin eri yhteistyötahoille, projektin esittely TERVE-SOS -messuilla, jossa LATU-hankkeella oli yhteinen osasto yhteispalvelupiste Lyhdyn ja OVI AUKI -projektin kanssa sekä projektin esittely Lahden alueen EU -hankkeiden yhteisessä esittäytymistilaisuudessa.

Tiedotustilaisuuksiin on projektin aikana osallistunut yhteensä 246 henkilöä.

TAULUKKO 10. Tiedotustilaisuuksiin osallistuneiden määrät

Tiedotuksessa on käytetty mm. omia esitteitä ja erilaisista tilaisuuksista on tehty lehdistötiedotteita. Projektin toiminnasta on tehty sekä radiohaastatteluja että lehtiartikkeleita, esim. Etelä-Suomen Sanomissa ja Uusi Lahti-lehdessä oli mm. artikkelit LATU -projektin järjestämästä Samanlaisuus ja erilaisuus sanoissa ja teoissa -kehittämispäivästä. Hankkeen tuloksista tiedotetaan myös projektin väliraportoinnin yhteydessä. Lisäksi projektin päättyessä tullaan järjestämään valtakunnallinen loppuseminaari, jossa julkaistaan projektin tulokset.

10. PROJEKTIN INNOVATIIVISUUS

Projektissa kehitetään uudentyyppistä kotoutumiskoulutusta kotouttamislain mukaisena rinnastettavana toimenpiteenä. Koulutuksessa käytetty kielen opiskelun ja työharjoittelun yhdistäminen samanaikaisesti koko kurssin ajan on uusi koulutusmuoto. Siitä saadut tulokset ovat arvokkaita maahanmuuttajien kotoutumiskoulutusta kehitettäessä.

Uutta koulutuksessa on myös, että kouluttajalta ostetaan ainoastaan koulutuspäivät ja että joku muu taho, tässä tapauksessa projekti, valvoo työharjoittelua. Uuden tyyppinen koulutusmuoto vaatii kouluttajalta ja projektilta tiivistä yhteistyötä. Projektissa ollaan koko ajan perillä opiskelijoiden tilanteesta ja koulutuksen sisältöä voidaan muuttaa vaikkapa kesken koulutuksen. Projekti pystyy myös valvomaan koulutuksen laatua, koska on mukana koulutusprosessissa.

Projektissa on vuosina 2002 - 2003 toteutettu kahdelle henkilölle räätälöity työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen rinnastettava toimenpide. Toimenpiteiden kesto oli neljästä viiteen kuukautta ja ne sisälsivät sekä suomen kielen opiskelua että työharjoittelua. Kokeilut onnistuivat hyvin. Näitä rinnastettavia toimenpiteitä tullaan edelleen kehittämään.

Tosin lainsäädäntö, muutoksista huolimatta, on edelleen kovin jäykkä ja se asettaa rajoitteita rinnastettavien toimenpiteiden toteuttamiselle. Kokeiluissa havaittiin esimerkiksi, että on ongelmallista, jos henkilöllä on useampi kuin yksi työharjoittelupaikka tai jos osallistujalle tapahtuu toimenpiteen aikana työtapaturma.

Projektissa tutkitaan ja kehitetään myös mallia, miten vajaatyökykyisiä voidaan kuntouttaa ja kouluttaa. Suomessa ei ole toistaiseksi valtakunnallisesti järjestettyä ohjeistusta, miten tämä tulisi tehdä. Työministeriön kanta on, että vajaatyökykyiset maahanmuuttajat kuuluvat työvoimahallinnon piiriin, mutta heidän mahdollisuutensa päästä työvoimapoliittiseen suomen kielen opetukseen ovat rajatut ja vaihtelevat paikkakuntien resursseista riippuen.

Työvoimahallinto ei ole järjestänyt yksilöllistä koulutusta, koska se on kallista ja sitä voidaan verrata kuntoutukseen. Myöskin Kansaneläkelaitokselta on ollut vaikea saada kuntoutustukea. LATU -projekti on ostanut Tiedonpuu ry:ltä oppimisvaikeuksien kartoitusta sekä kuntouttavaa ja korjaavaa opetusta.

Projektin tutkija on kiinnittänyt erityisesti huomiota ryhmään, joka on vaarassa syrjäytyä sekä suomalaisesta yhteiskunnasta että työmarkkinoilta. Tähän ryhmään kuuluvat sellaiset aikuisena Suomeen muuttaneet pakolaiset, jotka ovat luku- ja kirjoitustaidottomia tai heillä on ainoastaan vähän koulutusta. Heiltä puuttuu peruskoulun päättötodistus ja he ovat tottumattomia opiskelemaan, mistä syystä heidän oppimisvalmiutensa ovat puutteelliset. Nämä maahanmuuttajat eivät selviydy työvoimapoliittisessa koulutuksessa ja käyvät samoja kursseja useamman kerran kielitaidon silti kehittymättä.

Näille henkilöille voisi tutkijan käsityksen mukaan olla mielekkäämpää, jos opetettava aines sisältäisi myös muun tiedollisen aspektin kuin pelkän suomen kielen opetuksen. Tähän ryhmään kuuluu myös nuoria pakolaisia, joiden työllistymistä parantaisi, jos heille voitaisiin järjestää räätälöityä koulutusta. Tutkija ehdottaakin, että voisi olla aiheellista kehitellä jonkinlainen "aikuisen maahanmuuttajan peruskoulututkinto".

11. ONGELMIA PROJEKTIN TOTEUTTAMISESSA

Projektin järjestämän rinnastettavan toimenpiteen (kotoutumiskoulutus) tavoitteena oli suomen kielen opetuksen ja työharjoittelun joustava yhdistäminen siten, että opetuksen määrä vaihtelee yksilöllisesti (räätälöinti). Lainsäädäntöön tulleista muutoksista huolimatta räätälöinti ei vieläkään ollut mahdollista, koska laki edelleen edellyttää, että suomen kielen opetusta pitää olla vähintään puolet toimenpiteestä.

Tästä johtuen kotoutumiskoulutukseen osallistuneiden kielenopetuksen ja työharjoittelun määrät ovat olleet samat koko toimenpiteen ajan, vaikka osallistujien suomen kielen taidossa ja ammatillisissa valmiuksissa on ollut suurta vaihtelua. Työharjoittelupaikkojen löytäminen on myös ollut ongelmallista, mikä johtuu koulutukseen osallistuvien puutteellisesta kielitaidosta.

Pienryhmälle tarkoitetun rinnastettavan toimenpiteen aloitus ei sujunut ongelmitta. Yksi opiskelija keskeytti koulutuksen kahden viikon kuluttua. Keskeytyksen syynä olivat sekä sosiaaliset että taloudelliset syyt. Sitoutumisen aste voi myös johtua kulttuurisista eroista, esim. koulutuksella on eri arvo ja merkitys eri kulttuureissa. Aikuisille maahanmuuttajille voi myös tuottaa vaikeuksia oppia uusia asioita, jos henkilöllä ei ole koulutustaustaa kotimaastaan. Osallistujien suunnitelmat voivat myös muuttua matkan varrella.

Yhteistyössä järjestetty toinen rinnastettava yksilöllinen toimenpide ei myöskään sujunut ongelmitta. Osallistuja joutui työtapaturmaan, mistä syystä LATU -projekti joutui selvittelemään henkilön vakuutusasioita. Kotouttamislain mukaisessa rinnastettavassa toimenpiteessä olevien vakuutusturva on muuttunut. Tapaturmia ei lakimuutoksen jälkeen ollut ilmeisesti sattunut kovinkaan monta, koska asian selvittelyyn kului useita kuukausia.

Maahanmuuttajan työllistäminen yksityiselle sektorille ei ole helppoa, mikä usein johtuu paitsi kielitaidon puutteesta, myös ainakin osittain työnantajien asenteista. Yksityisen sektorin työpaikkojen löytämistä voisi helpottaa, jos projektilla olisi ollut käytössään työvoimatoimiston tiedostot.

Lisäksi yksityisten työnantajien kohdalla on todettu, että maahanmuuttajat tarvitsisivat runsaasti tukea, jotta maahanmuuttajan työllistäminen olisi työnantajalle houkuttelevaa ja kannattavaa. Projektisuunnitelmassa oli laskettu yhden työllistämisjakson pituudeksi kuusi kuukautta, mikä on käytännössä ollut liian lyhyt, kymmenen kuukauden jakso olisi parempi. Projektissa onkin myöhemmin toteutettu näitä kymmenen kuukauden työllistämisjaksoja, jotka työnantajan kannalta ovat osoittautuneet paremmiksi. Yksityisen sektorin työpaikkojen löytäminen on huonon työvoimatilanteen vuoksi edelleen vaikeaa.

12. AJATUKSIA LOPUKSI

Hankkeen tavoitteeksi on projektisuunnitelmassa määritelty

1. Parantaa maahanmuuttajien työllistymismahdollisuuksia
2. Luoda / kehittää kotouttamislaissa mainittuja rinnastettavia toimenpiteitä
3. Edistää syrjäytymisvaarassa olevien maahanmuuttajien mahdollisuuksia omaehtoiseen selviytymiseen ja elämänhallintaan
4. Kehittää malli, asuinaluekohtainen työmuoto maahanmuuttajien kotoutumisen edistämiseksi
5. Lisätä maahanmuuttajien osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia
6. Kehittää verkostoyhteistyötä ( kumppanuus )
7. Kehittää uusia, pysyviä tukimuotoja ja toimintamalleja kohderyhmän aktiivitilan saavuttamiseksi

Hanke on toteutunut jopa odotettua paremmin. Näyttää siltä, että suunnitellulla kolmen vuoden jatkoajalla päästään syventymään tarkemmin yksityiskohtiin. Suunniteltuja toimintamalleja voidaan kehittää ja täsmentää ja uusia ideoita kokeilla. Maahanmuuttajien omaa osuutta jo suunnitteluvaiheessa voitaneen myös lisätä, koska Lahteen on vähitellen muodostumassa maahanmuuttajien yhteisöjä, jotka pystyvät jo itsekin osallistumaan.

Kysymyksiä pohdittavaksi hankkeen jatkuessa:

- Jotkut maahanmuuttajat eivät osaa lukea ja kirjoittaa edes omaa kieltään. Näiden opiskelijoiden opintopaikka ei aluksi ole yleisillä kielikursseilla. LATU -projektissa näitä opiskelijoita onkin ensiksi ohjattu kuntouttavaan opetukseen.

- Kaikki maahanmuuttajat eivät ole tottuneet lainkaan opiskelemaan, saati sitten pelkkää suomenkieltä seitsemän tuntia päivässä. On melko varmaa, että pelkästään inhimillisen tiedonkäsittelyn rajat tulevat jo tässä järjestelyssä vastaan eivätkä kurssien oppimisodotukset aina täyty. LATU -projektiin on tästä syystä sisällytetty myös opiskelutaitojen ohjausta.

- Suomenkielen oppimiseen on tulokkaan toisinaan vaikea löytää motivaatiota, kun ei aina voi olla varma, tuleeko jäämään Suomeen. Jos käykin niin, että intensiivisen suomenkielen opiskelun jälkeen maahanmuuttaja ei saakaan lupaa jäädä Suomeen tai suunnittelee paluuta kotimaahansa heti kun se on mahdollista, hän on käyttänyt monta vuotta sellaisen taidon opiskeluun, jolla ei ole missään muualla käyttöä.

- Oman ammattinsa taitojen kehittäminen sille tasolle, millä se Suomessa toimii antaisi huomattavasti enemmän motivaatiota opiskeluunkin niillekin maahanmuuttajille, joiden status on vielä epävarma. Tällöin edes osa maahanmuuttajan entisestä osaamisesta tulisi hänelle välittömästi sekä hyötykäyttöön että muodostuvan kulttuuri-identiteetin pohjaksi. Opetusta voitaisiin antaa esimerkiksi myös englanniksi, joka on maailman suuria kieliä. LATU -hankkeessa ollaan tähän etsitty ratkaisua yhdistämällä kielikurssiin työharjoittelua.

- Maahanmuuttajien kulttuurin ja uskonnollisiin arvoihin perehtyminen tulee tuomaan lisätietoa esimerkiksi naisille suunnattujen toimenpiteiden järjestämiseen.

Projektille asetettujen määrällisten ja laadullisten tavoitteiden saavuttaminen on alkanut hyvin. Niiden lopullista toteutumista arvioidaan projektin päättyessä vuoden 2006 lopussa.

LÄHTEET

Antonovsky, A. (1985). Health, Stress, and Coping. Jossey - Bass Publishers San Francisco 1985.

Berry, J. W. (1980). Acculturation As Varieties of Adaption. Teoksessa Henriikka Hoffgrén Suomalaiset Ranskassa / sopeutuminen ja etninen identiteetti. Pro gradu -työ. Jyväskylän yliopisto 2000: yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, sosiologia.

Elämänkulku ja terveys. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 1999:22. Helsinki 1999: Edita.

Feuerstein, R. & Rand, Y. & Hoffman, M.B. & Miller, R. (1980). Instrumental Enrichment: An intervention Program for cognitive Modifiability. USA: University Park Press.

Forsander, A. (2002). Luottamuksen ehdot. Maahanmuuttajat 1990 -luvun suomalaisilla työmarkkinoilla. Väestötutkimuslaitoksen julkaisusarja D 39/2002. Helsinki: Väestön-tutkimuslaitos, Väestöliitto.

Hanvey, R.G. (1979). Cross-Cultural Awareness. Teoksessa Henriikka Hoffgrén Suomalaiset Ranskassa / sopeutuminen ja etninen identiteetti. Pro gradu -työ. Jyväskylän yliopisto 2000: yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, sosiologia.

Hoopes, D.S. (1981). Intercultural Communication Consepts and Psychology of Inter-cultural Experience. Teoksessa Henriikka Hoffgrén Suomalaiset Ranskassa / sopeutuminen ja etninen identiteetti. Pro gradu -työ. Jyväskylän yliopisto 2000: yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, sosiologia.

Keltikangas-Järvinen, L. (1994). Hyvä itsetunto. WSOY: Porvoo-Helsinki-Juva.

Koskela, A. (2003). Vammaiset maahanmuuttajat vähemmistönä vähemmistössä. Vammaispalveluiden ja kehitysvammaisten erityishuolto-ohjelman mukaisten palveluiden maahanmuuttajataustaiset käyttäjät vuosina 1998 - 2002 Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla. Helsinki: Helsingin Invalidien Yhdistys r.y.

Maahanmuuttajien palvelujen kehittäminen työvoimatoimistossa - MaaTyö -projektin raportti. Työhallinnon julkaisuja nro 323/2003. Helsinki: Työministeriö

Maahanmuutto- ja pakolaispoliittiinen toimikunta (1997). Hallittu maahanmuutto ja tehokas kotoutuminen: ehdotus hallituksen maahanmuutto- ja pakolaispoliittiseksi ohjelmaksi. Komiteamietintö 1997:5. Sisäministeriö: Edita.

Nonaka, I. & Takeuchi, H. (1995). The Knowledge-Creating Company: How Japanese companies create the dynamics of innovation. New York: Oxford University Press.

Nurmi, J-E & Salmela-Aro, K. (1992). Epäonnistumisen psykologiaa. Katsaus ajattelu- ja toimintastrategioiden tutkimukseen. Psykologia 27.

Nurmi J-E. (2001). CAST Persoonallisuuden tutkimisen välinenä CAST (Cartoon-Attribution-Strategy Test). Psykologi-lehti 3/2001.

Redfield, R. & Linton, R. & Herskovits, MJ: (1936). "Memorandum on the Study of Acculturation." American Anthoropologist No. 39. Teoksessa Henriikka Hoffgrén Suomalaiset Ranskassa / sopeutuminen ja etninen identiteetti. Pro gradu -työ. Jyväskylän yliopisto 2000: yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, sosiologia.

Roos, JP. & Hoikkala, T. (toim.).(1998). Elämänpolitiikka. Tampere 1998: Tammer - Paino Oy.

Seligman, M.E.P. (1992). Optimistin käsikirja. Keuruu: Otava.

Suositus aikuisten maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksesta. Helsinki: Opetushallitus 2001.

Valtioneuvosto (1997). Valtioneuvoston periaatepäätös hallituksen maahanmuutto- ja pakolaispoliittiseksi ohjelmaksi. Helsinki : 1997.

Vygotsky, L. (1980). Mind in Society: The Development of Higher Psychological Processes. Harvard University Press.

Säädösluettelo:

Asetus maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta N:o 511/1999. 22.4.1999

Kotikuntalaki N:o 201/1994. 11.3.1994

Laki maahanmuuttajan erityistuesta 20.12.2002/1192

Laki maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta N:o 493/1999. 9.4.1999

Laki maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annetun lain muuttamisesta N:o 118/2002. 15.2.2002

Laki maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annetun lain muuttamisesta N:o 1292/2002. 30.12.2002

Ulkomaalaislaki 22.2.1991/378

Valtioneuvoston asetus maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annetun asetuksen muuttamisesta N:o 1469/2001. 27.12.2001

Valtioneuvoston asetus maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annetun asetuksen muuttamisesta N:o 156/2002. 21.2.2002

Valtioneuvoston päätös pakolaisista ja eräistä muista maahanmuuttajista sekä turvapaikanhakijoiden vastaanoton järjestämisestä aiheutuvien kustannusten korvaamisesta N:o 512/1999. 21.4.1999

Valtioneuvoston päätös pakolaisista ja eräistä muista maahanmuuttajista sekä turvapaikanhakijoiden vastaanoton järjestämisestä aiheutuvien kustannusten korvaamisesta annetun valtioneuvoston päätöksen 11 §:n muuttamisesta N:o 1108/1999. 25.11.1999.

Valtioneuvoston päätös pakolaisten vastaanoton järjestämisestä ja korvaamisesta N:o 600/1988.

Valtioneuvoston päätös pakolaisten toimeentulon turvaamisesta N:o 202/1987. 19.2.1987

Valtioneuvoston päätös pakolaisten toimeentulon turvaamisesta N:o 537/1988. 16.6.1988

Painamattomat lähteet:

Lahden kaupungin maahanmuuttajien kotouttamisohjelma 13.12.1999. Lahden kaupunki.

Lahden kaupungin maahanmuuttajien kotouttamisohjelman seurantaraportti 2002. Lahden kotouttamisohjelman seurantatoimikunta.

LATU maahanmuuttajille -projekti. Kotoutumista edistävä verkostohanke Lahdessa. Projektisuunnitelma 2000.

LATU maahanmuuttajille -projektin väliraportti 2003. Lahden kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto.

INSTRUMENTAL ENRICHMENT -OHJELMAN KUVAUS

Instrumental Enrichment -ohjelma on oppijan kognitiivisen prosessoinnin kehittämismenetelmä, jonka aineisto koostuu pääasiassa visuaalisesta aineistosta.

IE-ohjelma keskittää oppijan tarkkaavuuden tiedon prosessoinnin olennaisiin tekijöihin opettamalla tarvittavat käsitteet, kehittämällä oppijan kognitiivisia operointitapoja ja tuottamalla suunnittelevaa, harkitsevaa ja oivaltavaa ajattelua.

IE-ohjelma on alunperin laadittu oppimisvaikeuksista kärsivien siirtolaislasten opetukseen, mutta viime vuosina harjoitusohjelmaa on laajennettu yleisemmin käytettäväksi ajattelu-toimintojen ja opiskeluvalmiuksien kehittämisohjelmaksi. Ohjelma soveltuu yli seitsemän vuotiaiden lasten, nuorten ja aikuisten oppimisvalmiuksien harjoittamiseen.

Nykyisellään IE-ohjelma on 14-osainen harjoitussarja, jonka eri osia kutsutaan instrumenteiksi. Kukin instrumentti sisältää noin 20 kynä-paperi-tehtävää ja ohjaajalle tarkoitetun laajahkon käsikirjan. Ohjelman läpivieminen edellyttää ohjaajalta huolellista valmistautumista, teorian ja käytännön tason opintoja sekä perehtymistä aineistoon etukäteen.

Tehtävien tekeminen ja ratkaisutapojen opetteleminen muodostaa noin puolet oppitunnista, toinen puoli tunnista käytetään opittujen taitojen ja käsitteiden soveltamiseen opiskelijan muuhun kokemusmaailmaan. Aineiston käsittelemisessä käytetään vuorovaikutukseen perustuvaa ohjaavan opetuksen didaktiikkaa.

IE-ohjelman käyttötutkimusta ja kokeiluseurantaa on viime vuosina tehty eri puolilla maailmaa varsin paljon. Ohjelman vaikuttavuudesta sekä vaikutusten pysyvyydestä on tieteellistä evidenssiä saatavana runsaasti. Instrumental Enrichment -ohjelma on erinomaisesti sovellettavissa myös suomalaiseen opetukseen ja kuntoutukseen.

IE-aineiston kokeilu onkin jo aloitettu muutamissa opetuksen ja kuntoutuksen yksiköissä myös Suomessa. Saadun kokemuksen perusteella voidaan todeta, että IE-ohjelmaa Suomessa voitaisiin menestyksellisesti käyttää ainakin seuraavilla opetuksen ja kuntoutuksen alueilla:
peruskoulun lisä- ja tukiopetuksessa
erityisopetuksessa ja opetussuunnitelman osana
keskiasteen koulutuksessa
armeijan peruskoulutuksessa
opetus- ja kuntoutustoiminnassa
oppimistaitojen hankkimiseksi ammatinvaihdon yhteydessä
työelämästä syrjäytyneiden täydennyskoulutuksessa
maahanmuuttajien perehdyttämiskoulutuksessa.

Ohjelma toimii sekä yksilöllisesti käytettynä että pienten ryhmien opetuksessa. Eri alojen kuntoutuskäyttöön ohjelma antaa tehokkaan lisän. Koko ohjelman läpivieminen kestää 200-300 tuntia, mutta sitä voidaan käyttää myös tarpeen mukaan instrumentti instrumentilta erityisesti silloin, kun on kysymys puutteista kognitiivisissa prosesseissa tai kun tietyissä tehtävissä tarvitaan määrättyjä kognitiivisia toimintoja.
Perehtyminen IE-ohjelmaan ei edellytä ohjaajalta opettajankoulutusta, vaan aineisto toimii oman teoriakoulutuksensa ja tarkkojen opettajan käsikirjan muodossa annettujen ohjeiden mukaisesti. Ohjaajien koulutuksessa ohjelma on jaettu kahteen osaan ja IE-ohjaajat koulutetaan aineiston käyttäjiksi kahdella 40 tunnin mittaisella kurssilla.

Koulutusjakson käytyään ohjaaja saa oikeuden käyttää oppimaansa IE-aineistoa työssään. Koulutukseen liittyy myös aineiston käytön ohjausta käytännön työskentelyn aikana, koska ohjelma tuottaa toivotun tuloksen ainoastaan huolellisesti käytettynä.

Instrumental Enrichment -ohjelma sisältää seuraavat harjoitusohjelmat:

1. Pisteiden järjestäminen -ohjelma sisältää yksinkertaisten geometristen muotojen harjoitustehtäviä, strategiaopetusta, suunnittelun harjoituksia
2. AvaruudelIinen hahmottaminen I -ohjelma sisältää oman kehon ja suuntien hahmottamisen harjoitustehtäviä
3. AvaruudeIIinen hahmottaminen II -ohjelma sisältää avaruuden hahmottamista, karttatehtäviä
4. Vertailu-ohjelma sisältää vertailutehtäviä keskeisen annetun kriteerin suhteen
5. Luokittelu-ohjelma sisältää vertailutehtäviin perustuvia luokittelu- ja yläkäsite-harjoituksia
6. Analyyttinen havainnointi -ohjelma sisältää osien ja kokonaisuuksien välistä arviointia
7. Kuvasarjat-ohjelma sisältää kuvasarjoihin liittyvää päättelyä
8. Perhesuhteet -ohjelma sisältää perhe- ja sukulaissuhteisiin perustuvan hierarkkisen käsitejärjestelmän harjoitusta
9. Aikakäsitteet -ohjelma sisältää ajan käsitteiden harjoituksia
10. Lukusarjat -ohjelma sisältää numeeristen sarjojen harjoituksia ja johdatusta todennäköisyyksien ymmärtämiseen
11. Ohjeet-ohjelma sisältää ohjeiden ymmärtämisen ja niiden täsmällisen noudattamisen harjoituksia
12. Päättely-ohjelma sisältää päättelyharjoituksia
13. Transitiiviset suhteet -ohjelma sisältää syyn ja seurauksien päättelyharjoituksia
14. Mallikuvioiden suunnittelu-ohjelma sisältää värillisiä kolmiulotteisia havainto-harjoituksia

Instrumental Enrichment - ohjelman ensimmäiset osiot soveltuvat oppimistaitojen keskeisten alueiden harjoittamiseen ja ohjelman viimeiset instrumentit ovat jo lähellä logiikan käyttämää käsitteistöä.

Aineiston avulla opiskelija perehtyy länsimaiseen tiedonkäsittelyyn ja oppii samalla itse käyttämään informaationprosessointitaitoja.